Uusi periaateohjelma SDP:lle 2017

Ajankohtaista 16:06

SDP saa uuden periaateohjelman vuoden päästä Lahden puoluekokouksessa helmikuulla 2017. Se on viides, tarkkaan ottaen kuudes järjestyksessä.

Kun Työväenpuolue perustettiin 1899, se hyväksyi ruotsalaisen vieraan ja johtajan Hjalmar Brantingin antamaan tekstiin perustuvan julistuksen. Forssan ohjelma on se tunnetuin 1903. Siinä on periaateosuus ja käytännön tavoitteisto.

Media usein kysyy, onko SDP:llä ”enää tarkoitusta, kun Forssan ohjelma on toteutettu”? Minkään muun suomalaisen puolueen yhteen kokouspaikkakuntaan liittyvä nimi ei ole tuttu. Väitän, että Forssan ohjelman arvostus on enemmän käytännön tavoiteosassa kuin muussa. Myöhemmät ohjelmat ovat yleisjulistuksen kaltaisempia.

Valtiollista kansanvaltaan laajemmaksi

Usein kiitetään vuoden 1952 ohjelmaa. Tälle ajalle kestävin sanoma nousee luvusta ”Demokratia elämänmuotona ja uudistustyön välineenä”, jossa Reino H. Oittisen austromarxilaisuus ja TSL-perinne pääsee oikeuksiinsa. Kaiken pohjana on poliittinen demokratia, ero tehdään kommunististen ja porvarillisten diktatuurioppien suuntaan.

Tämän sosialidemokratian, so. yhteiskuntakansanvaltaisuuden, ydinajatus puhutteli minua eniten nuorena ja aatehistorian opetusvuosina:

Mutta pelkkä valtiollinen kansanvalta, johon ei liity taloudellinen, sosiaalinen ja sivistyksellinen demokratia, ei pysty torjumaan sitä, että sen vallitessa kapitalistisessa järjestelmässä omistavat piirit voivat vaikuttaa valtiollisten, yhteiskunnallisten ja sivistyksellisten asioiden ratkaisuihin voimakkaammin kuin omistamattomat. Siksi vapaus, oikeusturva ja kansan enemmistön todellinen johtovalta yhteiskunnassa voidaankin turvata ainoastaan valtiollisen demokratian ja sosialismin yhdistämisellä, sosialidemokratian toteuttamisella”.

Viimeinen virke oli minulle pitkään määritelmä aatteestani. Mutta siinä on sellaista historiavälttämättömyyttä, joka sopii heikosti nykyiselle demokratiasta vieraantumisen ajallemme. ”Sosialidemokratia toteutuu” 2010-luvulla parhaiten vahvistamalla kansalaisten omia vaikutusmahdollisuuksia, suoraa demokratiaa ja osallisuutta asuinalueilla, työpaikoilla, oppilaitoksissa ja kansainvälisesti.

Rakenteellisesti hyvin pitkä ohjelmakomitean perusteluosa syö ehkä itse 1952-ohjelman sanomaa, vaikka julistus on iskevää. Vuosien 1987 ja 1999 ohjelmat ovat eräänlaisia 1952-ohjelman päivityksiä. Niiden heikkous on siinä, että konkreettinen tavoiteohjelma puuttuu. Pentti Puoskari teki sellaisen 1987 toimikunnalle ja olin mukana ”ohjelmaseitsikossa”, joka julkisti punktilistan, mutta sitä ei otettu lopulliseen ohjelmaan. Seuraava puoluekokous 1990 hyväksyi lähiajan käytännön listan – alemmalla statuksella. Vuonna 1999 edes ohjelmatoimikunta ei ehtinyt käsitellä konkreettisempaa listaa.

