
Helsingin puolueosastot
Tällä sivulla voit tutustua Helsingin piirin puolueosastoihin.

ETELÄ-HELSINGIN PUOLUEOSASTOT
Hakaniemen Sosialidemokraatit ry
Hakaniemen Sosialidemokraatit ry on työväenliikkeen parhaita perinteitä vaaliva perusosasto, joka järjestää kokouksia, keskustelu- ja opintotilaisuuksia, edistää jäsenten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja osallistuu vaalityöhön.
Meitä jäseniä on alun toista sataa. Kolmannes meistä asuu Pitkänsillan pohjoispuoleisessa kantakaupungissa, kolmannes Pitkänsillan eteläpuoleisessa kantakaupungissa ja kolmannes lähiöissä. Meitä on siis kaikkialta Helsingistä, mutta Hakaniemi on edelleen osaston toimintaa hyvin kuvaava nimi, se kun viittaa suomalaisen työväenliikkeen pitkään historiaan. Tässä historiassa haluamme edelleen jatkaa työväenliikkeen sivistysperinnettä.
Sääntömääräiset vuosikokoukset ja kuukausikokoukset pidämme Paasitornissa. Näissä kokouksissa vierainamme käyvät säännöllisesti puolueen keskeiset toimijat kuten puoluesihteeri tai kaupunginvaltuuston ja piirihallituksen jäsenet. Vapaamuotoisempia keskustelutilaisuuksia järjestämme ravintola Juttutuvassa kuukausittain. Juttutuvassa tapaamme Helsingin kaupungin eri lautakunnissa toimiva luottamushenkilöitämme.
Aatekeskusteluissa ja opintotilaisuuksissa Työväenliikkeen kirjastossa olemme käsitelleet mm. oikeusvaltiota ja kansalaisyhteiskuntaa tai demokratian ja sosialismin suhteita aina kulloiseen aiheeseen liittyvien tutkijoiden alustusten pohjalta. Keskustelua ja väittelyä ajankohtaisista aiheista olemme jatkaneet erilaisissa vaalitilaisuuksissa ja Hakaniemen torin Maalaismarkkinoilla, joilla pystytämme teltan vuosittain.
Pauli Manninen
Puheenjohtaja
pauliantero.manninen@gmail.com
Helsinginniemen Sosialidemokraatit ry
Markku Rantahalvari
Puheenjohtaja
markku.rantahalvari@gmail.com
Kruunuhaan Sos.-dem. Yhdistys ry
Kruununhaan sos.-dem. yhdistys perustettiin vuonna 1950 kun suuren kuntaliitoksen (1946) jälkeen Helsingin puolueorganisaatiota rakenneltiin uusiksi. Alkuvaiheissa kirjatyöntekijät olivat keskeisissä rooleissa samoin kuin talonmiehet. 1960-luvun puolenvälin jälkeen yhdistykseen tuli huomattavasti puoluetoimitsijoita ja kulttuurityöntekijöitä. 1970-luvulta alkaen puolestaan virkamiehiä, nykyisin suurin osa on eläkeläisiä. Jäsenmäärä on painunut noin kahteenkymmeneen eli noin neljänteen osaan 1970-luvun lopun lukemista.
Yhdistys kattoi alusta alkaen myös Katajanokan alueen, välillä siellä oli oma yhdistys, mutta jäsenten väheneminen johti sen liittämisen takaisin Kruununhaan yhdistykseen. Yhdistyksellä on ollut kaksi kansanedustajaa, Ilkka Taipale ensimmäisellä kaudellaan ja Rakel Hiltunen vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Kruununhaassa on ollut ja on muitakin demareita, kansanedustajista Kaarina Suonio asui täällä ja tällä hetkellä Elisa Gebhard. Ruotsinkielisten demarien (FSD) puheenjohtaja Dimitri Qvintus asuu myös näillä kulmilla. Viime mainitut tosin kuuluvat muihin SDP:n perusyhdistyksiin. Lisäksi Ilkka Kantola asui Kruununhaassa kun hänet valittiin eduskuntaan, tosin Varsinais-Suomen vaalipiiristä.
