Ehdokkaiden esittelyt

Tutustu SDP:n vuoden 2025 kuntavaaliehdokkaisiin Helsingissä! SDP:llä on Helsingissä täysi lista: 127 ehdokasta. Sivulle päivitetään ehdokkaiden esittelyjä.
Eveliina Heinäluoma, 37 v., kansanedustaja, yhteiskuntatieteiden maisteri
SDP:n pormestariehdokas Helsingissä, tutustu pormestariohjelmaan täällä

Omat kasvoni ovat Helsingin muovaamat. Itä-Helsingin Kurkimäessä syntyneenä ja Mellunmäessä lapsuuteni viettäneenä ja myöhemmin myös Vallilassa asuneena olen saanut hyvät eväät koulupolun aloittamiseen. Olemme saaneet naapuruston lasten kanssa hyppiä lähimetsän puroissa ja rakentaa majoja kuusenoksista.
Olen 37-vuotias kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja pienen pojan äiti. Oma polkuni on johdattanut minut mukaan vaikuttamiseen. Ihmisten auttaminen, epäkohtien korjaaminen ja tulevaisuuden tekeminen ovat minulle syitä olla mukana kuntapolitiikassa.
LUE ENEMMÄN
Olen oppinut, että maailma ei ole aina hyvä, me olemme täällä siksi, että tekisimme sen paremmaksi. Helsinkiä pitää kehittää paremmaksi, tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Olen saanut toimia kahdeksan vuotta Helsingin kaupunginvaltuustossa ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Kaikki nämä vuodet ovat kasvattaneet vahvaa ylpeyttä omasta synnyinkaupungistani ja sen asukkaista. Viimeisten vuosien aikana minulle on tosin hiipinyt tunne siitä, että Helsinki kaipaisi enemmän yhteistyön henkeä. Tarvitsemme enemmän välittämistä, iloa ja yhteistyökykyä.
Oman esikoisen syntymä on saanut itseni pohtimaan entistä enemmän Helsingin hyvää tulevaisuutta. Koen, että nyt on minun paikkani antaa oma osaamiseni, sitoutumiseni ja intoni Helsingin käyttöön. Siksi olen innoissani ja motivoituneena ehdokkaana Helsingin pormestariksi. Haluan olla rakentamassa yhdessä Helsinkiä, joka on reilu, toimiva ja hauska.
Pormestarina haluan edustaa yhteistyön kasvoja Helsingille. Sellaisia kasvoja, jotka edustavat empatiaa ja välittämistä ihmisistä.
Hilkka Ahde, 67 v., lastentarhanopettaja

Olen kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja ja entinen omaishoitaja. Sydäntäni lähellä ovat ikäihmisten, lasten ja nuorten sekä vammaisten asiat. Niiden eteen olen tehnyt töitä valtuustossa ja eri järjestöissä. Olen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa sekä Oopperan hallintoneuvostossa vaikuttava liikunnallinen ja optimistinen energiapakkaus. Työurani tein mm. päiväkodin johtajana, Kummien toiminnanjohtajana sekä viestinnän asiantuntijana ay-liikkeessä. Pyrin siihen, että työelämä on oikeudenmukaista ja että kaikilla olisi mahdollisuus nauttia kulttuurista ja liikunnasta ikään ja kukkaroon katsomatta.
Mahad Ahmed, 38 v., diplomatian ja poliittisen konsultoinnin maisteri

Olen Mahad Ahmed 38-vuotias, kolmen alaikäisen lapsen isä ja kaupunginvaltuutettu sekä diplomatian ja poliittisen konsultoinnin maisteri. Toimin nuorten ja muiden heikossa asemassa olevien puolestapuhujana. Minulle tärkeää on nuorten syrjäytymisen ehkäisy sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Näiden teemojen parissa työskentelen kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsenenä sekä työssäni koulutussuunnittelijana. Tärkeää on olla tarjoamassa palveluita, jotka tukevat nuoria ja perheitä oikea-aikaisesti.
Eetu Ahonen, 34 v., diplomi-insinööri

Olen Eetu, 34-vuotias diplomi-insinööri ja työskentelen energia-alalla. Olen pääkaupunkiseudulta kotoisin ja nykyään asun Itä-Pasilassa.
Haluan, että Helsingissä on kaupunkia kaikille halukkaille. Minulle tärkeää on edistää kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä, rakentaa lisää koteja uusille helsinkiläisille ja edistää kaupungin ilmastotoimia.
Jaana Alaja, 59 v., erityisluokanopettaja

Minulla on kattava kokemus Helsingin kouluista, lasten ja nuorten elämästä, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden järjestämisestä, kaupungin organisaation toimivuudesta ja kipupisteistä.
Olen yhteiskykyinen ja uskon, että yhteistoiminnassa löydämme ratkaisuja kiperiinkin pulmiin ja kykenemme edistämään kaupunkilaisten sujuvaa arkea. Haluan olla vahvistamassa asuinalueiden ja koulujen turvallisuutta ja kaikkien osallisuutta yhteisten asioiden hoitamiseen. Olen mummi kolmelle pikkupojalle.
Antti Aliklaavu, 60 v., palvelualuepäällikkö

Haluan vaikuttaa Helsingin oikeudenmukaiseen ja monipuoliseen kehitykseen kaupunkilaisille tärkeissä asioissa.
Lähtökohtina minulla on:
– Toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on tasa-arvoisuuden lähtökohta.
– Kunnallisten liikuntamahdollisuuksien lisääminen.
– Hyvän julkisenliikenteen ylläpitäminen on kaupungille ensiarvoisen tärkeää.
– Kaupungin Airbnb-vuokrausta tulee säädellä voimakkaammin.
– Lainaten Väinö Tanneria: ”Entisyys on unohdettava ja on katsottava tulevaisuuteen”
Pentti Arajärvi, 76 v., professori

Tervehdys,
Olen sosiaalioikeuden professori ja perehtynyt myös koulutukseen.
Olen Helsingin kaupunginvaltuutettu ja sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Ihmisten asioiden edistämisen koen erittäin tärkeäksi.
Kaikkien tasa-arvo ja oikeudenmukainen yhteiskunta ovat keskeisiä poliittisia arvojani. Nyt olisi vaikuttavaa saada varhaiskasvatus ja julkinen liikenne maksuttomiksi.
Yksittäisenä asiana Lapinlahden sairaala-alueen kunnostaminen kansalaistoiminnalle on lähellä sydäntäni.
Eva-Maria Asukas, 33 v., sairaanhoitaja, fysioterapeutti

Olen Eva-Maria Asukas, 33-vuotias sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Olen ollut ehdolla viime kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Luottamushenkilönä olen ollut HYKS-lautakunnassa ja tällä hetkellä Helsingin vammaisneuvostossa. Asun Pukinmäessä. Työskentelen sairaanhoitajana Auroran sairaalassa ja opiskelen lyhytterapeutiksi. Ehdokkaana minulle tärkeitä teemoja ovat ihmisten mielenterveys, toimivat julkiset sote-palvelut käyttäjien sekä henkilöstön näkökulmasta ja nuorten hyvinvointi.
Nita Austero, 29 v., sosiaalityöntekijä

Olen 29-vuotias yhteiskunta- ja valtiotieteilijä, sosiaalityöntekijä ja varavaltuutettu Helsingin Myllypurosta. Olen kasvanut ja elänyt koko elämäni lähiöissä. Lähiöiden kehittäminen, segregaation ehkäisy ja toimiva asuntopolitiikka ovat lähellä sydäntäni. Työkokemukseni painottuu pitkälti lastensuojelun pariin, jossa lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen ja tuen tarpeen kasvu näkyy vahvasti. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja hyvinvoinnin edistäminen on keskeinen vaaliteemani.
Petteri Auvinen, 53 v., maksupalveluasiantuntija

Työelämässä ja politiikassa tärkeimmät asiat minulle ovat: yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Heikomman puolella! Toimin pankkitöitteni ohella luottamusmiehenä ja työsuojeluluvaltuutettuna. Olen Ammattiliitto Pron edustajiston jäsen sekä Pääkaupunkiseudun & Länsi-Uudenmaan aluejohtokunnan puheenjohtaja, Kaarelan Sosialidemokraattien puheenjohtaja, Kaarela-seuran hallituksen jäsen, HSL:n tarkastuslautakunnan jäsen sekä Yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen.
David Caceres Del Castillo, 40 v., Master of Arts (Media management)

Olen nykyinen luottamushenkilö, joka työskentelee monimuotoisemman ja osallistavamman Helsingin puolesta; avoinna kansainvälisille osaajille, tukien innovaatioita ja paikallisia yrityksiä, kaupunki, joka huolehtii yhteisöistämme ja lapsistamme. Ammatillinen kokemukseni kattaa sosiaalipalvelut, diakoniatyön, NGO-organisaatiot, maahanmuuttajien kotouttamisen, journalismin ja mediapalveluiden johtamisen. Haluan Helsingin, joka tuntuu kaikille kodilta.
Arzu Caydam-Lehtonen, 54 v., ammattiopiston ohjaaja

Olen ammattiopiston ohjaaja ja aikuisen lapseni omaishoitaja.
Haluan edistää
- Toimivia kunta- ja hyvinvointipalveluja Helsingissä
- Omaishoitoperheiden ja vammaisten henkilöiden hyvinvoinnista sekä oikeuksista tulee pitää huolta
- Työikäisten työllistymistä Helsingin omalla työllisyysalueella, myös pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden
- Yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta, esteettömyyttä ja saavutettavuutta
Miksi minä ?
- Minulla on aikaa ja sinnikkyyttä viedä asioita eteenpäin
- Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa
- Yhteistyöverkostoni ovat laajat
Minut tavoittaa:
arzucaydam1@hotmail.com
FB: Arzu Caydam-Lehtonen – erityinen ääni, toivo yhdenvertaisuudelle
Tanveer Choudhry, 57 v., yrittäjä

Hei, olen Tanveer Choudhry. Muutin Helsinkiin vuonna 1997, ja sen jälkeen olen oppinut paljon suomalaisilta ystäviltäni ja työkavereiltani. Vapaaehtoistyössä olen auttanut maahanmuuttajia kotoutumaan, löytämään opiskelupaikkoja ja työmahdollisuuksia. Rakastan elämistä Helsingissä, ja nyt haluan antaa takaisin tälle upealle kaupungille.
Toimin omassa yrityksessäni ja olen ollut aktiivisesti mukana kulttuuri-, sosiaali- ja urheilualan vaikuttamistehtävissä. Vaikka olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana, uskon, että oikeilla ideoilla ja intohimolla voimme viedä Helsinkiä eteenpäin!
Dembo Daffeh, 41 v., lähihoitaja, sosionomi (AMK)

Dembo Daffeh, 41-vuotias. Olen perheellinen ja mielestäni jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus terveeseen ja mielekkääseen elämään. Lapsiperheiden arjen parantaminen ja helpottaminen ovat lähellä sydäntäni. Minulla on monen vuoden työkokemusta sosiaali- ja terveysalasta. Lähihoitajana olen työskennellyt vanhusten, nuorten ja vammaisten ihmisten kanssa.
Olen tällä hetkellä työllisyyspalvelujen asiantuntijana. Tehtäväni asiantuntijana on tukea ja edistää asiakkaan työllistymismahdollisuuksia. Arvioin yhdessä asiakkaan kanssa hänen palvelutarpeitansa työmarkkinoiden työvoiman tarpeisiin nähden.
Arto Dahlman, 48 v., palvelupäällikkö

