SDP:llä suurin lista HOK-Elannon edustajiston vaaleissa

HOK-Elannon edustajiston vaalit käydään 18.-29.4.2016. Helsingin Sosialidemokraatit ovat asettaneet vaaleihin 120 ehdokasta. SDP Helsinki on vaaliliitossa Espoon, Vantaan ja muun Uudenmaan sosialidemokraattien kanssa. SDP:llä on vaaleissa yhteensä 282 ehdokasta, joka on enemmän kuin millään muulla ryhmällä. Tutustu tarkemmin vaalien aikatauluun ja ehdokkaisiin täällä.

 

HOK-Elannon sosialidemokraattien vaaliteesit
HOK-Elanto on Suomen laajimmin omistettu, yli 600 000 jäsenen osuustoiminnallinen yritys. Sen ylimmän päättävän elimen, edustajiston vaali on osoitus taloudellisesta demokratiasta.

Kuluttajan osuustoiminnan perustehtävä on tuottaa etuja jäsenilleen. HOK-Elannon tulee tarjota laadukkaita tuotteita ja palveluita edulliseen hintaan. Samalla bonuksen tulee palkita ostoksien keskittämisestä.

S-ryhmän runsas vuosi sitten käynnistämää halpuutusta on jatkettava. Samalla on parannettava myös valikoimia, laatua ja palvelua.

Lähikaupan elinvoima on tärkeä erityisesti pienten talouksien ja autottomien kuluttajien kannalta. Myös palveluiden kattavuus toimialueella on tärkeää. Erityisesti Vantaalla on edelleen alueita, joilla HOK-Elannon tarjonta on riittämätöntä.

Pääkaupunkiseutu on edelläkävijä kulutustottumuksissa. HOK-Elannon tulee aktiivisesti kehittää verkkokauppaa, valikoimiaan ja liikeideoitaan vastaamaan yhä nopeammin muuttuvia tarpeita.

HOK-Elannon tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassaan ratkaisujen ympäristövaikutukset. Myös maailmanlaajuisesti on kannettava vastuuta olosuhteista, joilla tuotteet valmistetaan. Luomutuotteiden ja Reilun Kaupan tuotteiden osuutta valikoimista on jatkossakin aktiivisesti lisättävä.

Henkilöstöpolitiikan tulee olla vastuullista ja pitkäjänteistä. Aukioloaikojen vapauduttua henkilöstön kuuleminen työvuorosuunnittelussa on aiempaakin tärkeämpää.

Yhä suurempi osa HOK-Elannon toimialueen väestöstä on maahanmuuttajataustaisia. HOK-Elannon on jatkettava palkittua työtään maahanmuuttajien kouluttamisessa ja työllistämisessä. Samalla valikoimissa on otettava entistä paremmin huomioon maahanmuuttajien tarpeet.

Perusta jäsenten etujen toteutumiselle on kannattava liiketoiminta. Osuuskunnan tavoite ei ole maksimoida voittoa, vaan edistää omalla toiminnallaan jäsentensä hyvinvointia.