SDP:n valtuustoryhmä: Sörnäistentunneli lisää asuinviihtyisyyttä ja varmistaa joukkoliikenteen sujuvuuden

Ajankohtaista 20:23

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi tänään 29.8. kokouksessa asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa Sörnäistenrantaan suunnitellun tunnelin rakentamisen. Tunneli yhdistää Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien ja sen myötä pohjois-eteläsuunnan liikenne sujuvoittuu.

Sosialidemokraattien ryhmä tuki asemakaavan muutosta ja painotti päätöksessä alueen joukkoliikennemahdollisuuksien kehittymistä sekä viihtyisän kaupunkiympäristön rakentamista.

”Tulevaisuudessa Kalasataman keskuksesta muodostuu tärkeä joukkoliikenteen solmukohta, jossa bussit, raitiotie- ja metroverkko kohtaavat. Kun vilkas läpiajoliikenne on tunnelissa, pystytään julkisen liikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn tarpeet ottamaan paremmin huomioon”, painotti SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma.

”Kalasatamassa tulee vuonna 2040 asumaan lähes Imatran kokoisen kaupungin verran asukkaita eli n. 25 000 helsinkiläistä sekä jopa 10 000 työpaikkaa. On selvää, että näin suuren uuden kaupunginosan rakentuminen vaatii myös liikennejärjestelmän muutoksia. Alueen asukkaiden näkökulmasta tunnelin rakentaminen lisää asuinalueen viihtyisyyttä ja parantaa ilmanlaatua”, Heinäluoma huomauttaa.

Alustavan suunnitelman mukaan tunnelin rakentaminen voidaan käynnistää vuosien 2021–2023 aikana. Varsinainen rakentamispäätös tehdään myöhemmin, nyt hyväksyttiin asemakaava muutos, joka mahdollistaa tunnelin rakentamisen alueelle.

 

Lisätietoja:

Eveliina Heinäluoma

SDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja

040-5921807