Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kalasatamaa katsomaan

9 helmikuun @ 13:00 - 15:00

Sunnuntaina 9.2. klo 13-15

Miltä näyttää 2000-luvulla suunniteltu kantakaupungin laajennus? Lähdemme demariporukalla kiertämään Kalasatamaa. Aloitamme matkan tutustumalla Kalasataman peruskouluun ja korttelitaloon. Kuljemme läpi kolmen rakenteilla olevan osa-alueen: Sörnäistenniemen, Sompasaaren ja Verkkosaaren. Näemme valmiita ja keskeneräisiä kortteleita, torneja, kaupunkipientaloja, rantakatuja sekä uuden kanavan. Tutustumme Itäväylän ja kauppakeskus Redin katolle rakennettuun puistoon sekä havainnoimme parkkinormin vaikutusta vierailemalla massiivisessa maanalaisessa pysäköintilaitoksessa. Kalasatama on saanut älykaupunginosana kansainvälistä tunnustusta. Kävelyä tulee muutama kilometri ja paikoitellen kuljemme epätasaisessa maastossa rakennustyömaiden vuoksi. Hyvien kenkien ohella suosittelen varautumaan vilpoiseen merituuleen. Kierros kestää noin pari tuntia ja olemme suuren osan ajasta ulkona.

Tapaaminen Kalasataman peruskoululla klo 13:00, käynti Polariksenkadulta. Jan Frilander on vastassa metrolla saapuvia Redissä (liukuportaita yksi kerros alas metroaseman tasolta kauppakeskukseen, R-kioskin ja Arnoldsin välissä käytävällä), josta lähtö koululle klo 12:45.

Löydät tapahtuman myös Facebookista: https://www.facebook.com/events/165538541525845/?ti=icl

Kalasataman tutustumisen järjestää joukko kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneita Helsingin piirin jäseniä.

Tiedot

Päivämäärä:
9 helmikuun
Aika:
13:00 - 15:00

Tapahtumapaikka

Kalasatama
Polariksenkatu 1
Helsinki, 00540
+ Google Map