Tuula Haatainen: Kaikilla tulee olla oikeus oppia ja kouluttautua

Ajankohtaista

Valtuutettu Tuula Haataisen ryhmäpuheenvuoro Helsingin kaupunginvaltuustossa 19.6.2024

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Käsittelemme tänään vuoden 2023 toimintakertomusta ja tilinpäätöstä. Viime vuonna pääsimme nousemaan paremmin koronakriisin varjoista, mutta Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on edelleen käynnissä ja aiheuttaa epävarmuutta Eurooppaan. Ilmastokriisi runtelee maailmaa ja viime viikkoina olemme jälleen saaneet lukea uutisista esimerkiksi Etelä-Euroopan hirmuhelteistä. Kehitykseen on puututtava – vielä ei ole liian myöhäistä. Helsingissä on jatkettava ilmaston ja ympäristön eteen tehtävää työtä laajasti. 

Arvoisat valtuutetut,

Helsingissä on kallista asua ja korkea inflaatio on nostanut asumisen hintaa muiden elinkustannusten ohella entisestään. Orpon hallituksen mittavat sosiaaliturvaleikkaukset vaikuttavat paljon Helsingissä ja vaikeuttavat pienituloisten mahdollisuuksia asua täällä. Tämä voi lisätä työvoimapulaa, jota Helsingissä on jo entuudestaan.

Samalla rakentaminen on kriisissä. Rakentaminen väheni viime vuonna enemmän kuin finanssikriisin aikaan ja työttömyys kasvoi. Rakennusalan vaikeudet leviävät sitä laajemmalle ja talouden kasvu hidastuu.

Pula kohtuuhintaisista asunnoista näkyy kasvavassa Helsingissä ja tähän kehitykseen on puututtava yhteistoiminnassa valtion ja kaupungin kesken. Muuten näemme seurauksia vielä pitkään eikä kaikille löydy kohtuuhintaista asuntoa.

Positiivista kuitenkin on, että hieno ja laaja työ kaupunkiuudistusalueilla etenee. Uudistuksen ollessa vasta alkuvaiheessa on tärkeää kiinnittää huomiota toimintakertomuksessa esiin nostettuihin seikkoihin yritystoiminnan toimintaedellytyksistä ja eri toimialojen välisen koordinaation varmistamisesta.

Arvoisat valtuutetut,

Olemme demareissa pitäneet esillä vahvasti lasten ja nuorten palveluita sekä niiden toimivuutta Helsingissä. Me haluamme, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on hyvä kasvaa Helsingissä. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme.

Siksi onkin keskeistä panostaa kasvatukseen, koulutukseen sekä hyvinvointiin.

Koulutuksen ei tule koskaan olla kiinni omasta taustasta tai vanhempien lompakon paksuudesta. Kaikilla tulee olla oikeus oppia ja kouluttautua. Helsingin tulee strategiansa mukaisesti olla maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia.

Tutkimusten mukaan monet lapset ja nuoret ovat yksinäisiä, ahdistuneita ja heidän luottamuksensa tulevaisuuteen on heikentynyt.

Paljon on meistä aikuisista kiinni, meidän asenteista ja arvoista. Ne näkyvät aina vaan selvemmin ja välittyvät lapsille sekä nuorille. Me demarit haluamme, että Helsinki on tulevaisuudessa vielä parempi paikka jokaiselle helsinkiläiselle. Sillä kaupunki, joka huolehtii lapsistaan ja nuoristaan on meille jokaiselle hyvä paikka asua ja elää.

Arvoisat valtuutetut,

Helsinkiläisten keskuudessa on edelleen oikeutetusti huolta sote-palveluiden ja vanhustenhuollon toimivuudesta ja saavutettavuudesta. Nämä ovat ihmisten kannalta keskeisiä palveluita, joihin helsinkiläisten pitää pystyä luottamaan. Hyvää hoitoa on saatava silloin, kun sille on tarve.

Laadukasta varhaiskasvatusta, koulutusta, terveydenhoitoa, sosiaalipalveluita tai vanhustenhoitoa ei kuitenkaan ole ilman motivoitunutta, sitoutunutta ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Jokainen Helsingin työntekijä on arvokas ja hänen tulee olla arvostettu.

Siksi meidän demareiden näkökulmasta tulee työntekijöihimme panostaa niin palkkauksen, henkilöstöetujen kuin kohtuuhintaisen asumisen kautta. Kasvava ja elinvoimainen Helsinki tarvitsee jokaisen työntekijänsä.

SDP:n valtuustoryhmä hyväksyy näillä huomioilla arviointikertomuksen ja tilinpäätöksen.