Olen Arto Dahlman, 48-vuotias Tapaninvainiosta. Olen ollut pidempään politiikassa mukana ja haluan vahvistaa politiikan kautta arjen turvallisuutta. Käytänkin sosiaalisessa mediassa tunnistetta #stadinturvallisinvalinta. Yhdenvertaisuus on turvallisuuden ohella tärkeä arvo, jota pyrin edistämään politiikan kautta. Olen tehnyt palokunnassa vapaaehtoistyötä lähes koko ikäni. Viime vuosina olen perehtynyt arjen turvallisuuden lisäksi nuorisotyöhön. Nuoret tarvitsevat turvallisia aikuisia myös harrastusten parissa. Rikollisuus muuttuu ja yhä nuoremmat tekevät vakaviakin rikoksia. Pystymme myös kuntapolitiikan kautta vaikuttamaan nuorten arkeen ja kannustamaan päihteettömään ja rehelliseen elämään.
Tunnen myös hyvinvointialueiden arjen. Työskentelen hyvinvointialueella turvallisuudessa palvelupäällikkönä. Lisäksi olen opinnoissani keskittynyt hyvinvointialueiden alkumatkaan.
Riikka Dahlman, 46 v., sairaanhoitaja (AMK)

Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja opiskelen tällä hetkellä yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Työskentelen järjestöasiantuntijana, ja minulla on vahva osaaminen vaikuttamis- ja järjestötyöhön. Olen aina ollut heikomman puolella ja ajanut ihmisten etuja ja oikeuksia. Sote-alan asiat ovat erityisen kiinnostuksen kohteena. Asun Tapaninvainiossa, harrastan sopimuspalokuntatoimintaa, marttailua ja kahden mäyräkoiran kanssa puuhastelua.
Johanna Forss-Lähdesmäki, 42 v., erityisopettaja

Olen 42-vuotias energinen erityisopettaja, teologian maisteri ja kuuden lapsen perheenäiti Munkkivuoresta.
Haluan olla mukana rakentamassa Helsinkiä, jossa tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia, koulutuksen tasa-arvoa ja ympäristölle kestävän tulevaisuuden mukaista päätöksentekoa.
Politiikka on minulle välittämistä, sellaisen yhteisöllisemmän yhteiskunnan rakentamista, jossa lapsilla ja nuorilla- ja meillä kaikilla on mahdollisuus katsoa luottaen tulevaisuuteen. Yhdessä ja ilon kautta.
Jyri Forsström, 43 v., kulttuurituottaja (AMK)

Olen toiminut yrittäjänä ja startupeissa eri rooleissa yli 15 vuoden ajan. Yrittäjähenkisyys näkyy kaikessa mitä teen. Yrittäjyyden ja kaupallisen työn vastapainona läpi elämäni on kulkenut taide- ja kulttuurikasvatus sekä koulutus.
Kahden lapsen isänä olen kiinnostunut koulutuksen, kaupunkiympäristön ja terveydenhuollon asioista.
Olen Elävän musiikin yhdistys ELMU ry:n entinen puheenjohtaja. Tuona aikana tutustuin Helsingin kaupunginvaltuuston sekä sen virkaihmisten vaikuttavaan toimintaan.
Alexandr Foy, 36 v., yhteisötyöntekijä/samhällsarbetare

Olen työskennellyt 10 vuotta koulutuksen, kulttuurin ja sosiaalityön parissa. Aloitin urani lastenhoitajana, myöhemmin toimin Helsingin kaupungin ohjaajana sekä johdin kotouttamis- ja rekrytointihankkeita. Olen Globe Art Point ry:n puheenjohtaja, Tochka.fi ry:n tuottaja ja Svenska.fi:n perustaja.
Työstäni yhteiskunnan hyväksi olen saanut Hagfors-mitalin, Folktinget-mitalin ja Bojan-Sonntag-palkinnon.
Tavoitteeni ovat vahvempi työllisyys, koulutus, sosiaalipalvelut ja kulttuuri.
Elisa Gebhard, 30 v., oikeustieteen maisteri

Olen helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen jäsen. Minulle on tärkeää, että kaupungin palvelut toimivat ja mahdollistavat kaupunkilaisille hyvän arjen. Helsingin pitää toimia kaikille, ei vain hyvätuloisille ja hyvin pärjääville.
Helsingissä tehdään jatkuvasti merkittäviä päätöksiä ympäristömme kannalta, ja esimerkiksi kestävien liikkumismuotojen kuten kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen edistäminen on jatkossakin minulle tärkeää.
Tage Grip, 26 v., ylläpitotyöntekijä

Olen Tage Grip, paljasjalkanen stadilainen duunari. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja koen, että minulla olisi paljon annettavaa kunnallisvaikuttajana. Olen heikompien puolella ja oikeudenmukaisuus on minulle tärkeä asia. Olen kotoisin Mellunmäestä joten Itä-Helsinki ja sen asiat ovat lähellä sydäntäni erityisesti. Olen ollut melkein koko työelämäni Helsingin kaupungilla töissä, joten minulla on kertynyt tietoa myös sitä kautta kaupungin asioista. Samma på svenska.
Tuula Haatainen, 64 v., kansanedustaja, valtiotieteen maisteri

Olen itähelsinkiläinen perheenäiti, kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu. Minulla on kaksi aikuista lasta ja lapsenlapsia. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja valtiotieteen maisteri. Toimin Sanna Marinin hallituksessa (2019-23) työministerinä ja aiemmin olen toiminut opetusministerinä sekä sosiaali- ja terveysministerinä. Vuosina 2007-12 toimin Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajana ja sen jälkeen Kuntaliiton varatoimitusjohtajana.
Vapaa-ajan harrastukseni liittyvät ulkoiluun, kulttuuriin ja lukemiseen. Kesäisin lenkkeily, sienestäminen, melonta ja uinti ovat suosikkipuuhiani. Talvisin hiihdän ja käyn Pilates-tunnilla, teatterissa ja elokuvissa. Luen paljon ja mielipuuhiani on lapsenlasten kanssa askartelu ja heille lukeminen.
Helsingin on huolehdittava arjen turvallisuudesta ja toimivuudesta. Jokaisen päiväkodin ja koulun on oltava lapselle hyvä paikka kasvaa, sosiaali- ja terveyspalvelut ja työllisyyspalvelut on pidettävä kunnossa.
Leea Halmetoja, 62 v, psykologi, psykoterapeutti

Olen psykologi ja psykoterapeutti, ja työkokemukseni kautta minulla on kattava kokemus kouluista, terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista Helsingissä.
Helsingissä haluan edistää kaikkien ikäryhmien ja kaupunginosien hyvinvointia. Sen mahdollistaa reilu palkkaus, toimiva julkinen terveydenhuolto sekä koulutuksen ja palvelujen saatavuus. Resursseja Helsingillä on ja ne voidaan jakaa viisaasti ja tasa-arvoisesti.
Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan kunnianhimoista politiikkaa, joka asettaa ihmiset ja planeetan voittojen edelle. Helsinki voi kohdentaa investointejaan uusiutuvaan energiaan ja kestävään tulevaisuuteen!
Sinun äänesi on askel kohti tasa-arvoisempaa ja inhimillisempää Helsinkiä.
Tuomas Harju, 30 v., valtiotieteiden maisteri

Olen Tuomas Harju, 30-vuotias itähelsinkiläinen kaupunkihistorioitsija ja tiiminvetäjä.
Haluan olla rakentamassa kasvavaa ja sosiaalisesti oikeudenmukaista Helsinkiä. Yliopistosta kaupunkitutkimuksen alalta hankkimallani osaamisella pyrin edistämään kestävää kaupunkikehitystä luonto- ja kulttuuriympäristöarvoista tinkimättä.
Uskon järjestäytymiseen ja joukkovoimaan. Olen toiminut viiden vuoden ajan liittoni Specian hallituksessa, jossa olen edistänyt ammatinharjoittajien ja yrittäjien asiaa.
Ahmad Noor Hassan, 42 v., merkonomi

Nimeni on Ahmad Noor. Tulin Suomeen vuonna 2004 ja olen neljän lapsen isä. Olen ollut Hok-Elanon edustajiston varsinainen jäsen, ja jälleen kerran pääsin kovan työn jälkeen, hyvillä äänillä.
Ammatiltani olen merkonomi. Haluan integroida nuoret suomalaiseen yhteiskuntaan. Minulla on kokemusta nuorisotyöstä, ja aion tehdä aloitteen estääkseni nuoria liittymästä katujengiin.
Fardoos Helal, 49 v., valmentaja

Olen Fardoos Helal, kolmen kouluikäisen lapsen äiti Pasilasta. Työskentelen valmentajana Vamos Mieli -hankkeessa Diakonissalaitoksella. Koulutukseltani olen lähihoitaja, ja opiskelen työn ohella tulkiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa.
Olen kunnallispolitiikassa mukana ja haluan toimia perheiden ja turvatun työelämän puolesta.
Minulle elämässä on myös tärkeää kulttuuri ja laulu, ja nyt johdan naisten Haneen -kuoroa. Laulu yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa ja auttaa selviytymään elämässä.
Sari Helin, 56v., yrittäjä, toimittaja

Olen yrittäjä ja toimittaja sekä Huono Äiti -yhtiöiden perustaja. Olen kahden lapsen äiti. Minulla on 10 työntekijää Helsingissä. Olen tehnyt yrittäjyyttä edeltävän työurani YLEn ajankohtaisohjelmissa aamu-tv:ssä ja a-studiossa toimittaja ja juontajana, Olen asunut myös useaan otteeseen ulkomailla, pisimpään Yhdysvalloissa.
Helsingissä olen asunut Itä-Helsingissä, Katajanokalla, Länsi-Pasilassa ja Pohjois-Haagassa.
Olen yrittäjänä tottunut ajattelemaan niin, että raha mahdollistaa investoinnit ja kasvun. Raha on sijoitettava menoihin järjellä. Menestyneet yrittäjät ovat tulevaisuuteen suuntautuneita ja visioivat, miltä tulevaisuus voisi näyttää. Niin minäkin, haluan jättää jäljen eettisesti ja kestävällä tavalla ja vaikuttaa positiivisesti tulevien sukupolvien elämään.
Anita Hellman, 47 v., järjestöasiantuntija

Olen punavihreä palstaviljelijä, itähelsinkiläinen sinkku, Julkisten- ja Hyvinvointialojen liitossa työskentelevä järjestöaktiivi. Haluan rakentaa tasa-arvoista, yhdenvertaista ja syrjimätöntä Helsinkiä, joka on reilu työnantaja, jossa luontoa ja eläimiä kunnioitetaan ja kaupunkilaisia kuunnellaan. Kaikkien Helsingissä on yhteisöllisyyttä, toimivat ja saavutettavat palvelut, hoitoa ja hoivaa, liikenne on sujuvaa ja kulttuuri kukoistaa! Pehmeillä arvoilla voidaan tehdä rohkeaa politiikkaa!
Erkki Helo, 61 v., filosofian lisensiaatti

