SDP:n Razmyar: Vahva talous turvaa laadukkaat palvelut ja kestävän kasvun myös kriisin keskellä

SDP:n apulaispormestari Nasima Razmyar on tyytyväinen siihen, että Helsinki kykenee budjetissaan turvaamaan palvelut koronakriisistä huolimatta. Helsingin talousarviota on hänen mukaansa valmisteltu poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa. 

“Koronakriisin seurauksena Helsingissäkin menot kasvavat, verotulot vähenevät ja työllisyysaste heikkenee. Hyvän taloudenpidon ansiosta kestämme paremmin myös poikkeukselliset olosuhteet”, toteaa SDP:n ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Razmyar. 

Razmyarin mukaan Helsinki on hyvässä asemassa moneen muuhun kaupunkiin ja kuntaan verrattuna. Leikkausten sijaan Helsinki pystyy kasvattamaan käyttötalouden budjettia reilusti yli sadalla miljoonalla eurolla. Kaupunki ei ota euroakaan velkaa palveluiden rahoittamiseksi.

“Tulevina vuosinakin Helsinki pitää huolen laadukkaista peruspalveluista. Me rakennamme uusia koteja, kouluja, liikuntapaikkoja ja ratikkalinjoja. Budjettineuvotteluissa lisäsimme yli 50 miljoonaa euroa sekä soten että kasvatuksen ja koulutuksen palveluihin. Näiden aivan keskeisten peruspalveluiden lisäksi panostamme myös työllisyyden hoitoon. Työllisyyskokeilun onnistuminen vaatii riittävät resurssit, etenkin nyt työllisyystilanteen heiketessä”.

Razmyarin mukaan koronakriisi on iskenyt Helsingin palveluvaltaiseen elinkeinorakenteeseen rajusti. Matkailu- ja ravintola-ala, tapahtuma- ja kulttuuriala sekä kivijalkakaupat ovat kaikki kärsineet koronasta. Irtisanomiset ja lomautukset ovat osuneet tämän vuoden aikana aivan liian moniin helsinkiläisiin ja erityisesti nuoriin. 

“Elämme keskellä lähihistorian pahinta kriisiä, eikä Helsingissäkään voida elää siinä illuusiossa, että kaikki on kuten ennenkin. Siksi haluan kiittää niitä puolueita, jotka kriisin keskellä sitoutuvat yhteistyöhön ja ovat mukana budjettisovussa.” Razmyar sanoo.