Yhdistyksen kokouksissa käydään perinteisesti vilkasta keskustelua ajankohtaisten alustusten pohjalta. Tänä vuonna kevätkokouksessa alustajana oli kaupunginvaltuutettu Erkki Tuomioja ja viime vuonna kokouksissa kävivät puhumassa Timo Harakka ja Dimitri Qvintus. Vaaleissa yhdistyksellä on ollut ehdokkaita kunnallisvaaleissa ja osuuskauppavaaleissa. Muuten vaalityössä on nykyisin keskitytty ehdokkaiden tukemiseen ja yhteisiin tilaisuuksiin lähiyhdistysten kanssa. Yhteistyötä on myös ollut keskustelutilaisuuksien ja opintokerhojen merkeissä. Tarvittaessa otetaan kantaa ajankohtaisiin mm. kaupunkiympäristöasioihin. Yhdistyksellä on oma nettisivu, jota päivitetään jatkuvasti.
Demarien kannatus toiminta-alueella oli viime eduskuntavaaleissa (2023) 15 % (edellisissä vaaleissa 8 %). Kunnallisvaaleissa 2025 tilanne oli suunnilleen sama, kannatus 14,7 % ja SDP nousikin alueen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ohittaen vasemmistoliiton ja RKP:n, Katajanokalla myös vihreät.
Yhdistyksen toimihenkilöt ovat 2024-2025 kaudella: puheenjohtaja Anneli Temmes, varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja Antti Aliklaavu ja sihteeri Matti Simola.
Yhdistyksestä käytetään yleisesti nimeä Kruununhaan sos.-dem. yhdistys, kuten edelläkin on tehty. Virallinen nimi on kuitenkin Kruunuhaan sos.-dem.yhdistys ry. Tätä käytämme virallisissa asiakirjoissa. N-kirjaimen puuttuminen johtuu siitä, että yhdistysrekisteri hyväksyi nimen tässä muodossa 1950-luvun alussa.
Anneli Temmes
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 040 7311243
annelitemmes12@gmail.com
Lauttasaaren Sosialidemokraatit ry
Olemme avoin, keskusteleva ja hyväksyvä yhteisö, jossa huolehditaan, että jokaisen ääni kuuluu. Pyrimme löytämään jokaiselle jäsenellemme sopivan vaikuttamisen paikan. Opimme toisiltamme ja innostumme poliittisista keskusteluista. Toimintamme on jäsentemme näköistä. Tuomme Lauttasaaren ja sen ympäristön näkökulmaa Helsingin päätöksentekoon. Lisäksi pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan laajemmin sosialidemokratian puolesta. Tervetuloa mukaan, kauempaakin!
Marika Koski
Puheenjohtaja
lasy.sdp@gmail.com
LÄNSI-HELSINGIN PUOLUEOSASTOT
Länsi-Helsingin Sosialidemokraatit ry
Iso ja aktiivinen, Helsingin läntisen suurpiirin alueella toimiva osasto, jossa ollaan kiinnostuneita oman alueen kehityksestä ja sosialidemokratian lipun pitämisestä korkealla vaalien aikaan ja niiden välillä. Säännöllistä toimintaa ovat kaikille jäsenille avoimet kuukausikokoukset, joissa on usein ajankohtainen alustus ja keskustelua ennen varsinaista kokousta. Teematapahtumia niiden lisäksi on pitkin vuotta. Meillä saa puhua politiikkaa, pyrkiä vaikuttamaan, vaikuttajaksi tai tukea niitä jotka pyrkivät – kaikille löytyy mielekästä tekemistä. Tahdomme olla luonteva valinta osastoksi kaikille Länsi-Helsingissä asuville tai sen asioista muuten kiinnostuneille demareille.