Finanssikriisiajan SDP:n hidas herääminen

”Uusi SDP” tuli tunnukseksi kesällä 2008, puoluekokousvalintojen jälkeen. Tein ehdotuksen ohjelmauudistukseksi 14.8.2008 Mustikkamaalla Hakaniemen ja muiden keskisen Helsingin sosialidemokraattien kesätapahtumassa

– Omia jäseniä ja kannattajia ei pidä nyt hämmentää aatteellisella hakuammunnalla ”keskustavasemmistolaisesta puolueesta” tai retorisilla puoluemäärityksillä, jotka eivät ole loppuun asti harkittuja ja jotka eivät sinänsä liikuta SDP:n kannattajaa, joka haluaa tietää miten turvaamme ja kehitämme hyvinvointipalveluita. Yleensä politiikassa on hyvä rakentaa laajalla valmistelulla asialinjat, jonka päälle sopivat uudet iskusanat. Tulevaisuuden haasteisiin sekä linjalla että iskusanoilla tosissaan vastaava puolue valloittaa paremmin hegemoniaa yhteiskunnassa, sanoin ja jatkoin:

– Aatteelliset avaukset tai tunnukset, joissa vain kopioidaan Britannian tai Saksan veljespuolueissa yli kymmenkunta vuotta sitten tehtyjä valintoja eivät sellaisenaan riitä, vaikka niistä on opittavaa. SDP:n aatteellisen perustehtävän uusi kiteyttäminen 2010-luvulla ei tapahdu yhden ”keskeltä valtaan paluun” mallin mekaanisella jäljentämisellä. Blairilainen ”kolmas tie” luotiin Britanniassa eteenpäin, ei Suomessa taaksepäin menon malliksi. Se on jo historiaa. Labour ja Saksan puolue ovat uudessa kriisissä. Britit hakevat jo ”seuraavaa” sosialidemokratiaa.

– SDP:n omat uudet askeleet vaativat vuonna 1999 hyväksytyn periaateohjelman uudistamisen tasoista syvempää ja kentän ja kannattajat mukaan ottavaa laajempaa aate- ja suuntakeskustelua ja poliittisen valmistelun tason nostoa, jossa sekä omat että veljespuolueiden uudistumiskokemukset käydään rehellisesti lävitse.

Toistin viestin puolessa tusinassa puoluevaltuusto-puoluekokouspuheessa 2008-2012. Mieluummin tehtiin aina brändiuudistuksia, kvartaalimaisia imagiopohdintoja ja vaihdettiin lennossa puoluesihteeri joka kokouksessa.

Helsingin kokouksessa 2012 uuden ohjelman tekemistä suositeltiin Demokratia-asiakirjan johtopäätöksissä. Mutta vasta Seinäjoen kokous 2014 päätti lopullisesti asiasta ja evästi jatkotyön, jonka puoluehallitus aloitti puolen vuoden viiveellä loppuvuodesta ja nimitti Johannes Koskisen johdolla työryhmän valmisteluun. Vasemmiston tulevaisuus -kirja toimitettiin Seinäjoen kokoukselle, ja sen pohjalta tehdyn TSL-opintokokonaisuus on ollut puoluekentän verkkokäytössä aatetyölle.

Seinäjoen 2014 lähtökohdat työlle

Periaateohjelma on jäsenten aktivoimisen ja sitouttamisen väline, linjan kuvaus ulkopuolisille sekä jäsenistön tahdon ilmaus politiikan suunnasta. Periaateohjelmassa tulee tarkastella SDP:n aateperintöä, määritellä modernit periaatteet ja laatia poliittisiin periaatteisiin pohjautuva tavoiteosa (eli se mikä edellisistä puuttuu).

Periaateohjelmatyön läpäisevinä teemoina tulee olla yhteiskunnallinen tasa-arvo mm. eri väestöryhmien ja sukupuolten välillä sekä kestävä kehitys. Siinä tulee syventää ja läpikäydä muun muassa seuraavia asiakokonaisuuksia:

1. Työ. Luodaan ratkaisuja tasapainoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan toteuttamiseksi. Työntekijän oikeudet on turvattava työsuhteen muodosta riippumatta. Tämä edellyttää paitsi riittävää sääntelyä, myös sen toteutumisen valvontaa. Lisäksi osion tulee sisältää yrittäminen ja itsensä työllistäminen työelämän kokonaisuudessa sekä työvoiman jatkuvasti kasvavan globaalin liikkuvuuden vaikutukset.

