SDP puolustaa asukastalojen toimintaa

Ajankohtaista
Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) esitystä, jonka mukaan kaupungin omat asukastalot siirrettäisiin yhdistysten vastuulle. Asiasta on luvassa poliittinen vääntö, sillä sosialidemokraatit eivät hyväksy Pajusen esitystä. SDP:n ryhmä on valmistellut esityksen, jossa asia palautetaan ja valmistellaan uudelleen.
 
Helsingin Sosialidemokraattien puheenjohtaja ja kaupunginhallitusryhmän vetäjä Pilvi Torsti kirjoittaa blogissaan: ”Moni meistä päättäjistä näkee asukastalot juuri sellaisena kaupunkilaisten arjen toimintana, jonka arvo ja merkitys pitäisi olla itsestäänselvä myös kaupunginjohdossa. Soten alaisuudessa toimivat asukastalot ovat jatkuvaa ja pitkäjänteistä toimintaa, jota ei ole perusteltua vyöryttää järjestöjen harteille. Asukastalotyöhön liittyy paljon ammattiosamista ja yhteyksiä muuhun kaupungin palveluverkostoon. Asukastaloissa tehdään minimaalisilla kustannuksilla yhteisön voimaan rakentuvaa työtä, juuri sellaista matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää sosiaalityötä, jota usein toivotaan lisää.”
 
”Lisäksi asukastalot työllistävät ryhmiä, joiden pääsy työmarkkinoille tai ensimmäiseen työpaikkaan on kiven alla. Ainakin Maunulassa mukana on maahanmuuttajataustaisia ja asukastalot toimivat näin myös kaupungin kotoutumistyön välineenä.”
 
Myös SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, valtuutettu Ville Jalovaara on kirjoittanut blogissaan asukastaloista: Helsingin demarien kanta tässä asiassa ei ole muuttunut, eli kannatamme näiden talojen säilyttämistä kaupungin oman toimintana edelleen. Toivon, että saamme tähän kaupungin muilta puolueilta riittävän tuen kaupunginhallituksen käsittelyssä. Yhteistyöllä järjestöjen kanssa on keskeinen rooli asukastalojen toiminnassa, mutta yksin järjestöjen vastuulle asukastaloja ei tulisi siirtää. Mielestäni on tärkeätä, että asukastalon arjen pyörittämisessä on jatkossakin mukana Helsingin kaupungin sosiaali- terveysviraston ammattihenkilökuntaa. Asukastaloilla on merkittävä rooli kaupungin ennaltaehkäisevässä sosiaalityössä ja syrjäytymisen vastustamisessa sekä yhteisöllisyyden vahvistamisessa.”
 
 
Ville Jalovaaran blogikirjoitus: http://www.villejalovaara.net/blogi/2015/01/02/237