Olen 61v. eläkkeellä oleva fyysikko (Fil.lis.). Olen koulutukseltani myös yo-merkonomi sekä sävellän ja sanoitan omaa musiikkia. Harrastuksiini on kuulunut myös piirtäminen. Minulla on todella laaja-alaista elämänkokemusta ja monelta alalta, joten minulla on paljon annettavaa yhteiskunnalle.
Nykyään olen SDP:n Kontulan-Mellunmäen osaston johtokunnan jäsen sekä piirikokousedustaja. Samoin olen myös kirkkoneuvoston ja -valtuuston varajäsen.
Haluan Hekan asukkaana todeta, että Hekan tilanteeseen on pakko puuttua.
Kaupungin on syytä panostaa Hekan omistamiin vuokra-asuntoihin edelleen. Tämä siksi, että asumistukia on merkittävästi leikattu ja vuokria on korotettu samalla kohtuuttomasti. Näin edeten pienipalkkaiset joutuvat toimeentulotuen asiakkaiksi ja noidankehä on valmis. On turhaa käydä töissä, jos toimeentuloa on kuitenkin haettava Kelan toimistosta.
Jenni Hirvonen 49 v., varapääluottamusmies

Olen Jenni Hirvonen Vuosaaresta.
Olen työskennellyt ohjaajan tehtävissä kouluissa yli 20 vuoden ajan. Tällä hetkellä toimin suurimman osan työajastani varapääluottamusmiestehtävissä. Omaishoitajan ja tukihenkilön töitä olen hoitanut kymmeniä vuosia. Olen järjestö- ja yhdistysaktiivi. Tärkeitä arvoja minulle ovat lasten ja nuorten mielenterveys sekä luonto ja liikunta.
Jenni Hjelt, 50 v., sairaanhoitaja (AMK)

Ammattiliitossa työskentelevä järjestöasiantuntija ja kahden nuoren aikuisen äiti, koulutukseltaan sairaanhoitaja, tavoittelee jatkoa kuntapolitiikassa. Nyt SDP:n 3. varavaltuutettu, kaupunkiympäristölautakunnan varajäsen sekä valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja. Toimin myös varsinaisena jäsenenä SDP:n puoluevaltuustossa.
Oikeudenmukaisuus, hyvät sote-palvelut, kasvatus ja koulutus, viihtyisä kaupunki ja luontoarvot sekä henkilöstöön liittyvät asiat ovat minulle erityisen tärkeitä. Niistä olen puhunut aktiivisesti kuluvallakin kaudella.
Elisa Husu, 32 v., valtiotieteiden maisteri

Olen 32-vuotias valtiotieteiden maisteri ja eduskunta-avustaja. Toimintaani ohjaavat kysymykset oikeudenmukaisesta ja kestävästä yhteiskunnasta. Taloudessa ja ympäristössä tapahtuvien muutosten vuoksi politiikkaa on uudistettava. Tämän eteen teen työtä.
Antti Hytti, 44 v., toiminnanjohtaja

Olen toiminut Helsingin pelastusjaoston puheenjohtajana vuodesta 2021 alkaen. Minua kiinnostavat päätöksenteossa muun muassa lasten ja perheiden palvelut, ongelmien ennaltaehkäisy, tietenkin turvallisuus ja pelastus sekä ylipäänsä lähiöiden asiat.
Työskentelen Nuorten Kotkien toiminnanjohtajana mahdollistamassa lasten harrastustoimintaa. Olen 44-vuotias perheenisä ja asustelen Tapulikaupungissa.
Kalle Högbacka, 36 v., valmentaja

Helsinkiläistynyt maaltamuuttaja, urheileva moniosaaja. Asun Helsingissä Lauttasaaressa ja minulle on tärkeää turvallisuus, terveys, luonto, sosiaalinen ja taloudellinen hyvinvointi sekä jalkapallo. Työskentelen päämäärätietoisesti urallani valmentajana erilaisissa tehtävissä. Työssäni pääsee läheltä seuraamaan yksilön hyvinvoinnin merkitystä kehittäessä ilmapiiriä ja työskentelemään yhteisen hyvän eteen, mikä on myös yksilön voitto. On erittäin palkitsevaa saada tuotettua onnistumisen kokemuksia, niin arjessa kuin myös siviilissä. Se ruokkii onnistumisia jatkossa.
Harrastuksista tärkein lienee entinen ammattitoimeni eli näytteleminen, jota tukee vahvasti musiikki. Yhä aktiivinen toimintani näillä osa-alueilla tuo näköalaa kulttuurin merkityksestä hyvinvointiamme kohtaan. Arki ja elämykset ovat äärimmäisen yhteensopiva pariskunta.
Petri Ijäs, 57 v., viilari

Olen reilu viisikymppinen mies, syntynyt ja kasvanut ”syvällä” Itä-Helsingissä, Myllikässä. Töölön ja Malminkartanon kautta tulin takaisin Itä-Helsinkiin; viimeiset 25 vuotta Puotilassa.
Duunarina konepajoilla olen tehnyt viilarin töitä ympäri pääkaupunkiseutua. Olen ollut ammattiyhdistysliikkeessä mukana heti ammattikoulusta valmistuttua. Sitä tietä olen dallannut pitkään; pääluottamusmies- ja ammattiliiton hallinnonhommat ovat tulleet tutuiksi. Olen ollut aikoinaan puolueessakin valtuustossa asti päättämässä.
Michelle Innocenti, 35 v., vuoropäällikkö, tapahtumatuottaja

Olen vahva tapahtuma- ja ravintola-alan osaaja, jolla on laaja kokemus erilaisten tapahtumien suunnittelusta, organisoinnista ja toteutuksesta.
Taito johtaa, aikatauluttaa ja varmistaa sujuva työnkulku ovat vahvuuksiani, ja pystyn ennakoimaan mahdolliset haasteet ja ratkaisemaan ne tehokkaasti.
Olen 35-vuotias perheenäiti, ja tiedän, kuinka hankalaa voi olla yhteensovittaa työ ja arki. On päiviä, jolloin tasapaino ei löydy, ja kaikki tuntuu vyöryvän päälle. Uskon kuitenkin, että juuri tästä syystä on tärkeää tukea toisiamme – niin perheissä, työpaikoilla kuin yhteiskunnassakin. Meidän on huolehdittava siitä, että kaikkien, erityisesti perheellisten ja huoltajien, arkea helpotetaan ja mahdollistetaan tasavertaiset mahdollisuudet työn ja perheen yhdistämiseen.
Olen sanavalmis ja valmis nousemaan esiin tärkeiden asioiden puolesta. Uskon vahvasti, että jokaisen yksilön ääni ansaitsee tulla kuulluksi.
Ville Jalovaara, 48 v., kaupunginvaltuutettu

Olen Ville Jalovaara, 48-vuotias helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, historiantutkija ja dosentti. Olen ollut kaupunginvaltuutettu vuodesta 2013 ja toimin nykyisin valtuuston varapuheenjohtajana. Kotini on ollut vuodesta 1997 Vuosaaressa. Minulla on kaksi aikuista lasta. Työurani olen tehnyt pätkätyöläisenä yliopistomaailmassa. Pidän tärkeänä valtuustotyön hoitamista vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten kanssa. Olen aktiivinen somen kaupunginosaryhmissä ja usein tavattavissa eri tilaisuuksissa.
Jonne Juntura, 33 v., psykiatriaan erikoistuva lääkäri

Helsingillä on varaa parempiin sote-palveluihin. Suomen rikkaimmassa kaupungissa esimerkiksi terveyskeskuslääkärille pääsy on maan heikointa. Tämän haluan korjata.
Tavoitteeni on tehdä Helsingistä onnellisempi kaupunki. Valtuustossa haluan palauttaa kaupunkilaisten luottamuksen toimivaan terveydenhuoltoon.
Sote-palvelujen hienosäätö ei enää riitä. Lääkärinä ja poliitikkona tärkein tehtäväni on auttaa rakentamaan vaikuttavia palveluja, jotka riittävät vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Otto Jämsén, 69 v., erikoissyyttäjä (eläk.)

Olen syntynyt Helsingissä. Lapsuus ja koulut Pihtiputaalla. SavPr ja RUK (res. luutnantti). Helsingin yliopistosta oikeustieteen kandidaatin tutkinto. Vaasan hovista varatuomarin arvo.
Yli 40 vuotta yhteiskunnan palvelua nimismiehenä, kihlakunnansyytäjänä ja erikoissyyttäjänä. SDP on ollut rakentamassa hyvää ja inhimillistä Suomea. Koulutus, terveydenhoito ja työlainsäädäntö ovat olleet myös minun turvani. Olen valmis työskentelemään inhimillisemmän Helsingin puolesta.
Tuomas Järvinen, 43 v., palvelupäällikkö

Olen 43-vuotias perheenisä Itä-Helsingistä. Haluan olla rakentamassa parempaa tulevaisuutta helsinkiläisille nuorille. Helsinkiläisillä pitää olla tasavertaiset mahdollisuudet menestyä elämässään, riippumatta taustasta. Helsinki on meidän kaikkien koti, ja haluan olla tekemässä siitä entistäkin oikeudenmukaisemman ja viihtyisämmän paikan asua ja kasvaa. Kuluvan kauden olen toiminut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan varajäsenenä, ja minulla on pitkä kokemus eri luottamustehtävistä.
Ekhlas Kadour, 48 v., sosiaali- ja terveysalan opiskelija

Olen sosiaali- ja terveysalan opiskelija. Minulla on kokemusta yhteiskunnan ja terveydenhuollon alalta. Helsingin kasvu näkyy terveyskeskusten kehittämisen, maahanmuuttajien, nuorten ja lasten tukemisen kautta.
Kaisla Kanerva, 19 v., opiskelija

Haluan parannuksia lastensuojeluun sekä toisen asteen koulutukseen Helsingissä. Toimin Stadin AO:ssa opiskelijakunnan puheenjohtajana, aloitan 1.6.23 SAKKI ry:n 1. varapuheenjohtajana ja olen Teollisuusliitossa alueellisen nuorisojaoston varapuheenjohtaja.
Lastensuojelun asiat ovat minulle tärkeitä oman asiakkuuden kautta. Haluan ehdokkuudellani myös vähentää negatiivissävytteistä keskustelua laitosnuorten ympärillä. Viestini heille onkin, ettei laitoksella asuminen tee kenestäkään “viallista”.
Lari Kangas, 51 v., luokanopettaja

Olen paljasjalkainen stadilainen ja luokanopettaja, joka haluaa rakentaa oikeudenmukaisemman Helsingin. Kokeneena joukkuepelaajana uskon, että pystymme parempaan. Uskon, että Stadilla on varaa tarjota koulukirjat jokaiselle koululaiselle. Tiedän, että meidän ei tarvitse pitää yli 1500 kaupungin vuokra-asuntoa tyhjillään. Toivon, että jo lähivuosina voisimme ladata sähköpyörämme ja -automme kätevästi sporapysäkeillä – tehdään tämä kaikki yhdessä! Pystymme parempaan!
Tarja Kantola, 68 v., Kansalaisjärjestöpuheenjohtaja

Esittely tulossa pian.
Eetu Kinnunen, 34 v., YTM

Puolueen ja ay-liikkeen hommissa viimeiset 10 vuotta pyörinyt paluumuuttaja Helsinkiin. Opiskelukaupungissa Jyväskylässä tuki tehtyä kuntapolitiikkaa sekä työnä että luottamustoimissa, erikoistuen kaupunkirakenteeseen, energiaan ja kulttuuriin. Toisissa vaaleissa pääsin varavaltuutetuksi. Keskeisiä teemojani ovat kohtuuhintainen asuminen, kaupunkikulttuurin elävöittäminen ja vastuullinen vihreä siirtymän toteutus. Asioissa, joissa en ole asiantuntija, kuuntelen sellaisia päätöksiä tehtäessä.
Eevi Kirjasniemi, 43 v., käsityön lehtori

