Viihtyisä lähiö

Ajankohtaista

Muutin Helsinkiin 20 vuotta sitten. Eteläpohjalaisena maalaistyttönä olin täysin uuden edessä. Suurin paikka, jossa olin asunut, oli opiskelukaupunkini Mikkeli. Sana lähiö oli tuttu oikeastaan vain Eppu Normaalin biisistä ”Puhtoinen lähiöni”. 

Huomasin heti, että melkein kaikilla oli mielipide siitä, mihin kannattaa muuttaa. Moni puhui itsestään, ei vain helsinkiläisenä tai stadilaisena, vaan larulaisena, pitskulaisena, kalliolaisena. Varsin nopeasti opin, että alueilla oli oma identiteettinsä ja kotiseuturakkaus täällä liittyi sekä stadiin että siihen omaan kaupunginosaan. 

Itse päädyin asumaan Vuosaareen eli Vuokkiin. Sinne vanhalle puolelle Neitsysaarentielle “Neitsarille” kotiuduin heti: rento fiilis, luontoa, historiaa, hyvät palvelut ja tietenkin oranssi metro. Vuosien varrella Vuokki muuttui, Mustalahden rantaruovikko muuttui Aurinkolahdeksi, yhteisiksi rannoiksi. Rakentamisesta huolimatta merellisyys säilyi, eikä kaikkea luontoa raivattu rakennusmaaksi. 

Sittemmin olen asunut Pitäjänmäessä, Mellunmäessä ja nyt Herttoniemessä. Nykyään voin sanoa, että olen itähelsinkiläinen. Tämä on ihana, vähän rosoinen, monipuolinen ja kivasti sekä svengaava että rokkaava alue.

Kokemuksemme asuinpaikoista vaikuttavat siihen, mitä pidämme viihtyisänä lähiönä. Hyvä asuinalue on siisti ja turvallinen, ja siellä ympäristöstä pidetään huolta. Palvelut ovat helposti ja nopeasti saavutettavissa kulkuvälineestä riippumatta. Tätä on jokaisella helsinkiläisellä oikeus odottaa. Samoin sitä, että luonto on aidosti lähellä.Kaupungin päätöksenteossa eri kaupunginosia ja alueita on kehitettävä tasapuolisesti. Helsinki on Suomen pääkaupunki, maamme veturi. Kaupunkimme on ollut sulatusuuni eri puolilta tuleville eri taustaisille ihmisille perustamisestaan saakka. Helsinki on osiensa summa ja ennen kaikkea meidän satojen tuhansien stadilaisten koti. Lähiöissä sykkii tämän kaupungin sydän. Niihin tulee panostaa ja niistä on pidettävä huolta.

Anita Hellman
SDP Helsingin puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu kuntavaalilehdessämme, jonka pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.