2. Markkinaliberalismi. Liikkeessä on käytävä keskustelu julkisen sektorin sisälle tuodun markkinaliberalismin tosiasiallisista seurauksista. On luotava tulevaisuuden suuntaviivat sille, kuinka julkishallinnon toiminta erotetaan yksityisen yritysten toimintamuodoista siten, että julkisen sektorin tärkeimmäksi tehtäväksi voidaan nostaa universalismi eli se että samat laajat perusoikeudet kuuluvat kaikille.

3. Yhteistyön liike. Määritellään yhteisen työväenliikkeen kokonaisuus valtakunnallisesti, Euroopassa ja globaalisti sekä osana kansainvälisiä yhteisöjä.

4. Hyvinvointi ja toimeentulo. On ymmärrettävä, mitä köyhyys ja yksinäisyys merkitsevät nykyaikana. On arvioitava koko nykyisen hyvinvointijärjestelmän kokonaisuus muun muassa väestöryhmien terveyserojen näkökulmasta. On koottava elämänkaaren mahdolliset kipukohdat sekä luotava ratkaisut niiden suojaksi. Samalla on luotava tulevaisuuden ratkaisuja toimeentulon takaamiseksi jokaiselle. On määriteltävä, mitkä ovat kansalaisen yhtäältä oikeudet ja toisaalta velvollisuudet hyvinvointivaltiossa.

5. Talousjärjestelmä. Luodaan raamit yhteiselle talousajattelulle työväenliikkeessä. Tässä yhteydessä määritellään valtion aktiivisuus talouspoliittisena toimijana, täystyöllisyyspolitiikan toteuttajana sekä kysynnän vahvistajana. Lisäksi pohditaan sekatalousjärjestelmän eri muotoja ja yksityisen ja julkisen tuotannon rooli osana hyvinvointivaltion palvelutuotantoa. Avataan kuntatalouden kokonaisuus sekä luodaan sille suunta niin, että kuntien tehtävät ja rahoitus olisivat yhteydessä toisiinsa.

6. Demokratian tulevaisuus. Todetaan demokratian merkitys sosialidemokratian edellytyksenä sekä luodaan uusia keinoja vahvistaa aitoa yhteiskunnallista osallistumista alueellisesti, valtakunnallisesti, Euroopassa ja globaalisti. Luodaan uusia tapoja toteuttaa demokratiaa entistä vahvemmin puolueen sisällä.

7. Jokaisen oikeus sivistykseen. Luodaan tulevaisuuden kasvatus-, opetus- ja sivistystyön tavoitteet ja suuntaviivat osana aktiivisen kansalaisuuden ja demokratian vahvistamista.

Yleisturvaa ja Supercell-sosialismia

Helsingin Sosialidemokraatit järjestivät 16.1.2016 aateseminaarin, jonka periaatetyöpajaa veti laajemman toimikunnan jäsen Inari Juntumaa. Sen työssä korostui Seinäjoen eväitä laajemmin maapallon ekologinen kestävyys kaikkea muuta raamittavana – ei vain erillisenä ”ynnä muta” asiana. Kaivattiin aitoa lähidemokratiaa päätöksentekoon.

Vapauden käsite on vallattava takaisin porvareilta. Se on Ranskan vallankumouksesta työväenliikkeelle siirtynyt arvo, jota olemme myös toteuttaneet käytännössä ihmisten hyväksi.

Demarinuoret ovat julkaisseet oman ”Yleisturva”-mallinsa jälkiteollisen ja pätkätyöyhteiskunnan ajan sosiaalipolitiikalle. Se ottaa vihreiden ja vasemmistoliiton malleja paremmin huomioon tulonjakovaikutukset.