Olen Helsinkiin vahvasti juurtunut junantuoma. Olen viimeisen kahden vaalikauden aikana ollut kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäsenenä sekä jaostossa ja nyt lautakunnassa. Päivisin kasvatan tulevaisuuden kädentaitajia ja näen niitä haasteita, joita on nykypäivänä koulupäivissä yhä enemmän. Kuntavaaleissa haluan korostaa koulutuksellisen tasa-arvon tärkeyttä, sillä lapsilla tulee olla samanlaiset mahdollisuudet opinpolullaan olipa lähtökohdat millaiset tahansa.
Janne Kirjasniemi, 43 v., filosofian maisteri

Olen ensimmäisen sukupolven helsinkiläinen, virkamies ja aktiivi. Uskon Helsingin pystyvän parempaan niin alueellisen tasa-arvon kuin palveluiden laadun kannalta. Ennen kaikkea näen kaupungin sen asukkaiden muodostaman yhteisönä, jonka on tarkoitus palvella kaikkien kaupunkilaisten etuja. Parempi kaupunki vaatii työtä, ja olen valmis antamaan oman panokseni.
Eero Kiuru, 34 v., työllisyysasiantuntija

Hei!
Olen Eero Kiuru, 34-vuotias perheenisä, ja asun Itä-Helsingissä. Toimin tällä hetkellä Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöjaoston varajäsenenä.
Olen toiminut useammissa puolueen ja piirin tehtävissä vuosien varrella. Tällä hetkellä olen SDP:n puoluevaltuuston jäsen.
Teemojani ovat toimivat julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, asunnottomuuden poistaminen ja mielenterveyspalveluiden parantaminen.
Samira Koistinen, 31 v., lähihoitaja

Olen 31-vuotias Helsingin kaupungilla leikkipuistossa työskentelevä järjestöaktiivi. Olen neljännen polven stadilainen. Asumme Pihlajamäessä 8-vuotiaan lapseni ja avopuolisoni kanssa. Olen aktiivisesti ja sitoutuneesti mukana erilaisessa järjestötoiminnassa. Olen toista kautta SDP Helsingin piirihallihallituksessa ja oman puolueosaston Ay-väen sosialidemokraattien sihteeri.
Julkisten palveluiden saavutettavuutta ja laatua täytyy parantaa. Lasten ja nuorten hyvinvointia täytyy panostaa Helsingissä. Jokaisen ihmisen pitää pystyä elämään ansaitulla palkalla Helsingissä. Asumisen täytyy olla kohtuuhintaista.
https://samirakoistinen.fi/
Risto Kolanen, 70 v., toimittaja

Asuminen ja yhteiskunta -lehden päätoimittajana 12v. Ajankohtais- ja historiakirjoja, naimisissa, syntymähelsinkiläinen.
Päättäjä ei saa olla kumileimasin. Kulttuuri- ja kirjastoltk:ssa 2009-2017 kiersin esityksiä, keskustelin palautteesta ja tein eniten vastaehdotuksia, joita sain läpi.
Työväenopiston jht-pj 2001-2008.
Vaikutan liikuntajaostossa tasaveroisten harrastusolojen puolesta.
Kannatan keskittävän pormestarimallin purkamista. Enemmän laajaa luottamushallintoa Helsingin päätöksiin.
Olli-Pekka Koljonen, 39 v., vastuullisuusjohtaja

Olen varhaiskasvatuksen ammattilainen ja kaupunkiympäristölautakunnan varajäsen. Lisäksi toimin puheenjohtajana SDP:n asuntopolitiikan työryhmässä.
Olen kuluvan valtuustokauden tehnyt töitä tasa-arvoisen Helsingin puolesta ja tätä työtä haluaisin jatkaa. Hyvät palvelut, lähiluonto ja toimivat joukkoliikenneyhteydet kuuluvat jokaisen nykyisen ja tulevan helsinkiläisen laadukkaaseen elinympäristöön.
Vapaa-aikani täyttää kuusivuotias tyttäreni, liikkuminen ja mökkeily.
Denisa Kormaku, 32 v., Ryhmäavustaja, Financial Analyst

Olen Denisa Kormaku ja ehdolla Helsingin valtuustoon SDP:ssä. Olen maahanmuuttaja ja tiedän, että kotoutuminen voi olla vaikeaa. Mutta uskon tasa-arvoon ja yhteisöön. Minulla on kokemusta hallinnosta ja varhaiskasvatuksesta, ja haluan tehdä Helsingistä reilun kaupungin kaikille. Tehdään yhdessä Helsinki, jossa jokainen voi pärjätä
Mio Kortelainen, 25 v., sosionomi

Moi! Olen Mio, 25-vuotias sosionomi.
Olen työkseni auttanut ihmisiä muun muassa asunnottomuuden sekä taloudellisten haasteiden äärellä täällä pääkaupunkiseudulla, jonka lisäksi minulla on myös kokemusta ammattijärjestökentältä sekä korkeakouluopiskelijoiden edunvalvonnasta useissa järjestöissä, aina valtakunnalliselle tasolle saakka.
Olen ratkaisukeskeinen sekä eri näkökulmat huomioon ottava tyyppi ja valmis kantamaan korteni kekoon sosiaalisesti yhä paremmin voivan Helsingin puolesta.
Marika Koski, 42 v., VTM

TUETAAN TOISIAMME!
Haluan rakentaa Helsinkiä, jossa jokainen kokee olevansa hyväksytty osa yhteisöä: Riittävä ja kelpaava.
Osaamiseni on erityisesti työttömyyden ja työllisyyden rajamaastossa. Varavaltuutettuna olen huomannut, että tämä osaaminen on erityisen arvokasta nyt, kun työllisyyspalvelut siirtyvät Helsingin kaupungin vastuulle.
Haluan työskennellä sen puolesta, että Helsingin kaupunki hyödyntää entistä laajemmin SINUN näkemyksiäsi rakentaessaan maailman toimivinta kaupunkia.
Lauri Kujala, 27 v., sairaanhoitajaopiskelija

Hei kaikki! Olen tuorehko junantuoma helsinkiläinen. Opiskelen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi ja kansallisen opiskelijajärjestön puheenjohtajuus toi minut Helsinkiin noin vuosi sitten. Ay-liikkeen luottamustoimi ja kansantanssi kiinnitti minut tänne. Olen ollut useassa eri luottamustoimessa opiskelijana ja haluan käyttää siitä saatua osaamista ja näkökulmaa uuden kotikaupunkini kehittämiseen. Erityisesti sotepe-palveluiden kehitys asiakkaan näkökulmasta on minulle tärkeää
Miapetra Kumpula-Natri, 52v., kansanedustaja, insinööri

Olen ollut meppinä 10 vuotta, kansanedustajana vuodesta 2003 ja Vaasassa kaupunginvaltuutettuna 20 vuotta. Nyt haluan tuoda kokemukseni ja intohimoni Helsingin hyväksi.
Helsingin on oltava avoin, kiinnostava ja asukkailleen paras eurooppalainen pääkaupunki. Kaupunki, jossa on varaa elää ja jossa koulutus nähdään parhaana investointina.
Paremmat digipalvelut löytyvät yhden luukun takaa, tehokkaammin dataohjauksen ja tekoälyn hyödyntämisen kautta. Voimme parantaa oppimista ja hyvinvointia, ja lapsille tulee tarjota oikeus kulkea julkisilla ilmaiseksi viikonloppuisin. Meidän on tehtävä enemmän osaajien, työntekijöiden, opiskelijoiden ja matkailijoiden houkuttelemiseksi. Monipuolisuus tekee Helsingistä parhaan paikan asukkailleen!
Haluan Helsingin joka elää, kasvaa ja houkuttaa! Rakennamme tulevaisuuden Helsinkiä tuorein silmin, kovalla kokemuksella ja kansainvälisellä osaamisella.
Mitro Kutvonen, 19 v., varusmies

Olen 19-vuotias tuore ylioppilas sekä varusmiespalvelusta suorittava itähelsinkiläinen. Toimin tällä hetkellä Demarinuorten 2. varapuheenjohtajana.
Minulle on tärkeää, että jokainen voi nauttia kaupungista parhaalla mahdollisella tavalla. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus käyttää julkista liikennettä ilman pelkoa siitä pystyykö syödä illalla. HSL-lippujen hintoja tulee laskea sekä eritysryhmät kuten nuoret ja eläkeläiset huomioida paremmin.
Kaupungin liikuntapaikkoja tulee myös lisätä.
Sami Kuusela, 53 v., yrittäjä, toimittaja

Olen sarjayrittäjä ja toimittaja, tuttu Ylen aamutelevisiosta, radiosta ja lehdistä sekä internetistä. Olen ollut yrittäjä 27 vuoden ajan.
Asun Helsingin Oulunkylässä.
Olen Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan jäsen. Lautakunnassa toimiminen on paljon hommia vaativa kunniatehtävä. Lautakunnassa päätämme kaupungin kaavoista ja otamme kantaa viikoittain jokaista helsinkiläistä koskeviin kysymyksiin.
Helsinki on kasvava, elinvoimainen ja hyvin hoidettu sopivan kokoinen suurkaupunki, jossa on kaupunkilaisilla Suomen parhaat mahdollisuudet tavoitella unelmiaan. Tai olla vaan.
Antti Kääriälä, 38 v., valtiotieteiden tohtori

Olen 38-vuotias perheenisä, tutkija ja Rikosseuraamuslaitoksen tietojohtamisen tiiminvetäjä.
Olen tutkinut lapsiperheiden eriarvoisuutta ja huono-osaisuutta sekä koulutusta, mielenterveyttä, maahanmuuttoa ja lastensuojelua.
Haluan edistää investointeja lapsiin ja nuoriin, koulutukseen sekä hyvinvointiin. Päätöksenteossa tulee hyödyntää parasta käytettävissä olevaa tietoa.
Helsingin tulee olla turvallinen ja viihtyisä, sivistystä ja tietoa arvostava kaupunki, jossa on hyvä kasvaa, elää ja yrittää.
Eveliina Lahtinen, 36 v., Business Development Manager

Minulle on sydämenasia rakentaa Helsinkiä, jossa jokainen voi tuntea kuuluvansa yhteisöön, saada tarvitsemansa tuen ja löytää paikkansa yhteiskunnassa. Haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka parantavat helsinkiläisten arkea ja edistävät Helsingin kestävää kehitystä.
Panostamalla hyvinvointiin, koulutukseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen rakennamme vahvemman ja inhimillisemmän Helsingin.
Yhdessä voimme tehdä muutoksen!
Johanna Laisaari, 50 v., juristi

Olen Johanna Laisaari, itähelsinkiläinen lapsioikeusjuristi, varatuomari sekä Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari.
Työskentelin Sanna Marinin hallituksessa valtioneuvoston kansliassa vahvistamassa lapsen oikeuksia.
Haluan olla rakentamassa Helsinkiä, jossa kaikkien on hyvä asua ja elää. Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäksi tärkeitä teemoja minulle ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo sekä koulutukseen liittyvät teemat.
Kim Lehto, 48 v., insinööri (AMK)

