Tapahtumat

Ajankohtaista

SDP:n kansanedustaja Pilvi Torstin mielestä toinen aste on tämän ajan peruskoulutus. Pelkän peruskoulun varassa 15-vuotiaalla ei ole enää edellytyksiä työllistyä. Uudistus olisi valmisteltava huolella yhdessä oppilaiden, opettajien, tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. – Asia kannattaa nähdä 12-vuotisena peruskoulutuksena. Oppivelvollisuuden laajentamista tarvitaan, jotta voimme varmistaa sen, että jokainen nuori saa kunnolliset lähtökohdat työelämässä ja yhteiskunnassa pärjäämiseen, sanoo Torsti.Sosialidemokraatit SDP

– Tutkimustulokset lisääntyvistä mielenterveydenhäiriöistä ovat huolestuttavia. Työuupumuksesta on tullut viheliäs kansantauti, minkä lievästä muodosta kärsii peräti neljäsosa työikäisistä, sanoo SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm. ✅ Seuraavan hallituksen on valmisteltava laaja kansallinen työhyvinvoinnin edistämisen ohjelma. ✅ Mielenterveyspalvelujen tulisi olla kaikkien saatavilla. ✅ Seuraavalla hallituskaudella tulee kiinnittää huomiota työelämän laatuun ja työhyvinvointiin mekaanisen työajan pidennyksen sijaan. ✅ Terveydenhuollon henkilöstön osaamista tunnistaa työuupumuksen oireet tulisi kehittää. Oletko samaa mieltä? Meillä taitaa olla sama suunta! 🌹Sosialidemokraatit SDP

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen ja SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero keskustelevat SDP:n Tulevaisuuslinjalla-podcastissa sosiaaliturvan uudistuksesta. Miksi sosiaaliturvaa tarvitsee uudistaa? Millainen sosiaaliturva Suomessa pitäisi olla ja mitä eroja eri malleilla on? Miten palvelut yhdistetään mukaan kokonaisuuteen? Mitä voidaan odottaa seuraavalta hallitukselta? Kuuntele jakso Spotifyssa, Kiekussa tai SoundCloudissa, hae "Tulevaisuuslinjalla".Sosialidemokraatit SDP

Postin tänään päättyneet yt-neuvottelut johtivat 59 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanomiset koskivat hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi työtehtäviä siirtyi Suomesta Tallinnaan. – Tämä Postin suunnitelma on mielestäni puhtaasti yritys säästää henkilöstökuluista siirtämällä työtehtäviä matalapalkkaisempaan naapurimaahan. Erityisen surullista siitä tekee se, että Posti on enemmistöomisteinen valtionyhtiö, joka huolehtii suomalaisten peruspalvelusta, Taavitsainen harmittelee.Sosialidemokraatit SDP

– Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa. SDP on sitoutunut eläkeläisköyhyyden vähentämiseen, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina. SDP on esittänyt tilanteen parantamiseksi useita toimenpiteitä: ✅ Nostetaan asteittain pienituloisten eläkeläisten ansioita. ✅ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukatto on laskettava kohtuulliselle tasolle. ✅ On säädettävä hoitotakuu, jolla taataan pääsy kiireettömään hoitoon viikon kuluessa. ✅ Tarvitsemme lisää lääkäreitä ja hoitajia huolehtimaan ihmisten laadukkaasta hoidosta ja hoivasta. Hoitajamitoitus on kirjattava lakiin.Sosialidemokraatit SDP

SDP:n kansanedustajat ovat mukana Sairaanhoitajapäivillä tänään ja huomenna Helsingin messukeskuksessa. Torstaina 21.3. klo 12.30 – 14.30 Maria Guzenina klo 14.30–15.30 Tuula Haatainen Perjantaina 22.3. klo 10.00–11.00 Antti Lindtman klo 10.00–12.00 Timo Harakka klo 11.00–13.00 Maria Guzenina Tervetuloa moikkaamaan meitä SDP:n ständille! ❤️🌹Sosialidemokraatit SDP

Lataa lisää