Kuntavaalitavoitteet ajassa kiinni

Ajankohtaista

Risto Kolanen, Metallityöläinen –lehti syksy 2012

Valmistelimme keväällä kuntavaalikauden ohjelman hieman eri tavalla. Evästyksiä pyydettiin osastoilta, jäsenäänestysehdokkailta ja istuvilta valtuutetuilta ja vaikuttajilta. Työpaja ja piirikokous muokkasivat tavoitteita. Koko kuntavaalikauden 2013–2016 on nimeltään ”Hyvä elämä Helsingissä”.

Moni on liittänyt SDP:n valtakunnalliset kärkitunnukset, Työ ja oikeudenmukaisuus, mukaan vaaliteemoihin. Kauden ohjelma tiivistettiin syyskuulla lennäkkiin, joka sai hyvän palautteen.

Helsinki kasvun moottoriksi

Metallityöläisille on tärkeää se, että Helsingin demarit tukevat vahvasti elinkeinorakenteen monipuolisuutta ja työllisyyden parantumista. Myös perinteisen teollisuuden työpaikkoja tarvitaan irtisanomisaallon keskellä. 1980-luvun hallintokaupunki-pyrkimys oli harha-askel. On tuettava uusien työpaikkojen syntyä niin isoissa kuin pienyrityksissä. Kaavoitukseen on saatava nykyistä nopeammin tonttimaata, jota Helsingillä on riittävästi.

Joukkoliikenteen kehittämiseksi on vauhditettava raidejokerin ja Östersundomin metron rakentamista. Investoiminen taantumassa on taloudellisesti järkevää ja samalla viisasta työllistämistä. Jätkäsaaressa sijaitsevan liikuntakeskus Bunkkerin toteuttaminen on varmistettava.

Kylmää kyytiä kokoomukselta

Kun luin ohjelman uudestaan, se tuntuu entistä ajankohtaisemmalta. Osin siksi, että kokoomuksen uudet ”kylmää kyytiä köyhille” –linjaukset sairaslomapäivän karenssista ja 80 % alemmasta palkasta sairasloman jatkopäivistä, tekevät oikeudenmukaisuuslinjastamme nyt todella tärkeän.

Työväenpuolueena viime vuosina vaaleissa esiintyvän Kokoomuksen linjana on tarjota työntekijöille pelkkää keppiä. Ihmisten työssä jaksaminen on muutenkin koetuksella. Laura Rädyn johtamassa sosiaali- ja terveystoimessa työskentelee monia pienipalkkaisia työntekijöitä, joita karenssi kurittaisi pahiten. Pienituloisella ei olisi varaa sairastaa tai saada kodinhoitoon apua lapsen sairastuessa. Yksikin päivä voi olla tärkeää rasittuneen lepäämiselle, on helposti luettavissa Iltalehden (3.10.) haastattelemien naistyöntekijöiden kannoista.

Esim. kunta-alalla alle 35-vuotiaat naiset ovat useimmiten hyvin lyhyillä sairaslomilla. Ne painottuvat raskaisiin naisvaltaisiin ammatteihin, kodinhoitajiin, lastenhoitajiin ja lähihoitajiin.

Haastamme terveyskeskusmaksussa

Haluamme, että ihmiset pääsevät hoitoon ilman pitkiä jonoja. Alueelliset erot terveysasemien välillä vaihtelevat liikaa, mikä johtuu sekä lääkäri- että hoitajapulasta sekä monista työorganisaation muutoksista. Oli omalääkäriä, tuli lääkäri-hoitaja –pareja ja valinnan vapautta. Moni törmää jo puhelimella sisään pääsyyn, kun on akuutin avun tarve. Kuukauden päästä löytyy aikoja.

Viisainta ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa on se, että ihminen saa tarvittaessa jo perusterveydenhoidossa nopean avun ja jos tarvis lähetteen erikoissairaanhoitoon. Tarvitaan terveyskeskuksia, joissa on erikoislääkäreitä ja iltaisin auki olevia lähipalvelupisteitä.

Helsingin demarit ovat vuoden verran ajaneet terveyskeskusmaksun poistamista, jonka taakse tuli keväällä lautakuntaenemmistö ja jonka huhtikuun budjettiraami mahdollistaa. Se ei sisälly ylipormestari Jussi Pajusen 4.10. julkistettuun budjettiesitykseen. Kokoomuksen taktiikka on varmaan myötäillä maksun poisto sisään Risto Rautavan johtamissa neuvotteluissa ja vaatia siitä kova hinta.