Tulevaisuuden Helsinki rakennetaan viimeistään tänään! Liikun työn ja vapaa-ajan vuoksi paljon Helsingissä. Tapaan paljon ihmisiä, työn puolesta tapaan niin virkamiehiä, kuin yrittäjiä, kuin myös Sinut, joka asut siellä, missä remonttia pitää tehdä. Näen viikoittain myös ruokajonon, joka naapurustossani kulkee. 3:n pojan isänä myös perheasiat ovat lähellä minua! Paitsi rakennukset, myös Helsinki tarvitsee ylläpitoa ja koen, että minulla on paitsi osaaminen, niin myös kyky ja halu!
Pasi Lehto, 59v., erityisasiantuntija, taksiyrittäjä

Esittely tulossa pian.
Jere Lehtoniemi, 19 v., ylioppilas, puheenjohtaja

Helsinki kuuluu kaikille
Vasta täysi-ikäisenä Helsinkiin muuttaneena on oppinut arvostamaan tämän kaupungin mahdollisuuksia ja monipuolisuutta, jotka eivät kaikkialla ole samalla tavalla lähellä. Tässä kaupungissa todella voi tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa, näin sen täytyy olla jatkossakin.
Helsinki belongs to all
Having moved to Helsinki as an adult, I’ve learned to not take for granted the possibilities and diversity of this city, things that are not guaranteed everywhere. You truly can make your life just the way you want to here, and it has to be like that going forward too.
Heikki Lonka, 64 v., tekniikan tohtori

Olen roihuvuorelainen arkkitehti, joka on ollut tekniikan alan johtotehtävissä useissa kaupungeissa. Viihdyn monikulttuurisessa ympäristössäni, jossa lapsillani ja lapsenlapsillani on hyvä elää. Vastustan ison rahan luomaa kaupunkia, jossa ihmisiä ei kuunnella ja kaupunkikuva tuhotaan.
Aisha Mahmood, 18 v., opiskelija

Moi!
Olen Aisha Mahmood, toisen asteen opiskelija Kulosaaren yhteiskoulusta, sekä toimin Helsingin nuorisoneuvoston toisena varapuheenjohtajana. Olen asunut ja syntynyt Helsingissä, ja pidän tätä paikkaa itselleni todella merkityksellisenä. Koen tärkeäksi tasa-arvon turvaamisen, mielenterveysongelmiin puuttuminen sekä hyvän ja kestävän julkisen liikenteen parantamisen. Vapaa-ajalla tykkään vaikuttaa ja olla avulias muille sekä sosialisoitua muiden kanssa. Haluan tehdä Helsingistä paremman paikan!
Riitta Majala, 61 v., sairaanhoitaja

Jos oikeudenmukaisuutta, pitkäjännitteisyyttä, helposti lähestyttävää, rohkeaa, sote-alan asiantuntijuutta, ikäihmisten puolesta taistelijaa ja kohtuuhintaisten asuntojen puolesta puhujaa tarvitaan, niin tässä minä olen.
Tehosairaanhoitaja yli 30 vuoden kokemuksella, yksihuoltaja 27 vuoden kokemuksella ja pennin/sentin venyytyksen kokemus 62 vuodelta.
Helsinki tarvitsee parhaat kuntapäättäjät 🌹
Etta Melander, 27v., viestintäsuunnittelija

Minulle tärkeää on kestävä ja saavutettava kaupunkisuunnittelu sekä kaupungin tarjoamat palvelut. Niin terveyskeskusten ja liikuntamahdollisuuksien kuin kirjastojen ja ei-kaupallisten ajanviettopaikkojen on oltava jokaisen kaupunkilaisen saavutettavissa kaupunginosasta riippumatta.
Tulevaisuuden Helsinki rakennetaan kestämään aikaa ja täällä on tilaa puistoille ja viheralueille siinä missä julkiselle liikenteelle ja ihmisille. Tehdään Helsingistä kaupunki useille, ei vain harvoille.
Ville Merinen, 40 v., kansanedustaja, psykoterapeutti

Hei, olen Terapeutti-Villenäkin tunnettu mielenterveysasioiden puolestapuhuja. Toimin kansanedustajana ja haen kevään kuntavaaleissa Helsingin valtuustoon.
Joonas Metsämäki, 37 v., juristi

Hei! Olen itähelsinkiläinen 37-vuotias perheenisä. Koulutukseltani olen juristi. Harrastan juoksua ja nykyisin urheiluhalleilla käyn lähinnä lapsen harrastuksen vuoksi. Nuorena pelasin jääkiekkoa ja jalkapalloa. Pidän kunnallispolitiikassa tärkeänä yrittäjä- ja työntekomyönteistä ilmapiiriä Helsingissä, kaupungin turvallisuutta sekä nuorten päihteisiin ja rikoksiin ajautumisen ehkäisemistä – sekä terveyspalveluiden saatavuuden ja laadun turvaamista. Helsinkiä on kehitettävä ihmistä varten.
Annemari Mikkonen, 33 v., tradenomi

Olen 33-vuotias ja työskentelen tällä hetkellä kaupan alalla esihenkilötehtävässä. Koulutukseltani olen taloushallinnon tradenomi. Kuntapolitiikkaa seurasin kiinnostuneena jo kotikaupungissani Kokkolassa. Opiskeluvuosien jälkeen olen asettunut vaimoni kanssa Helsingin Kannelmäkeen. Ensimmäisen poliittisen askeleen tein viime vuonna, kun liityin SDP Helsingin jäseneksi.
SDP on edustanut minulle aina tasa-arvoa ja politiikkaa, jossa vahvemmat auttavat heikompia. Olen valinnut asua Helsingissä, koska Helsinki edustaa minulle Suomen monimuotoisinta kaupunkia, jossa on tilaa kaikille.
Lauri Muranen, 40 v., johtaja

Olen nelikymppinen kolmen lapsen isä Laajasalosta. Olen SDP:n varavaltuutettu ja kaupunginhallitusryhmän jäsen. Olen myös Itä-Helsingin demareiden puheenjohtaja ja Stadin demareiden piirihallituksen jäsen. Koulutukseltani olen maisteri (MSc. environmental technology) ja työskentelen johtajana suomalaisessa pienydinvoimaa kehittävässä Start-up yrityksessä. Vähäisellä vapaa-ajallani pyöräilen pitkin kaunista Itä-Helsinkiä, pelaan tennistä ja opetan maahanmuuttajanuoria ajamaan autolla.
Panu Mustonen, 53 v., Advisor, yritysneuvonantaja

Olen Panu Mustonen, junan muinoin Helsinkiin tuoma ja edelleen samaa mieltä kuin nuorena – Helsinki on ainoa Stadi. Haen kaupunginvaltuustoon, koska haluan tehdä Helsingistä reilun paikan meille kaikille.
Olen pitkän linjan yrittäjä, yritysten perustaja ja strategian parissa suuryrityksissä puurtanut bisnessosialisti. Elin ja hengitin työtä, kunnes toissa vuonna vaikea verisyöpä pakotti hidastamaan tahtia ja miettimään mikä tässä kaupungissa on todella tärkeää.
Liityin sosiaalidemokraatteihin, koska uskon samoihin arvoihin. Olen sitoutunut tekemään Helsingistä kaupungin, jossa on reilu työelämä, hyvä yrittäjyysilmapiiri, toimivat julkiset palvelut, turvalliset asuinympäristöt ja koulutus, joka auttaa lapsia ja nuoria eteenpäin.
Jouko Muuri, 65 v., työnohjaaja

Toimin työvuosinani Työväen Sivistysliiton pääsihteerinä yhtenä päätavoitteenani kulttuurin edistäminen koko laajuudessaan. Olen toiminut Helsingin Konservatorion hallituksen puheenjohtajana ja edistänyt eri tavoin kaupunkikulttuurin kehittymistä. Tavoitteeni on puolustaa ja vahvistaa musiikintekijöiden, teatteriryhmien ja erilaisten vapaiden taiteentekijöiden asemaa ja tukea kaupungin suunnalta. Haluan nostaa keskusteluun historian eri ajanjaksojen näkymisen tärkeyden kaupunkiarkkitehtuurissa.
Päivi Niemi-Laine, 56 v., yhteiskuntasuhdejohtaja, FM

Kokenut päätöksentekijä ja edunvalvoja. Työskennellyt yli 20 vuotta ammattiliitoissa eri tehtävissä. Nykyään yhteiskuntasuhteiden johtaja. Aiemmin 7,5 vuotta ammattiliiton puheenjohtajana. Yhteiskuntasuhteiden johtajan tehtävässä lobbaan lainsäädännön sisältöjä poliitikoille jäsenten toimeentulosta, työhyvinvoinnista, julkisen sektorin ja julkisten palvelujen merkityksestä.
Mari Niemi-Saari, 47 v., toiminnanjohtaja, yhteisöpedagogi (YAMK)

Olen keski-ikäinen nainen, kenelle laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saaminen oikeaan aikaan ja kerralla on tärkeää. Olen lähihoitaja, yhteisöpedagogi, opettaja ja työyhteisösovittelija. Toimin opettajana ja koulutussuunnittelijana sekä sivutoimisena yrittäjänä tuottaen työyhteisösovittelua yrityksille. Rakastan Keskuspuistoa, jossa ulkoilen usein koirien kanssa ja harrastan liikunnan lisäksi kulttuuria.
Jaso Nietosmäki, 27 v., valintasihteeri

Olen 27-vuotias historian maisteriohjelmasta valmistunut filosofian maisteri Jätkäsaaresta. Työskentelen HY:lla valintasihteerinä. Haluan toimia politiikassa vastavoimana kurjistavalle oikeistopolitiikalle.
Asumiskustannusten nousu näkyy hurjasti tavallisen ihmisten arjessa, ja Helsingin tulee kompensoida pienituloisten heikentynyttä asemaa. Kohtuuhintaista vuokra-asumista tulee lisätä entisestään. Myös julkisen liikenteen kehittäminen on avainasemassa, etenkin raidehankkeet.
Janne Nikama, 51 v., linja-autonkuljettaja

Päivätyönäni toimin linja-autonkuljettajana ja tällä hetkellä toimin täysipäiväisesti suuren linja-autoyhtiön pääluottamusmiehenä Helsingissä. Olen erittäin aktiivinen AY-toiminnassa (AKT), jolla kentällä toimin esim. ammattiosastoni sihteerinä (jäseniä 1550) sekä ammattiliittoni valtuustoedustajana.
Uskon siihen, että tarvitsemme kaikenlaisia näkemyksiä sekä ääniä Helsingin päätöksentekoon. Minun näkemykseni ja ajatukseni ovat vahvasti duunarisilmillä nähtyjä ja duunarina ajateltuja.
Hashem Obaid, 57 v., insinööri

Haluan palvella yhteisöä. Minulle tärkeitä arvoja ovat tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus sekä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukeminen.
Sanna-Mari Oranen, 47 v., rikosseuraamustyöntekijä