Olli-Pekka Nyman
Puheenjohtaja
nyman@iki.fi
lansihelsingindemarit.fi
haagandemarit@gmail.com
Kaarelan Sosialidemokraatit ry
Petteri Auvinen
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 050 4114347
petteri_auvinen@hotmail.com
KESKI-HELSINGIN PUOLUEOSASTOT
Pohjois-Helsingin Sosialidemokraatit ry
Arto Helenius
Puheenjohtaja
arto.a.helenius@gmail.com
Vanhankaupungin Sosialidemokraatit ry
Tarja Kantola
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 050 555 0833
kantolantarja@gmail.com
KOILLIS-HELSINGIN PUOLUEOSASTOT
Koillis-Helsingin sosialidemokraatit ry
Koillis-Helsingin Sosialidemokraatit on perustettu 1931. Puolueosasto laajeni vuonna 2018 lopulla kun Pukinmäen demarit liittyivät Puistolan demareihin ja vaihdoimme samalla puolueosaston nimeksi Koillis-Helsingin Sosialidemokraatit.
Toiminta-alue on Tapulikaupunki, Puistola, Heikinlaakso, Suurmetsä, Jakomäki, Alppikylä, Tattarisuo, Pukinmäki, Savela, Pihlajamäki, Pihlajisto, Viikki, Viikinmäki ja Latokartano.
Puolueosastona olemme aktiivisia ja jäseniämme on luottamushenkilöinä Helsingin kaupungin luottamustoimissa. Seuraamme ja vaikutamme toiminta-alueellamme, Koillis-Helsingin suurpiirissä ja Helsingissä tekeillä oleviin suunnitteluihin ja päätöksentekoon.
Jäseniämme on myös mukana SDP Helsingin piirihallituksessa sekä SDP puolueen poliittisissa työryhmissä ja puoluevaltuustossa.
Puolueosastomme pyrkii edistämään esteettömyyttä ja saavutettavuutta, myös tilaisuuksien järjestämisessä.
Teemme yhteistyötä Tapanilan Työväenyhdistyksen ja Malmin Sosialidemokraattien kanssa. Järjestämme yhdessä valtuutettujen kahvitilaisuuksia, teemme vaalityötä sekä pidämme yllä Stadinkoilliset kotisivuja.
Osallistumme vuosittain kaupunginosa -tapahtumiin: Pukinmäki-, Puistola- ja Siltamäki-Suutarila – päiville sekä Puxun rastit, Tapanilassa Mosa herää -päiville ja Malmilla järjestettäviin tapahtumiin.
Tule mukaan vaikuttamaan – joukkueena olemme vahvempia !
Arzu Caydam-Lehtonen
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 0400 607 932
arzucaydam1@hotmail.com
https://stadinkoilliset.sdp.fi/
https://www.facebook.com/koillishelsinginsosialidemokraatit
Malmin Sosialidemokraatit ry
Malmi on koillisen Helsingin keskus. Koillinen Helsinki kasvaa lähivuosina voimakkaasti, erityisesti Malmin lentokentän alueen ja sen ympäristön rakentamisen myötä. Malmin alueen rakentaminen on uudenlaisen kaupunkisuunnittelun kohteena, jossa halutaan osallistaa alueen asukkaita ja toimijoita ottamaan kantaa ja esittämään mielipiteitä siitä millaiseksi aluetta tulisi rakentaa.
Malmin Sosialidemokraatit on toiminut alueella jo yli 75 vuotta. Haluamme olla voimakkaasti mukana rakentamassa inhimillistä ja toimivaa asuinaluetta. Haluamme vaikuttaa Malmin ja koko alueen edistämiseen järjestämällä keskustelutilaisuuksia, ottamalla yhdessä kantaa suunnitelmiin ja palveluihin, vaikuttamalla monella tavalla kunnallisessa päätöksenteossa.
Tule sinäkin mukaan – toimimme yhdessä Malmin puolesta!
