
Mannerheimintien remontin alle jäävä puurivistö on herättänyt paljon keskustelua helsinkiläisten keskuudessa. SDP:n kaupunkiympäristölautakuntaryhmä pitää tärkeänä, että pattitilanne Mannerheimintien ympärillä ratkaistaan pikaisesti ja puita pystytään säästämään Hesperianpuistossa mahdollisimman paljon.
Mannerheimintien remontti on välttämätön, jotta tulevaisuuden liikkumistarpeisiin voidaan vastata. Samalla uusitaan käyttöikänsä päähän tullutta kadunalaista infraa.
SDP:n lautakuntaryhmä kuitenkin katsoo, että alueen katusuunnitelma on melko vanha, kun se hyväksyttiin yleisten töiden lautakunnassa vuonna 2015. Kahdeksan vuoden aikana kaupungin suunnitteluosaaminen kehittynyt sekä yleinen ymmärrys luontoarvojen merkityksestä on lisääntynyt huomattavasti. Ehdotamme, että nykyisiä suunnitelmia tarkennetaan niin, että mahdollisimman moni nyt kaatouhan alla olevista 14 puusta säilyy.
SDP:n lautakuntaryhmä pitää tärkeänä, että Mannerheimintien remontti etenee aikataulussa, koska sillä on suuri vaikutus moniin muihin katutöihin sekä helsinkiläisten liikkumiseen. Keskusta-alueella on useampi yhtäaikainen katuremontti, jotka haittaavat liikkumista sekä aiheuttavat muuta häiriöitä.
Kaupungin tulee kehittyä ja uudistua, mutta samalla pitää huolehtia luontoarvojen säilyminen myös tuleville sukupolville.
SDP:n kaupunkiympäristölautakuntaryhmä
Eveliina Heinäluoma
Olli-Pekka Koljonen
Sami Kuusela
Jenni Hjelt
Jaa tämä artikkeli