Kaupunginvaltuutettu Jukka Järvinen SDP:n ehdokkaaksi Helsinkiin

Ajankohtaista 16:21

SDP Helsingin piirihallitus nimesi 17.10. kaupunginvaltuutettu Jukka Järvisen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Järvinen on työskennellyt pitkään päihdeongelmaisten ja asunnottomien parissa.

– Päihdeongelmaisten ja asunnottomien asiat ovat olleet minulle aina tärkeitä. Nämä asiat ohjasivat minut aikoinaan mukaan myös politiikkaan. Heikompiosaiset tarvitsevat puolustajaansa myös eduskunnassa.  Järvinen sanoo.

Kaupunginvaltuutetun tehtävän lisäksi Järvinen on Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston jäsen.

– Nuorten liikkumisen edistäminen on minulle tärkeä aihe. Harrastusmahdollisuuksien turvaaminen on parasta lääkettä syrjäytymisen ehkäisyssä, Järvinen sanoo.

54-vuotiaalla Järvisellä on kaksi lasta. Hän asuu puolisonsa ja vappuna syntyneen poikansa kanssa Käpylässä. Järvinen on koulutukseltaan sosionomi.

 

Lisätietoja:

Pentti Arajärvi

puheenjohtaja

SDP Helsinki

040 582 0300