Olen aktiivinen, perheellinen vaikuttaja. Ammatiltani olen rikosseuraamustyöntekijänä valtiolla eli toisin sanoin pyrin työssäni vaikuttamaan uusintarikollisuuden syntyyn.
Olen toiminut aktiivisena vapaaehtoisena hävikkiruuan parissa jo 7 vuoden ajan. Lisäksi olen vaikuttanut Hekan asukasdemokratiassa noin 20 vuoden ajan sekä asukasyhdistystoiminnassa noin 10 vuotta. Aloitin vuoden alusta Asukasliitto ry:n puheenjohtajana. Olen myös vaikuttanut kuluvan kauden 2021-2025 pelastusjaostossa.
Eija Paananen, 56 v., dieettikokki, pääluottamusmies

Olen hyvä verkostoitumaan ja aikaansaava. Olen toiminut HSY:n tarkastuslautakunnan varajäsenenä ja aikaisemmin yleisten töiden lautakunnassa. Toimin tällä hetkellä Palvelukeskus Liikelaitoksen päätoimisena pääluottamusmiehenä sekä JHL edustajiston puheenjohtajana.
Olen asunut Helsingissä 36 vuotta ja nähnyt kaupungin kehityksen. Helsinki on muuttunut ja kaikilta osin ei niin hyvään suuntaan. Toimintavarmuus kaikissa olosuhteissa on Helsingin toiminnan ja asukkaiden kannata elintärkeä asia.
Silja Paavola, 67 v., Apuhoitaja (eläk.), merkonomi

Olen syntyperäinen helsinkiläinen, Vuosaaressa asunut vuosikymmeniä. Olen ollut lastenhoitaja, sitten apuhoitaja lähes 30 vuotta. Työn ohessa olen jatko-opiskellut alaa. Sittemmin olen ollut luottamus- pääluottamusmies. Vuonna 2012 minut valittiin SuPerin puheenjohtajaksi, jossa olin 12 vuotta. Tehtävään kuului osallistuminen mm. Kevan ja Työllisyysrahaston hallintoneuvostoihin. Turvan hallintoneuvostossa jatkan.
Näiden asioiden päätöksenteko ja päätöksentekoon vaikuttaminen on tuttua. Ensin pitää olla mandaatti, ja sitä lähden nyt hakemaan.
Aino Palm, 23 v., humanististen tieteiden kandidaatti

Opiskelen kulttuurien tutkimusta Helsingin yliopistossa. Olen ehdolla vaaleihin, sillä haluan humaanimpaa päihdepolitiikkaa, paremmat mielenterveyspalvelut ja vähemmän syrjäytymistä.
Inspiroiduin tähän vapaaehtoistyön kautta tajuttuani millaisista palveluista on pulaa Helsingissä. Tarvitsemme lisää ennaltaehkäiseviä päihde- ja mielenterveyspalveluita, neulanvaihtopisteitä, sekä kuntouttavia asumisyksiköitä. Apuun hakeutumisesta pitäisi tehdä helpompaa. Paikallisyhteisöihin keskittyminen ja matalan kynnyksen tapahtumat ehkäisevät syrjäytymistä.
Ruth Palola, 50 v., opettaja

Asun ja opetan Itä-Helsingissä. Arjessani näen resurssipulan ja kiireen vaikutukset kouluihin. Rehtoriopinnoilla kehitän osaamistani ja haluan vaikuttaa koulun arkeen.Kansainvälinen kokemukseni Espanjassa ja Kolumbiassa on syventänyt ymmärrystäni. Puedes contactarme también en español. Roihun puheenjohtajana ja Seuraparlamentin varapuheenjohtajana edistän vastuullista seuratyötä. Perheeni yhdistys järjestää vuosittain linnanjuhlat ja joulujuhlan vähävaraisille. Haluan olla päättäjä, joka tuo päätöksillä toivoa, koska kaiken voi tehdä reilummin.
Christa Pessi, 50 v., Kaarelan Sosialidemokraatit ry

Aktiivinen ja vaikutushaluinen kaupan alan ammattilainen. Toimin päätyösuojeluvaltuutettuna.
Yhteisöpedagogi Yamk lähes valmis.
Olen Pam Helsingin Kauppatyöntekijät ry:n puheenjohtaja, Pamin valtuuston 1. varapuheenjohtaja.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasiat ovat minulle tärkeitä. Haluan edistää asioita niin, että kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään. Palvelut on saatava silloin, kun niitä tarvitaan.Lapsiin ja nuoriin tulee panostaa. Heissä on meidän tulevaisuutemme. Pidetään kaikki mukana!
Miska Pietilä, 22 v., opiskelija

Olen Miska Pietilä. Opiskelija Kalasatamasta.
Tärkeintä, mitä kaupunginvaltuuston tulee tehdä, on asuinkustannusten hillintä voimakkaammalla kaupunkijohtoisella asuntopolitiikalla. Tämä on niin asukkaiden kuin kuntamme taloudelle kriittistä.
Yhtä välttämättömästi peruskoulumme oppilaat tarvitsevat korjausliikettä käsistä ryöstäytyneen digitalisaation kanssa. Olen ollut sijaisena henkilökohtaisesti todistamassa tätä ongelmaa. Haluan yhtä henkilökohtaisesti olla ratkomassa sitä!
Janne Pulkkinen, 46 v., toiminnanjohtaja

Olen teologian maisteri ja väitöskirjatutkija. Työskentelen toiminnanjohtajana järjestössä, joka auttaa väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kohdanneita ikääntyneitä. Olen tehnyt pitkän uran sosiaalialalla monissa tehtävissä ja niistä viimeiset 15 vuotta eri järjestöissä.
Minulle tärkeitä asioita ovat muun muassa oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, ikääntyneiden oikeudet, sekä turvallisuus lähisuhteissa ja yhteiskunnassa. Arvostan yhteistyötä ja toisten kunnioittamista kaikessa toiminnassa.
Abdifatah Mahamed Qaaje, 43 v., lähihoitaja

Olen perheellinen 43-vuotias. Asun Kontulassa.
Olen ollut viimeisen 15 vuoden ajan aktiivinen kilpailuja järjestävässä nuorisojärjestössä. Harrastan jalkapalloa.
Olen ehdolla vaaleissa koska haluan auttaa nuorten ja perheiden hyvinvointia.
Dimitri Qvintus, 37 v., viestintäjohtaja, puheenjohtaja,

Olen kahden pienen lapsen isä Helsingistä. Olen SDP:n puoluehallituksen jäsen ja piirin puheenjohtaja. Työskentelen yksityisellä sektorilla viestintäjohtajana ja olen toiminut kansainvälisessä pörssiyhtiössä pohjoisen alueen ylimmässä johdossa. Olen toiminut politiikassa keskeisissä tehtävissä vuodesta 2011 lähtien, edellisessä hallituksessa olin pääministerien Antti Rinteen ja Sanna Marinin erityisavustaja. Lisäksi olen ollut mm. kolmen muun ministerin ja eduskunnan puhemiehen erityisavustajia. Tällä hetkellä muita luottamustehtäviäni puolue-elinten lisäksi ovat mm. Svenska Teaternin ja Kaapelitalo Oy:n hallitusten jäsenyydet. Harrastan liikuntaa ja musiikkia sekä kulttuuria eri muodoissa. Olen aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja olen ollut kolumnistina Hufvudstadsbladetissa ja Iisalmen Sanomissa sekä Iltalehden blogistina. Lapsena olin ääninäyttelijä mm. Disneyn piirros- ja animaatioelokuvissa sekä tv-sarjoissa.
Tomi Raitio, 54 v., puuseppä

Olen Tomi Raitio, puuseppä ja hekalainen viiden nuoren isä Helsingin Ala-Malmilta.
Viihdyn yhtä lailla pyykkituvassa ja lieden ääressä kuin töissä verstaalla ja erilaisissa neuvottelupöydissä edistämässä yhteisiä asioita.
Toimin yhteistyössä niin lasten vanhempana, asukkaana, työläisenä kuin puolueosaston ja ammattiliiton aktiivina, monipuolisesti eri tulokulmista.
Olen SAK:n edustajiston jäsen ja KuVa:n nuorisojaoston jäsen.
Minulla on laajaa kokemusta myös urheiluseura- ja teatteritoiminnasta.
Markku Rantahalvari, 41 v., filosofian maisteri

Olen 41-vuotias helsinkiläistynyt humanisti, joka uskoo tieteen ja yhteistyön ratkovan suuretkin ongelmat – kunhan niille annetaan mahdollisuus. Pääaineeni oli Suomen historia.
Olen ensimmäistä kautta kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen ja varavaltuutettu. Elämäni pyörii politiikan, liikunnan, ympäristöasioiden ja rescue-kissojen ympärillä. Työskentelen tapahtuma- ja koulutusasiantuntijana Opiskelijoiden Liikuntaliitossa.
Ilona Rantala, 24 v., järjestösuunnittelija

Olen 24-vuotias opiskelija ja järjestösuunnittelija. Minulle tärkeimpiä teemoja ovat kulttuuri sekä ulkopuolisuuden ehkäisy. Kulttuuri tuo ihmiset yhteen, luo uusia mahdollisuuksia ja rikastuttaa arkea. Haluan vahvistaa sitä, että jokainen kaupunkilainen pääsee osalliseksi taiteesta, kulttuurista ja tapahtumista – riippumatta tulotasosta, taustasta tai asuinalueesta.
Olennaista on se, että kaupunkipolitiikassa ei vain puututa ulkopuolisuuden oireisiin, vaan etsitään tapoja luoda kestäviä ja inklusiivisia rakenteita, jotka tukevat jokaisen helsinkiläisen hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä pitkäjänteisesti. Tämä vaatii aktiivista dialogia eri toimijoiden, kuten järjestöjen, yritysten ja kaupunkilaisten välillä.
Nasima Razmyar, 39 v., kulttuurituottaja (YAMK)

Olen helsinkiläinen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu sekä SDP:n 1. varapuheenjohtaja. Ennen paluutani eduskuntaan toimin Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialasta vastaavana apulaispormestarina. Olen toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2011.
Tavoitteenani on edistää avointa, kansainvälistä ja houkuttelevaa Helsinkiä, jossa on yhdenvertaiset edellytykset hyvään elämään ja ihmiset voivat luottaa kaupungin tarjoamiin palveluihin.
Krishna Regmi, 43 v., opettaja, YAMK-tradenomi

Olen opettaja, IT-asiantuntija ja kahden lapsen isä. Muutin Suomeen aikuisena opiskelijana ja koin hyvinvointivaltion tarjoaman turvan ja mahdollisuudet. Haluan käyttää osaamistani ja kokemuksiani rakentaakseni kaupunkia, jossa jokainen voi menestyä ja tuntea kuuluvansa yhteisöön. Kohtuuhintainen asuminen, laadukas koulutus, sujuva hoitoon pääsy, hyvät palvelut senioreille ja tuki pienyrittäjille ovat tavoitteita, joiden puolesta haluan työskennellä jokaisen helsinkiläisen hyväksi.
Taru Reinikainen, 46 v., HTM

Minulle Helsinki on Suomen paras kaupunki. Kaupunkiamme tulee kehittää hyvässä yhteistyössä asukkaiden ja päättäjien kesken, asukkaita aidosti kuunnellen. Arvostan ja olen ylpeä mahdollisuuksista, jotka Helsinki meille tarjoaa. Olisin helposti lähestyttävä valtuutettu, jota kiinnostavat pienetkin murheet. Mikään asia ei ole liian pieni korjattavaksi. Olen 46-vuotias koulutuksen ja työelämän asiantuntija Punavuoresta. Vapaa-ajalla pelaan bridgeä ja veneilen.
Adel Rizvi, 30 v., toiminnanjohtaja

