
SDP Helsingin vaalityöntekijäksi on valittu 26-vuotias Mila Kangasniemi. Kangasniemellä on monipuolinen kokemus järjestötoiminnasta, kampanjoinnista ja erilaisista asiakaspalvelutehtävistä. Hän on toiminut aiemmin mm. työelämätiedotusprojektissa Palvelualojen ammattiliitto PAM:issa.
– Mila kuvasi itseään järjestötoiminnan suurkuluttajaksi ja se näkyy hänen kokemuksessaan. Milan kampanjaosaaminen ja taito kohdata ihmisiä vakuutti meidät. Odotamme jo innolla, että saamme hänet tiimiimme, iloitsee SDP Helsingin toiminnanjohtaja Laura Ylitalo.
Kangasniemi aloittaa tehtävässään vuoden 2021 alusta. Vaalityöntekijän tehtäviin kuuluu mm. vaalityön organisointi ja ehdokkaiden kampanjoiden tukeminen.
– On aivan mahtavaa päästä tekemään töitä näin mahtavassa porukassa niin toimiston kuin jäsenten – niin itse ehdolla olevien kuin kaikkien muidenkin kanssa! Oma tavoitteeni onkin se, että jokainen meistä löytää paikkansa kuntavaaleissa ja pääsemme upeisiin tuloksiin aidosti yhdessä, sanoo Mila Kangasniemi.
Jaa tämä artikkeli