SDP Helsingin piirihallitus nimesi kaksi nousevaa vaikuttajaa eduskuntavaaliehdokkaiksi vuoden 2027 vaaleihin.
Ruth Palola, 51, on peruskoulun opettaja, palstaviljelijä sekä mm. Roihu-pesäpalloseuran puheenjohtaja, jonka elämässä vähäosaisten auttaminen on kulkenut mukana aina.
– Useamman sukupolven mittainen Hurstin työ on perheemme ja sukumme tapa auttaa konkreettisesti. Toivo kuuluu jokaiselle. Köyhyys ei saa viedä keneltäkään oikeutta tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi arvokkaana ihmisenä. Toivo syntyy siitä, että tavallinen ihminen tulee toimeen työstään saamallaan palkalla, Palola kertoo.
Peruskoulun opettajan työn kautta Palola on nähnyt koulutuksen tärkeän merkityksen.
– Koulutus on yksi vahvimmista keinoista avata ovia tulevaisuuteen. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus oppia, kasvaa ja tavoitella unelmiaan taustastaan riippumatta. Pidän myös tärkeänä, että opettajilla tulee olla rauha opettaa, Palola toteaa.
Päivätyön ja politiikan lisäksi Palola on ollut muun muassa luomassa pesäpallobuumia Helsinkiin. Palola kertoo, että naisten Superpesiksen ja Roihuttarien tarina on syntynyt hänen käsikirjoituksensa ja työn kautta, mutta ennen kaikkea yhdessä pelaajien, Roihu-yhteisön ja katsojien kanssa.
– Olen halunnut tuoda ihmisiä yhteen urheilun kautta. Niin kuin yhteiskunnassa, katsomossakin jokainen on samanarvoinen taustastaan riippumatta, jokaisella on yhtäläinen oikeus olla oma itsensä ja kuulua joukkoon, Palola sanoo.
Julia Väänänen, 25, on sairaanhoitaja ja Demarinuorten puheenjohtaja. Aiemmin hän on toiminut muun muassa SAMOKin (Suomen opiskelijakuntien liitto ry) puheenjohtajana sekä palkansaajakeskusjärjestö STTK:n opiskelijoiden varapuheenjohtajana. Aktiivisen järjestötoiminnan ja -johtamisen sekä sairaanhoitajan työn lisäksi hän viettää aikaansa lukemalla paljon ja lenkkeilemällä Töölönlahdella.
Politiikkaan hän kaipaa aitoja tulevaisuusvisioita ja tulevaisuususkoa. Nuorten tulevaisuususko on viime aikoina laskenut rajusti.
– On kestämätöntä, että työpaikan löytäminen on käynyt nuorille lähes mahdottomaksi samaan aikaan, kun turvaverkkoja on leikelty ja korkeakouluopintojen suorittaminen voi johtaa jopa kymppitonnien opintolainoihin. Meidän on tehtävä kaikkemme vahvistaaksemme nuorten tulevaisuutta. Jokaiselle nuorelle on taattava työpaikka sekä turvattava maksuttoman ja aidosti laadukkaan koulutuksen saatavuus, Väänänen kertoo.
Julia Väänänen on sairaanhoitaja neljännessä polvessa. Hän on nähnyt työssään, mitä nykyhallituksen jatkuvasti hyvinvointivaltion perustaa purkava politiikka aiheuttaa. Asiaan on puututtava.
– Meidän on keskityttävä tulevalla hallituskaudella hyvinvointivaltion peruspilareiden korjaamiseen: oikea-aikaisen hoidon saatavuuteen, kestämättömän asiakas- ja potilasmaksutilanteen korjaamiseen sekä henkilöstön hyvinvointiin, Väänänen toteaa.
SDP Helsinki ja piirin puheenjohtaja Taru Reinikainen toivottavat uudet ehdokkaat lämpimästi mukaan joukkoon. SDP Helsingin piirihallitus täydentää ehdokaslistaa pitkin syksyä.


Vastaa