Olen Adel Rizvi, vastavalmistunut sairaanhoitaja ja opiskelijakunta O’Diakon toiminnanjohtaja. Intohimoni on ulkomaalaistaustaisten ja opiskelijoiden aseman edistäminen Helsingissä. Nyt on tärkeää antaa heille ääni, keskittyä jo täällä olevien osaajien sitouttamiseen ja lisätä kansainvälistä houkuttelevuutta osaamispulan vähentämiseksi. Tämä vaatii kustannustehokkaampia palveluja tinkimättä saavutettavuudesta ja laadusta. Tulevaisuudessa näen itseni edistämässä näitä asioita europarlamentissa.
Marko Ruonala, 55 v., pääluottamusmies

Hei.
Olen 55-vuotias pääluottamusmies Herttoniemenrannasta.
Minulle tärkeitä asioita, joihin haluan vaikuttaa ovat mm. nuorten oikeudet/hyvinvointi, työsuhteisiin liittyvät asiat ja vähempiosaisten puolustaminen. Mielestäni viime vuosina yhteiskunnassa kehityksen suunta on ollut väärä. Varsinkin nuorten koulutuksesta ja palveluista säästäminen näkyy jo nyt heidän pahoinvointinaan.
Haluaisin nyt omalta osaltani olla vaikuttamassa tulevaisuuden tasa-arvoisemman yhteiskunnan kehittämiseen.
Tiina Rytky, 41 v., viestintäpäällikkö

Haluan jatkaa työtäni ilmastoneutraalin Helsingin rakentamiseksi. Huomattava osuus tästä työstä tehdään kaupungin omistamassa energiayhtiö Helenissä, missä olen päättämässä merkittävästä investointiohjelmasta, jonka myötä Helsinki pääsee entistä lähemmäs ilmastotavoitteitaan. Meidän pitää jatkaa määrätietoista työtä erityisesti kaukolämmön päästöjen poistamiseksi.
Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja olen kahden yläkouluikäisen lapsen äiti Oulunkylästä. Työskentelen Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän viestintäpäällikkönä.
Elina Julia Saarikoski, 36 v., filosofian maisteri

Ehdokkaana pyrin selkeisiin, vastuullisiin ja pitkäkestoisiin ratkaisuihin hyvinvoivan kunnan puolesta. Kun asioista päätetään, niihin sitoudutaan. Toimivan yhteiskunnan tae on kasvatuksen, työllisyyden ja sosiaalipalveluiden turvaamisessa. Koulutukseltani olen taiteen ja kulttuurialan maisteri, viestinnän osaaja ja toimin varhaiskasvatuksen opettajana. Toimintaani ohjaa positiivinen ennakointi, päätöstenteon käytännöllisyys ja ehdoton sisukkuus.
Minna Salminen, 43 v., neuvottelupäällikkö

Olen valtuustoryhmämme 4. varavaltuutettu ja Kaupunkiliikenne Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Minulla on pitkä ja aktiivinen kokemus kuntapolitiikasta ja paloa lähteä vaikuttamaan myös seuraavalle kaudelle valtuustoon paremman Helsingin puolesta. Toimin edellisellä hallituskaudella kuntaministerin erityisavustajana, jonka aikana Helsingin erityinen rooli Suomen kuntakentässä konkretisoitui. Meidän tulee tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaista ja samalla pääkaupungin kasvua tukevaa politiikkaa.
Arja Salo, 61 v., järjestötoimitsija

Olen pitkän linjan demari, taustavaikuttaja ja toimija. Ajat ovat sellaiset, että tarvitaan jokaisen osallistumista ja yhteisöllisyyttä. Siksi lähden ehdolle kuntavaalien jäsenäänestykseen.
Helsinki on yhteistyöllä rakennettu, toimiva ja kehittyvä kaupunki, eikä sitä saa tuhota ahneilla ja itsekkäillä toimilla. Kyyti on jo riittävän kylmää maan hallituksen päätöksillä.
Sosialidemokratiaa suurella sydämellä!
Tiina Salo, 39 v., viestintäsuunnittelija

Päätöksentekoni perustuu sekä korkealaatuiseen tutkittuun tietoon että inhimillisyyteen. Ajan lapsiperheiden, lähipalveluiden sekä pien- ja mikroyrittäjien asiaa. Työskentelen Suomen Akatemiassa viestinnässä, omistan puolisoni kanssa pienen rakennusalan yrityksen, jonka hallinnosta vastaan ja olen 1- ja 4-vuotiaiden lasten äiti. Helsingin suurimpina haasteina näen massiiviset hallinnolliset ja rakenteelliset muutokset, joihin tarvitsemme tulevaisuuteen suuntaavia, inhimillisiä ratkaisuja.
Sara Salonen, 30 v., pääsihteeri

Olen kalliolainen feministi ja intohimoinen inhimillisemmän päihdepolitiikan puolestapuhuja. Työskentelen Demarinuorten pääsihteerinä ja vapaa-ajallani kulutan kulttuuria, kirjoitan runoja ja kuuntelen sopivassa suhteessa sekä poliittisia podcasteja että gangstaräppiä.
Mä haluan, että Helsinki olisi maailman paras ja turvallisin paikka asua. Haluan olla tekemässä Helsingistä Euroopan kulttuuripääkaupunkia, jossa erilaisille elämäntyyleille, luovuudelle ja taiteelle on tilaa ja mahdollisuuksia.
Benjamin Silvani, 27 v., veroasiantuntija

Olen SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittinen asiantuntija. Ekonomina ja entisenä kohtuuhintaisen rakentamisen ammattilaisena olen erikoistunut talouden ja rakennetun ympäristön poliittisiin kysymyksiin kaavoituksesta kiinteistöveroihin ja kaupunkibulevardeista kohtuuhintaiseen asumiseen. Hallitsen kaupunki- ja asuntopolitiikan hallinnolliset ja tekniset nyanssit talouspolitiikan ammattilaisena – osaan tehokkaasti hyödyntää mahdollisuudet sosialidemokraattisen kaupunkipolitiikan tekemiselle.
Susanna Snellman, 47, kulttuurituottaja (YAMK)

Olen äiti, mummi, vuoristoseikkailija, esiintyjä, opettaja ja kulttuurituottaja (YAMK).
Olen helsinkiläinen kolmen aikuisen lapsen äiti ja kahden pienen lapsen mummi. Asun perheeni kanssa Vuosaaressa, mutta koen koko Helsingin olevan erittäin lähellä sydäntäni. Helsingin kaupunginosien elinvoimaisuus ja omaleimaisuus mahdollistuvat esimerkiksi monipuolisen, saavutettavan kaupunkikulttuurin ylläpitämisen kautta. Kaupunginosissa toimivat kulttuuritalot ja monipuolinen urbaani kaupunkiluonto ja harrastamisen mahdollisuudet tuovat mukanaan elinvoimaa ja ihmisiä myös alueiden yrittäjien palveluiden äärelle.
Haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että näitä palveluita edelleen vahvistetaan ja ylläpidetään ja että kaupunginosissa säilytetään ja kasvatetaan niiden omaleimaisuutta, kulttuuria ja muuta potentiaalia. On tosi hyvä olla helsinkiläinen. Pidetään Helsingistä yhdessä huolta!
Petteri Sortes, 61 v., tradenomi

”Tarttis tehrä jotain”. Helsinkiläisenä kaduntallaajana olen ollut pitkään huolestunut kolmannen sektorin järjestötoiminnan alasajosta ja julkisen terveydenhoidon romahtamisesta.
Valmistuin tradenomiksi EVTEK:istä vuonna 2005. TAU:ssa olen opiskellut yhteiskuntatieteitä, mielenkiinnon kohteinani turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.
Työkokemusta minulla on mm. pankkialalta ja kolmannelta sektorilta Takuusäätiön takausten käsittelystä.
Yksin en voi parantaa maailmaa, mutta yhdessä voimme vaikuttaa.
Merja Suominen, 70 v., toiminnanjohtaja

Olen toiminnanjohtaja Gery ry:ssä, joka edistää ikäihmisten hyvinvointia ravitsemuksen, liikunnan ja sosiaalisen toiminnan avulla. Koulutan ja luennoin ikäihmisille hyvästä ravitsemuksesta. Olen myös ravitsemustieteen dosentti Helsingin yliopistossa ja väitellyt vuonna 2007 ikäihmisten ravitsemuskysymyksistä Helsingissä. Tällä hetkellä olen mukana Helsingin vanhustutkimuksessa, jonka tuloksia raportoidaan myöhemmin keväällä. Asun Helsingin Oulunkylässä ja minulla on yksi aikuinen lapsi.
Mika Taberman, 54 v., ohjaaja

Olen Mika Taberman, toimin puolueosaston varapuheenjohtajana. Olen ollut Helsingin vammaisneuvoston varajäsen edellisellä ja kuluvalla kaudella.
Työurani olen toiminut Helsingin kaupungin palveluksessa, varhaiskasvatuksessa, koulujen tukipalveluissa ja esimerkiksi liikennelaitoksen palveluneuvojana.
Olen vahvasti joukkuepelaaja ja verkostoituja. Olen aidosti läsnä.
Jokainen tarvitsee, jokaista tarvitaan. Tarpeettomia ei ole.
Ilkka Taipale, 81 v., lääkäri

Helsingin kaupunginvaltuutettu 1969-1980 ja 1992-2025. Kansanedustaja 1970-1975 ja 2000-2007. HUS:in hallituksen jäsen 2000-2025.
Ajan muun muassa maksutonta päivähoitoa ja julkista liikennettä sekä yksin asuvien, asunnottomien, vankien, muiden väheksyttyjen sekä poikien ja miesten asiaa.
Marianne Taipale, 60 v., DI

Jag är DI. Arbetar som matematiklärare vid Stadin Ammattiopisto (”yrkis”) och är småföretagare. Jag har erfarenhet som företagsrådgivare, expert på entreprenörskapsutbildning och konsult för SMF livsmedelsföretag. Jag driver avgiftsfri tidig barndomsutbildning och hälsosam inomhusluft i skolbyggnader. Mitt mål är att främja utbildning, jämlikhet samt satsa på klimatåtgärder och boende till rimliga priser (bl.a. HASO, HEKA). Helsingfors ska vara en hållbar, trivsam och rättvis stad för alla.
Milla Tanskanen, 41 v., tradenomi

Helsinki on rakas kotikaupunkini. Alun perin olen Kallion kasvatti, ja nykyään asumme perheeni kanssa Jätkäsaaressa. Omien lasten varhaiskasvatusmatka avasi silmät kuntapuolen budjettivajeille. Haluan selvittää, miten Helsinki takoo vuodesta toiseen miljoonatulosta, mutta palvelut sakkaa. Mihin Helsingin rahat menee? Rakastan ongelmanratkaisua, ja työni puolesta pohdin usein, miten asiat voisi tehdä entistä fiksummin. Samaa pohdin usein Hesaria ja paikallisuutisia lukiessa, ja siksi olen vaaleissa ehdolla.
Peppi Tervo-Hiltula, 38 v., toiminnanjohtaja

