SDP:n Heinäluoma: Kasvun hedelmät suunnattava koulutukseen ja vanhusten hyvään hoivaan

Ajankohtaista 12:19

Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on tänään julkistanut esityksensä Helsingin talousarvioksi vuodelle 2018.

 

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma suhtautuu Vapaavuoren veroale-esitykseen vielä kriittisesti: ”Haluamme selvityksen kaupungin talouskehityksestä ja arvion talouden kehittymisestä tulevina vuosina, jotta voimme ottaa kantaa veroalennukseen.”

 

SDP painottaa vastuullista taloudenpitoa ja haluaa varmistaa, että strategiassa linjatut merkittävät investoinnit toteutuvat. Kasvava kaupunki tarvitsee asuntoja, kouluja ja toimivaa joukkoliikennettä. Varhaiskasvatuksen maksuttomuuden toteuttaminen tulee myös vaatimaan lisäinvestointeja. Esimerkiksi päivähoitopaikkojen riittävyys on pystyttävä takaamaan.

 

”Menestyvän kaupungin lähtökohtana täytyy olla, että kasvun hedelmät kuuluvat kaikille kaupunkilaisille. Se edellyttää toimivia palveluita joka puolella kaupunkia. Helsingin täytyy nyt panostaa ikäihmisten hyvään hoivaan, ja suunnata kouluille riittävästi resursseja, jotta jokainen lapsi saa tarvitsemaansa tukea ja opetusta.” Heinäluoma toteaa.

 

Valtuustoryhmät aloittavat budjetista käytävät neuvottelut Vapaavuoren esityksen pohjalta lähipäivinä.

 

Yhteystiedot:

 

Eveliina Heinäluoma

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja

040 592 1807

eveliina.heinaluoma@gmail.com