Muuttunut ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne puhutti Helsingin demareita

SDP Helsinki järjesti eilen avoimen ajankohtaisen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen keskustelun Paasitornissa. Aihe puhuttaa Helsingin sosialidemokraatteja ja sali täyttyi yleisöstä.

Tilaisuuden avasi piirin puheenjohtaja Anita Hellman, hän nosti puheessaan esiin muun muassa sen, että meidän on syytä reflektoida mennyttä, kun rakennamme tietä tulevaan.

– Kun ratkaisuja haetaan, on samalla rakennettava rauhan tiekarttaa tulevaan ja viimeisimpiä vuosia peilaten etsiä myös keinoja, jotta vastaava voidaan tulevaisuudessa välttää, sanoi Hellman puheessaan.

Mika Aaltola kuvasi läntisten demokratioiden ja Venäjän kehitystä kylmän sodan jälkeen.

– Aiemmin luotettiin, että valtioista kehittyy demokraattisia ja samalla vapautunut kauppa auttaa meitä tässä prosessissa. Ajateltiin, että rauha tulee kaupan kautta. Nykyään ajatellaan päinvastoin, että rauha on kaupankäynnin edellytys, sanoi Aaltola täydelle salille Paasitornissa.

– Ukrainalla on oikeus puolustaa omaa maataan ja omia rajojaan. Suomi osoitti olevansa osa yhteistä läntistä linjaa tukemalla Ukrainaa ja päätös eduskunnassa saatiin aikaan nopeasti. Sotaan pitää saada jonkinlainen päätepiste ja on tärkeää saada tappaminen loppumaan, Aaltola summasi tilannetta.

Pääministerin erityisavustaja Lauri Voionmaa kuvasi valtioneuvoston eduskunnalle valmistelemaa selontekoa, jonka pohjalta käydään laaja ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu.

– Täytyy osata arvioida sitä, millainen mahdollisuus meillä on tulevaisuudessa tehdä valintoja ja säilyttää tämä meille tärkeä kansallinen liikkumatila, kommentoi Voionmaa omassa puheenvuorossaan.

Paneelissa keskusteltiin kolmen kansanedustajan kesken sosialidemokraattien painotuksista turvallisuus- ja ulkopoliittisessa keskustelussa.

– Suomella on vahva kansan maanpuolustustahto, jota tukee yleinen asevelvollisuus ja keskinäinen toisia kunnioittava kulttuuri. Sotilaallisen liittoutumattomuuden kautta olemme vuosikymmeniä tukeutuneet omaan vahvaan varustautumiseen, sanoi Mika Kari kommentoidessaan Suomen puolustuskykyä.

– Ei ole hyvä, että me olemme Natossa mutta Ruotsi ei, tai toisinpäin. Ruotsissa ja Suomessa sosialidemokraatit ovat avainasemassa Natoon liittymisessä. Jatkamme vahvistaen eurooppalaista yhteistyötä ja transatlanttisia suhteita ylläpitäen, kommentoi Erkki Tuomioja Suomen sotilaallista liittoutumista.

– Tärkeää on maanpuolustuskyvykkyyden ylläpito, rauhanaate ja sen vaaliminen sekä kumppanuspolitiikan ylläpito, arvioi kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

Nyt on tehtävä kaikkemme tukeaksemme Suomen valintoja muutoksen keskellä. Keskustelu jatkuu viikonloppuna SDP:n puoluevaltuuston kokoontuessa Helsingissä lauantaina 2.4.2022.