Olen alle nelikymppinen järjestöduunari, ex-amisope, yrittäjä ja äiti.
Ovatko sinulle tärkeitä asioita perhe, koulutus, tasa-arvo, työelämän kehittyminen ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet kulttuurin parissa Helsingissä? Niin minullekin! Lisäksi monipuolinen työelämään osallistuminen, nuorille tarjottavat palvelut sekä ennaltaehkäisevä työ sosiaali- ja terveydenhoidossa ovat keskeisiä, minulle tärkeitä teemoja.
Politiikkaa, sinnikkyyttä ja paremman huomisen puolesta.
peppitervo-hiltula.fi
Niilo Toivonen, 35 v., johtava neuvonantaja

Olen Niilo, 35-vuotias perheenisä Kruunuvuorenrannasta.
Minulle on ollut aina tärkeää saada asioita aikaan. Olen pienin ja välillä isommin askelin tehnyt töitä sen eteen, että Helsinki olisi meille kaikille parempi paikka elää. Haluan jatkossakin olla rakentamassa oikeudenmukaisempaa ja reilumpaa Helsinkiä, jossa kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet elää ja voida hyvin. Minulla on intoa, asiantuntemusta, energiaa ja halua valtuustoon!
p. 050 491 5650
niilotoivonen.fi
Janne Toppar, 36 v., palveluohjaaja, lautamies

Olen pohjois-helsinkiläinen, suorasanainen, rehellinen, urheilullinen ja ahkera puurtaja, joka tekee töitä voidakseen parantaa vähempiosaisten ja turvattomassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia ja osallisuutta kaupunkilaisina.
Opiskelen yhteisöpedagogiaa AMK:ssa – olen tuleva kohtaamistyön asiantuntija. Vaikuttamiskokemusta on karttunut AY-kentältä ja nyt viimeiset reilu kolme vuotta lautamiehenä käräjäoikeudessa sekä vuoden 2023 alusta varajäsenenä HUS Lähipalvelu- ja integraatiolautakunnassa.
Erkki Tuomioja, 77 v., valtiotieteiden tohtori

Historioitsija, tietokirjailija; VTT, ekonomi, kansanedustaja 1970-1979, 1991-2021; ulkoministeri 2000-2007, 2011-2015. Kunnallispoliittinen kokemus: kaupunginvaltuutettu 1969-1979, 2021-. Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja 1979-1991; Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV hallituksen jäsen 1981–1996; puheenjohtaja 1992–1996.
Ilona Törmikoski, 52 v., taiteen maisteri

Hei, olen muotoilujohtaja Ilona Törmikoski ja ehdokas kuntavaaleihin Helsingissä. Minulle on tärkeää turvallinen ja sujuva arki, toimivat koulutus- ja terveyspalvelut sekä virkistystä tarjoava lähikaupunkiympäristö. On tärkeää että kohtuuhintaisia asuntoja löytyy niitä tarvitseville.
Kaupunki kehittyy koko ajan, ja säilytetään kaikille myös liikuntamahdollisuudet, koulut, terveys- ja kulttuuripalvelut – ja tietenkin TYÖ. Kuulen mielelläni näkemyksiäsi yhteisiin sekä kuntapoliittisiin, mutta myös muihinkin asioihin, joihin voimme yhdessä vaikuttaa. Aktiivinen asukastoiminta on lähellä sydäntäni.
Tanja Uusitalo, 38 v., kulttuurituottaja (AMK)

Olen kulttuurituottaja, yh-äiti ja ihminen, joka on aina heikoimman puolella.
Minulle tärkeää ovat kulttuuri, nuorten hyvinvointi, sekä tasa-arvo ja ihmisoikeudet.
Olen työskennellyt kulttuuri- ja musiikkialalla 16 vuotta – tapahtumatuottajana, yrittäjänä ja managerina. Vapaa-ajalla soitan rumpuja ja laulan.
Haluan tuoda iloa, empatiaa ja toivoa politiikkaan. Olen valmis kuuntelemaan, oppimaan ja toimimaan.
Ketään ei saa jättää yksin. Ollaan ihmisiä ihmisille – tulevaisuus maalataan yhdessä.
Irja Vaateri, 28 v., kotitalousopettajaopiskelija

Olen 28-vuotias junantuoma helsinkiläinen, kotitalousopettajaopiskelija ja Herttoniemeen kotiutunut nainen. Olen ehdolla kuntavaaleissa, koska minulle toimiva ja reilu arki on sydämen asia. Toimivassa ja reilussa Helsingissä on varaa asua, olit sitten opiskelija, palvelualan ammattilainen tai diplomi-insinööri. Joukkoliikenne kuljettaa sinua arjessa ja juhlassa luotettavasti sekä sujuvasti. Luontoon pääset hengähtämään halutessasi lähellä. Lääkärille pääset kun on tarve, eikä tulotasosi määritä lapsesi kasvatuksen ja koulutuksen laatua tai sijaintia.
Minä rakastan Herttoniemen lähiluontoa, auringonlaskuja meren rannalla ja kesäpäiviä Velodromilla jenkkifutiskatsomossa. Ystävieni kanssa on ihana viettää iltaa kotona tai Helsingin ravintolatarjonnasta nauttien. Minun Helsingissäni on mahdollisuus viettää juuri sellaista elämää, josta saa iloa. Ole yhteydessä ja kerro, miten Helsinki voisi mahdollistaa sitä sinulle!
Mirka Vainikka, 46v., toiminnanjohtaja

Olen sosiaali-, kasvatus- ja terveysalan ammattilainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Olen työskennellyt huumehaittojen vähentämiseksi ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseksi. Olen kohdannut huumemaailman monet kasvot, tehnyt työtä eriarvoisuuden kitkemiseksi ja puolustanut ihmisoikeuksia niin kaupungin pimeillä kujilla kuin Helsingin kaupunginhallituksessa. Olen yhteistyökykyinen. Olen luotsannut useita organisaatioita menestyksekkäästi. Yhdessä saadaan enemmän aikaan.
Riku Vainio, 28 v., sairaanhoitaja

Olen sairaanhoitaja Mellunmäestä. Lisäksi olen Kontula-Mellunmäen demareiden sihteeri ja johtokunnan jäsen. Olen ollut aktiivisesti mukana toiminnassa useamman vuoden ajan.
Olen sosiaalinen ja keskusteleva ihminen sekä tykkään liikkua luonnossa ja kokeilla uusia asioita. Puutarhanhoidon lisäksi tykkään remontoida monenlaisia kohteita harrastusmielessä. Vaikka en mistään mitään tietäisi, niin osaan ottaa asioista selvää. Olen henkilö, johon voi luottaa monessakin suhteessa.
Petra Vanhala, 37 v., sairaanhoitaja (AMK)

Olen 37-vuotias syntyperäinen helsinkiläinen. Perheeseeni kuulu kaksi lasta, sekä puoliso. Työurani olen tehnyt pääkaupunkiseudun perusterveydenhuollossa sekä erikoissairaanhoidon vaativissa tehtävissä 20 vuoden ajan. Haluan olla luomassa toimivaa kaupunkia, sekä vaikuttamassa hyvinvoinnin edistämiseen. Kaupungin palveluiden saavutettavuus tulisi olla perusoikeus. Kannatan julkisen liikenteen maksuttomuutta. Luodaan yhdessä sellaista kaupunkia, jossa jokaisella on hyvä ja turvallinen olla.
Hanna Varis, 44 v., yhteiskuntatieteiden maisteri

Olen Malmilla asuva perheenäiti, joka on ollut jo vuosien ajan mukana Stadin demareissa. Työskentelen asiantuntijana Kelan Kanta-palveluissa. Olen myös ay-aktiivi sekä työpaikkani luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu.
Kunnalliset luottamustoimeni ovat olleet sote-sektorilla mm. HUS:ssa. Olen mukana myös puolueen sote-työryhmässä sekä naispiirin hallituksessa.
Minulla on teini-ikäiset lapset ja demaripuoliso. Harrastuksistani rakkaimpia ovat koirat, ravihevoset, matkailu ja lukeminen.
Anita Vihervaara, 72 v., varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Olen työurani aikana Helsingin kaupungilla edustanut henkilöstöä työsuojeluvaltuutettuna ja pääluottamusnaisena. Omaishoitajana hoivasin vanhempani taivasmatkalle työni ohessa.
Varhaiskasvatuksessa työskentelen lasten- sekä ryhmäperhepäivähoitajana. Olen mukana Pelastakaa Lapset -järjestön vapaaehtoistyössä liittyen lapsien kohtaamiseen erilaisissa kriisitilanteissa. Olen koulutettu työnohjaaja ja olin mukana toteuttamassa Teollisuusliiton aktiivien työnohjausta.
Antti Vuorela, 60 v., diplomi-insinööri

Hei! Olen Antti Vuorela Tapanilasta. Kolmen lapsen isä, isoisä, diplomi-insinööri. Olen toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä 30 vuoden ajan, kaupunginvaltuutettuna, lautakunnissa ja kuntayhtymissä. Varma valinta. Kiitos luottamuksestasi!
Vilma Vähämaa, 31v.,vaikuttamistyön asiantuntija, VTK

Koko elämänsä Helsingissä asunut vaikuttamistyön asiantuntija ja politiikan ja viestinnän tutkimuksen kandi. Kiinnostukseni vaikuttamiseen alkoi nuorisokodissa asuessani; näin lastensuojelussa paljon hyvää, jota halusin vahvistaa, sekä paljon huonoa, jota halusin kehittää. Tämän johdosta päädyin perustamaan lastensuojelun palvelujen kehittämistä asiakasnäkökulmasta tekevää Osallisuuden aika ry:tä, joka on tehnyt pioneerityötä nuorten äänen tuomisessa lastensuojelun päätöksentekoon. Lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi on eettisesti tärkeä asia, mutta siihen kannattaa kiinnittää huomiota myös taloudellisista syistä. Tarvitsemme vahvat peruspalvelut, jotka ottavat koppia lapsista ja nuorista jo paljon ennen, kuin lastensuojelun piiriin päädytään. Osallisuus, lähiluonto sekä tietopohjainen päätöksenteko ovat minulle tärkeitä asioita, joita haluan suojella ja vahvistaa. Lastensuojelussa tekemäni kehittämistyön johdosta minut valittiin vuoden kaupunkilaiseksi vuonna 2018.
Sandra Väisänen, 24 v., opiskelija, studerande

Opiskelen valtiotieteitä Helsingin yliopistolla. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat minulle tärkeitä arvoja. Lähdin ehdolle kuntavaaleihin koska haluan edistää tasa-arvoa ja varmistaa laadulliset terveyspalvelut kaikille. Oikeudenmukainen työelämä ja työhyvinvointi edistää ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja edistää koko yhteiskunnan kehitystä. Vapaa-ajallani urheilen ja minulle rakkaita lajeja ovat luistelu ja calisthenics.
Maya Waitara, 25 v., lastenkodin ohjaaja

Hei!
Olen Maya Waitara, 25 vuotta. Olen työskennellyt yli 8 vuotta lastensuojelun kehittämisen parissa, ja sen lisäksi olen lastenkodin ohjaaja. Olen käynyt lukuisia koulutuksia sosiaalialan ympärillä liittyvistä haasteista, ja miten niitä taklata. Koen isona vahvuutenani laajan ymmärryksen Helsingin palveluista. Minulle tärkeää on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen sekä vanhemmuuteen tukeminen. Pidän merkityksellisenä kehittää yhteiskuntaa hyvien keskusteluiden ja dialogien kautta.