Kaupunki nimesi uusia päättäjiä kaupunginhallitukseen ja valtuustoon

Julkaistu:

Kategoria:

Helsingin sosialidemokraattien menestyminen eduskuntavaaleissa näkyy myös muutoksina luottamushenkilövalinnoissa.

Keväällä valtuutettu Ville Jalovaara valittiin Helsingin kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi Pilvi Torstin tilalle. Jalovaara on ollut valtuustossa vuodesta 2013 ja hänellä on pitkä kokemus kaupunkipolitiikasta. Pilvi Torsti valittiin Euroopan koulutussäätiön johtajaksi.

Ville Jalovaara

Maanantaina 19.6. Helsingin kaupunginhallitus nimesi Johanna Laisaaren uudeksi kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestariksi. Laisaari nousi Nasima Razmyarin tilalle hänen tultuansa valituksi kansanedustajaksi kevään eduskuntavaaleissa.

Apulaispormestari Johanna Laisaaren erityisavustajana on aloittanut Tradenomi (YAMK) Rosamari Rissanen. Rissanen siirtyy tehtävään europarlamentaarikko Eero Heinäluoman erityisavustajan paikalta. Heinäluoman lisäksi Rissanen on työskennellyt myös Kumpula-Natrin avustajana, erilaisissa viestintätehtävissä sekä valmistunut ammatilliseksi opettajaksi.

Rosamari Rissanen

Kaupunginvaltuusto nimesi kesäkuun kokouksessa Tuulia Pitkäsen kaupunginhallituksen varajäseneksi. Varsinaisena jäsenenä toimii Elisa Gebhard. Pitkänen on toiminut mm. pääministeri Sanna Marinin erityisavustajana. Apulaispormestari Laisaari nimettiin kaupunginhallituksen jäseneksi ja varajäsenenä jatkaa Lauri Muranen. Samalla Muranen nimitettiin jäseneksi sekä kaupunginhallituksen konsernijaostoon että elinkeinojaostoon.