Helena Ylisipola
Puheenjohtaja
helena.ylisipola@gmail.com
https://stadinkoilliset.sdp.fi/
Tapanilan Työväenyhdistys ry
Seija Beurling
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 0400 801 484
sessinposti@hotmail.com
https://stadinkoilliset.sdp.fi/
https://www.facebook.com/SdpTapanilanTyovaenyhdistysRy
ITÄ-HELSINGIN PUOLUEOSASTOT
Itä-Helsingin sosialidemokraatit ry
Tervetuloa mukaan toimintaan ja vaikuttamaan. Itä-Helsingin demarit toimivat koko Itä-Helsingin alueella. Tavoitteenamme on edistää asukkaiden palvelujen toimivuutta ja saatavuutta sekä vaikuttaa yhdistyksen päättäjäverkostoa hyödyntäen alueen ja koko Helsingin tasapuoliseen kehittämiseen. Tavoitteena on tehdä Itä-Helsingistä entistä houkuttelevampi ja kiinnostavampi alue. Yhdistys on alueellinen foorumi sekä valtakunnallisesti ajankohtaisten ja yhteiskunnallisesti merkittävien kysymysten käsittelijä. Itä-Helsingin demarit toimii paikallisesti ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden idän yhdistysten kanssa. Osallistumme myös Helsingin demarien tapahtumiin ja niiden järjestelyyn.
Jenni Hirvonen
Puheenjohtaja
jenni.p.hirvonen@gmail.com
Kontulan-Mellunmäen Sosialidemokraatit ry
Petri Pallari
Puheenjohtaja
matkapuhelin 044 040 7756
pallaripet@gmail.com
Myllypuron Sosialidemokraatit ry
Oili Ruokokoski-Jauhiainen
Puheenjohtaja
puhelin: 0400 432 436
sähköposti: oiliruja@gmail.com
Sähköposti: myllypurondemarit@gmail.com
Kotisivu: myllypuro.sdp.fi
Facebook: Myllypuron Sosialidemokraatit
MUUT HELSINGIN PUOLUEOSASTOT
Ay-väen Sosialidemokraatit ry
AY-väen sosialidemokraatit ry on SDP:n valtakunnallinen puolueosasto, joka kokoaa sosiaalidemokraattiset ammattiyhdistysihmiset keskusjärjestöstä riippumatta. Osasto pitää esilla palkansaajanäkökulmaa SDP:ssä ja yleisemminkin. AY-väen Sosialidemokraattien jäsenistöstä löytyy todella monipuolinen asiantuntemus työmarkkina-asioista. Mielestämme hallinto ei ole toimintaa, se tehdään tosissaan, mutta ei vakavissaan. Osasto järjestää tapahtumia poliittisista keskusteluista, työväenlauluiltaan ja jäsenistön halujen mukaan kaikkea siltä väliltä. Asialliset tehtävät hoidettaan – muuten ollaan kuin Ellun kanat!
Juha Jaatinen
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 050 302 8466
juha.o.jaatinen@gmail.com
Eurooppademarit – Tähti ry
Santeri Velin
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 050 533 2516
santeri.velin@gmail.com
Helsingin Eteläinen Sosialidemokraattinen Nuoriso-osasto ry
Sami Siltaloppi
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 050 339 8230
sami.siltaloppi@hnk.fi
Helsingin Kristillisten Sosialidemokraattien Yhdistys r.y.
Jorma Kukkonen
Puheenjohtaja
jormavkukkonen@luukku.com
Helsingin Sosialidemokraattinen Keskusteluseura ry
Petra-Liisa Toivonen
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 050 306 8816
petra.toivonen@elakkeensaajat.fi
Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry
Naiset, jotka rakentavat hyvinvointia
Me naisyhdistyksen jäsenet olemme yhteiskunnallisesti aktiivisia, sitoutuneita tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Me ovat olemme avoimia ja yhteisöllisiä, osallistumme aktiivisesti paikalliseen vaikuttamiseen.
Yhdistyksen jäsenten arvot ja kokemukset rikastuttavat yhdistyksen toimintaa ja tuovat konkreettisia tekoja arjen parantamiseksi. Monet ideat aloitteiksi ja tekemiseksi ovat syntyneet yhteisten keskusteluiden pohjalta.