Helmikuun toisella viikolla kansanedustaja Timo Harakka oman ”Supercell-sosialistin” aatehaasteen puoluekentälle. Harva muistaa, että Harakka voitti SDP:n edellisen periaateohjelman uudistuksen kirjoituskilpailun, jonka hän teki Vihreän langan päätoimittajana. Se oli markkinakriittisempi kuin tämä uusi avaus. Harakka kehottaa meitä luopumaan vääristä arvoista. ”Työ ei ole arvo, vaan resurssi”. Hän kirjoittaa (Mustemaalari, SSSL:n vuosikirja 2016):

– Uudessa tehtävänjaossa yhteiskunta hyväksyy, että yritykset tavoittelevat voittoa, eivät työpaikkoja. Vastikkeeksi liike-elämä hyväksyy, että yhteiskunta rahoittaa työllisyyttä, jolla ei ole markkina-arvoa.

Näin kirjoittaa työministeri Lauri Ihalaisen eduskuntavaalikampanjan 2015 vaalipäällikkö tavalla, jota monen perinteisen sosialidemokraatin voi olla vaikea pureskelematta niellä?

Uudistuminen vai modernisaatio?

Liikkeen sisäisessä ja julkisessa keskustelussa käsitetään SDP:n uudistuminen usein vain yksinomaiseksi modernisoinniksi eli vanhan mukautumiseksi ajanhenkeen. Se näkyy ehkä myös Harakan joissain avauksissa.

Minulle puolueen uudistuminen on syvempää sekä paluuta omille juurilleen, että arvojen ja tavoitteiden uudistamista tulevaisuuteen. SDP:n ajatuspajan, Sorsa-säätiön johtaja Mikko Majander ihmetteli aatetyöpajassa tammikuulla sitä, että onnistuuko periaateohjelman uudistaminen sellaisena aikana, jossa maailma muuttuu niin kovin nopeasti, ettei sitä ”saa ohjelmamuodossa haltuun”.

Olen eri mieltä. Juuri maailman eli kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön nopean muutoksen takia tulkinta siitä 2017 ohjelmassa on tärkeää. SDP on kannatusmittauksissa suurin puolue kahdeksan vuoden jälkeen. Siitä voi tulla pääministeripuolue 2019 vaalien kautta.

On tärkeää, että SDP tietää, mitä se aikoo valtiollisella vallalla tehdä ja kertoo sen vaalitavoitteissaan kansalaisille.

Tällä viikolla meille periaatetoimikunnan jäsenille tuli kutsu 10.3. kokoukseen, joka käsittelee ensimmäisen kerran työvaliokunnan ehdotuksen uudeksi ohjelmaksi. Keskusteluavauksia tulee ulos työstä jo kevään aikana, teemallisia kansalaisjärjestöfoorumeita, ja osallistumista jatketaan verkossa.

Puoluehallituksen ensimmäinen esitys periaateohjelmaksi on valmiina syksyksi 2016 ,ja se tulee kenttäkierrokselle palautetta ja lausuntoja varten.

Risto Kolanen

Kirjoittaja on toimittaja, joka kuului vuosien 1987, 1999 ja 2017 periaateohjelmien valmistelijoihin ja opetti parikymmentä vuotta sosialidemokratian aate- ja ohjelmahistoriaa TSL:n, Työväen Akatemian, SDP:n kursseilla ja nuorisoliittolaiskouluissa. Hän toimi Helsingin Sosialidemokraattien puheenjohtajana 2009-2015 ja piirihallituksessa 1995-2014.

(Artikkeli ilmestyi Wanhat Toverit 2016 s. 6-10 pyydettynä kirjoituksena SDP:n periaateohjelmauudistuksesta. Neuvottelukunta käsitteli periaateohjelman keskusteluaianeistoa ensimmäisen kerran 10.3.2016 kokouksessa.)