Helsingin kaupungilla on ”lähiöiden elinvoimaisuutta” painottava politiikkalinjaus ja vuosien kokemus erilaisista lähiöprojekteista, sosiaalisten, kulttuuristen ja taloudellisten voimavarojen kohdentamisesta
Kansanedustaja, valtuutettu Osmo Soininvaara antaa omituisia lausuntoja keskiviikon (24.10.) Ilta-Sanomissa. Toimittaja Seppo Varjuksen näkökulmaa ”Vihreys varisee Helsingistä” varten tilastotieteilijän koulutuksen saanut Soininvaara hurskastelee ja jälkiviisastelee Helsingin suuren kuntaliitoksen 1946 kohtalokuutta, minkä takia ”Helsingin demarit ovat siis Soininvaaran urbaanin unelman tiellä”.
– Hän harmittelee, että vuonna 1946 kaupunkiin tuli liitettyä alueet, joille nykyiset lähiöt on rakennettu. Niissä mahdollisuus äänestää demareita on ”varteenotettava”.
– Vahinko, että silloiset päättäjät olivat niin lyhytnäköisiä…ja että lähiöt rakennettiin 1960- ja 1970-luvuilla, niinkö Osmo Soininvaara?
Helsinki on puheenjohtaja Risto Kolasen mielestä kaupunki, jossa ihmisten tulee olla lähtökohdiltaan mahdollisimman samanveroisia ja saada sekä ydinkeskustassa, vanhoissa esikaupungeissa että uusissa lähiöissä hyviä palveluita eri elämänvaiheiden tarpeisiin.
– Tällainen vähättelevä puhe lähiöissä asuvien ihmisten ”vääristä poliittisista mielipiteistä” kuvaa bulevardivihreiden elitistisyyttä ja irrallisuutta lähiöarjesta. On yllättävää, että kokenut ja viisaan maineessa oleva poliitikko päästää tällaisia sammakoita suustaan, Kolanen toteaa.
Ehkä vihreiden pääideologi vain sanoo ääneen sen, mitä muut vihreät eivät kehtaa tehdä. Samassa jutussa toimittaja on ihan oikeassa siinä, että vihreät ovat jääneet 1980-luvun juoksuhautoihin. He seuraavat lähiöissä sivusta sitä kamppailua, joka käydään äänestäjille puhuttelevan sanoman perillemenosta, Kolanen arvioi.
Lisätietoja:
Helsingin Demareiden pj Risto Kolanen, 0400-204 844
Jaa tämä artikkeli