Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 7.9. HSL:n talous- ja toimintasuunnitelmaa vuosille 2027–2029. Helsingin SDP vastustaa HSL:n lippujen hintojen korotuksia.
SDP:n tavoitteena on estää joukkoliikenteen lippujen hintojen korotukset, joiden toteuttamisesta tai toteuttamatta jättämisestä HSL:n hallitus tekee lopullisen päätöksen syksyllä. HSL on yhdeksän erilaisen kunnan kuntayhtymä, jonka asioista Helsinki ei voi yksin päättää. Jos HSL:n hallitus päätyy syksyllä korottamaan hintoja, SDP haluaa selvittää, voisiko Helsinki kompensoida mahdollisen korotuksen omalla rahoituksellaan Helsingin asukkaille.
– Meidän tavoitteemme on selkeä: helsinkiläisten joukkoliikenteen lippujen hinnat eivät saa nousta. Moni kokee hinnat liian korkeiksi ja esimerkiksi nykyisen työttömyyskriisin aikana julkisilla liikkuminen tulee työttömille ja pienituloisille ihmisille varsin kalliiksi, SDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Elisa Gebhard sanoo.
SDP:n kaupunginhallitusryhmä aikoo pyytää, että Helsinki selvittää yhteistyössä HSL:n kanssa mahdollisuutta kompensoida helsinkiläisille HSL:n mahdollisesti päättämät lippujen hintojen korotukset Helsingin omalla rahoituksella.
– Helsinki ei voi yksin päättää HSL:n hinnoista, mutta Helsinki voi selvittää, olisiko sillä mahdollisuus turvata omille kaupunkilaisilleen kohtuuhintainen joukkoliikenne omalla rahoituksellaan. Helsinki ylitti juuri 700 000 asukkaan rajan ja kasvu jatkuu. Toimiva ja kohtuuhintainen joukkoliikenne on kasvavalle kaupungille välttämättömyys, SDP Helsingin valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Niilo Toivonen toteaa.
SDP Helsinki ei kannata lippujen hintojen tai tarkastusmaksun korottamista. Joukkoliikenteen on oltava laadukasta, kattavaa ja hinnaltaan kohtuullista, jotta se on aidosti kaikkien helsinkiläisten käytettävissä.
– Joukkoliikenteen lippujen hinnat ovat nousseet viime vuosina toistuvasti. Kehitykselle on saatava stoppi. HSL:n rahoitusmallia on uudistettava niin, etteivät kalliiden, mutta tarpeellisten raidehankkeiden kustannukset siirry jatkuvasti matkustajien maksettaviksi korkeampina lippujen hintoina, Elisa Gebhard sanoo.

Vastaa