Kouluaktiivi Johanna Laisaari SDP:n ehdokkaaksi Helsingissä

Ajankohtaista

Helsingin Sosialidemokraattien piirihallitus nimesi keskiviikkoiltana herttoniemeläisen varatuomarin Johanna Laisaaren eduskuntavaaliehdokkaaksi listan viimeiselle paikalle. Lista täydentyy lähiaikoina ruotsinkielisen piirijärjestön ehdokkaalla.

Puheenjohtaja Risto Kolanen on erittäin tyytyväinen ehdokaslistan kokonaisuuteen ja monipuolisuuteen. Johanna Laisaari tuo vahvan lisän ehdokasjoukkoon kaakkoisesta Helsingistä. Hänellä on kokemus koulujen puolustamisesta, lastensuojelusta ja lapsiperheiden hyvinvoinnin turvaamisesta. Laisaari vakuutti erittäin valmiilla vaalisuunnitelmalla ja -organisaatiolla. Sitoutumattomana listalle tuleva Laisaari kykenee vahvasti vetoamaan liikkuviin äänestäjiin, Kolanen toteaa.

Lapsioikeuden ja lastensuojelun parissa jo pitkään työskennellyt 40-vuotias juristi haluaa vaalikampanjallaan osaltaan nostaa poliittiseen keskusteluun lasten, nuorten ja perheiden tarpeita sekä ongelmia. Hänen mielestään lasten ja nuorten etua ei nykyisin ole riittävästi huomioitu päätöksenteossa.

Laisaaren asialistalla on muun muassa päiväkotien ryhmäkokojen ja koulujen luokkakokojen enimmäismäärän kirjaaminen lainsäädäntöön. Lisävaroja hän kohdentaisi perhepalveluihin, ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön ja lastensuojeluun. Hän rajaisi myös lastensuojelun työntekijöiden asiakasmäärää. Lakiin maksimimääräksi pitäisi kirjata 30-40 asiakasta työntekijää kohden.

Herttoniemen ala-asteen vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja kävi monelle helsinkiläiselle tutuksi viime kevään koulutaistelussa, jossa koululaisten vanhemmat ja Helsingin kaupunki ottelivat koulujen lakkauttamisista ja yhdistämisistä. Seurakuntavaaleissa varatuomari oli äänikuningatar.

Laisaari asuu Herttoniemessä. Hän on naimisissa. Perheeseen kuuluu kolme lasta ja koira. Vapaa-ajallaan perheenäiti viihtyy koripallokentän laidalla.

Kaikki SDP:n ehdokkaat löydät täältä.