Terveyskeskusmaksun poisto palvelee terveyserojen kaventamista ja hyödyttää eniten pienituloisia lapsiperheitä, vanhuksia ja työttömiä, joiden kynnys mennä asemalle madaltuu. Työterveydenhuolto on työikäisille jo nyt pääsääntöisesti ilmaista; terveyskeskuskäynti oli ilmaista ennen 1990-luvun lamaa.

Monipuolisiin vanhuskeskuksiin

Turvallinen vanhuus on muutakin kuin viisi minuuttia viipyviä kodinhoitajia. Kaupungilla on oltava tarjolla muita vaihtoehtoja, kun voimat eivät riitä kotona asumiseen. Tähänastinen hoitomalli edellyttää, että ikääntynyt siirtyy paikasta toiseen, kun hoidon ja hoivan tarve muuttuu.

Monipuolisen vanhustenkeskuksen toimintamallissa ikääntyneen ei tarvitse siirtyä uuteen ympäristöön, vaan palvelut siirtyvät ikääntyneen luo. Niissä on lisäksi tarjolla erilaisia avopalveluja, joita voivat käyttää asukkaiden lisäksi myös ympäristössä asuvat ikäihmiset.

Monipuolisia vanhustenkeskuksia toimii jo Kinaporissa, Kontulassa, Riistavuoressa, Roihuvuoressa, Syystiellä ja Töölössä. Niiden nimi muuttuu palvelukeskuksiksi ja myös alle 65-vuotiaat voivat käyttää tulevia palveluita.

Julkisohjausta asuntotuotantoon

Valtio, kunnat ja yleishyödylliset toimijat pallottelevat pääkaupunkiseudulla asuntuotantotavoitteiden pahasta laahaamisesta. Syyskuulla kerrottiin, että yhtään uutta vuokra-asuntokohdetta ei ollut aloitettu Helsingissä tänä vuonna. Vanhoja rakennuskohteita sentään valmistuu. Pieni- ja keskituloisella ihmisellä on pitkään ollut vaikeuksia löytää asuntoa. Asuntojonot ovat pitkiä, töihin tullaan kehyskunnista.

Parannuksia tarvitaan koko asuntotuotantoketjun, uudistuotannon lisäksi jo olemassa olevassa asuntokannassa. ARA-tuettujen asuntojen vuokrahinnat lähentyvät markkinaehtoisesti tuotettujen asuntojen hintoja. Sitova lähtövuokra on määritettävä osana ARA:n hankekäsittelyä, vuokrien tasausta on kehitettävä ja omakustannusperiaate on varmistettava valtion tuella rakennetuissa ARA-asunnoissa, ministeri Krista Kiuru linjaa (Asuminen & yhteiskunta –lehti 4/2012, jonka vastaava toimittaja olen)

Kuntien on toteutettava tehdyt Aie-sopimukset asuntomääristä. Tarvitsemme uusia yleishyödyllisiä toimijoita rakentamaan kohtuuhintaisia asuntoja, erityisesti Helsingin seudulle. On valitettavaa, että kokoomus on Ei-linjalla ja ampuu alas Kiurun ehdotuksen Kruunuasunnot Oy:n uudesta roolista ryhtyä rakennuttamaa valtion tukemaa asuntotuotantoa.

Nuorille töitä ja tulevaisuustakuu

Jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle etsitään joko toisen asteen koulutusta tai työ- tai harjoittelupaikka. Työministeri Lauri Ihalaisen tosissaan ajama uudistus nuorten yhteiskuntakuusta tulee voimaan v. 2013. Se on Sdp:n eduskuntavaalilupaus, joka toteutuu valtakunnallisella tasolla.

Nyt on vain tärkeää varmistaa uudistus myös Helsingissä. seudulta on kroonisesti puuttunut riittävät ammatillisen koulutuksen aloituspaikat. Helsingin demarit ajoivat niitä läpi hallitusohjelmaan loppukeväällä 2011.

Risto Kolanen
Helsingin Sosialidemokraattien puheenjohtaja

(Helsingin demareiden kuntavaalilinjauksia esittelevä kirjoitus ilmestyi 18.10. Metallityöläinen –lehden syysnumerossa 2012)