Anu Laaksonen
Puheenjohtaja
anumarja12@gmail.com
Helsingin Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry
Erkki Pulkkinen
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 041 524 2989
multi.pulkkinen@kolumbus.fi
Helsingin Tekniset Sosialidemokraatit ry
Erkki Kallio
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 050 521 8355
erkkikallio@kolumbus.fi
Kelkkalan Työväenyhdistys ry
Tommi Pöysti
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 040 660 4075
tommi.poysti@gmail.com
Kuljetusalan Demarit ry
Kuljetusalan Demarit Ry (KulDe) on Kuljetusalan ammattilaiset yhteen kokoava puolueosasto, joka puhuu reilun ja oikeudenmukaisen työelämän puolesta!
Tervetuloa mukaan!
Marko Ollila
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 040 551 6234
marko.ollila77(at)gmail.com
Nuorsosialidemokraatit – NUS ry
Nuorsosialidemokraattien tarkoitus on tehdä jäsenistönsä näköistä toimintaa, SDP:n kulttuuria omalta osaltaan uudistaen. Osaston toiminnan lähtökohta on avoimuus ja mukaan ottaminen. NUS pitää kiinni periaatteistaan, että politiikan teko voi myös olla hauskaa ja uusia ideoita kokeillaan matalalla kynnyksellä. NUS:n erityispiirre on matalan hierarkian ja epämuodollisen toiminnan kulttuuri, joka rohkaisee ja voimaannuttaa yksilöä ja yhteisöä. Osastomme on alusta, jota kukin voi käyttää omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Vaikuttimina ovat elämän rikkaus ja ilo, ei tarve pakottaa ihmisiä mukaan toimintaan. Olemme olemassa jäsenistöämme varten.
Maria Nyroos
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 040 753 9099
marianyroos@outlook.com
Opiskelijoiden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry (SDP International Helsinki)
Adel Rizvi
Puheenjohtaja
Tölö Unga Socialister ry
Tölö Unga Socialister TUS ry on helsinkiläinen edistystä ajava puolueosasto, joka kuuluu SDP:ssä Helsingin piiriin. Toiminnan tavoitteena on edistää sosialidemokraattista ajassa kiinni olevaa ja liberaalia yhteiskunnallista päätöksentekoa. TUS vaikuttaa keskeisesti piirissä, yhteiskunnassa ja myös puolueen sisällä.
Vuoden 2025 toiminta jatkaa TUS:n pitkää perinnettä vierailla keskeisissä ja mielenkiintoisissa kohteissa avointen kuukausikokousten merkeissä. Vuonna 2025 TUS osallistuu aktiivisesti kuntavaaleihin. TUS:lla on 6 kuntavaaliehdokasta, joita tuetaan vaaleissa niin rahallisesti, kuin omalla toiminnalla. Lisäksi osallistutaan piirin toimintaan ja sen vuosikokouksiin, puheenjohtajan ja hallituksen vaaliin sekä mahdollisten ohjelmien ja asiakirjojen käsittelyyn.
TUS houkuttelee jäseniksi kaiken ikäisiä toimijoita, jotka ovat valmiita sitoutumaan avoimen ja kannustavan yhteiskunnan rakentamiseen Suomen sosialidemokraattisen puolueen ja TUS:n jäseninä.
Minna Salminen
Puheenjohtaja
salminenminnajo@gmail.com
www.tolounga.fi
Urheiluväen Sos.-dem. Yhdistys ry
Pekka Hurme
Puheenjohtaja
Matkapuhelin 044 523 1707
hurme.pekka@gmail.com
Yhteiskuntapoliittinen sos.-dem. yhdistys ry
RUOTSINKIELISET PUOLUEOSASTOT
Helsingfors Svenska Arbetarförening rf
Folke Sundman
Ordförande
Gsm 040 5696 630
folke.sundman@gmail.com
Socialdemokratiskt Forum rf
Topi Lappalainen
Ordförande
Gsm 044 979 1778
topilappalainen@yahoo.com