SDP:n ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuuston tilinpäätöskeskustelussa 21.6. käytti valtuutettu Eero Heinäluoma

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Kuten tänään käsiteltävästä arviointikertomuksesta näkee, on Helsingin kaupungin taloutta hoidettu hyvin. Siitä kiitos niin kaupungin johdolle kuin aivan eritysesti henkilöstölle.
Kaupungin talous on pysynyt menokehyksessä, josta on kiittäminen myös henkilöstön venymistä. Vaikeita muutoksia eri hallinnonaloilla on viety eteenpäin ja henkilöstöryhmät ovat olleet tässä tärkeässä asemassa.

Kaupungin talous on siis vahvalla pohjalla.
Mitalilla on myös toinen puolensa. Joudummeko jo tinkimään arjen palvelulupauksista? Suurenevatko päivähoidon ryhmäkoot kohtuuttomasti. Saammeko vanhustenhoitoa koskaan kuntoon? Pidämmekö opettajia ja oppilaita homekoulujen vankeina vielä vuosia? Kuinka pitkään puhumme henkilöstölle lamasta ja tinkimisestä aikana, jolloin talous kasvaa. Kunnan työntekijöiden lomarahat menevät tänä ja tulevina kahtena vuotena leikkuriin, joka näkyy pienipalkkaisten naisten ja heidän perheidensä toimeentulossa.

Helsingin taloudenpito on ollut varsin konservatiivista, joku voisi sanoa suorastaan varovaista. Siihen on ollut perusteensa, mutta tätä mitalin toistakin puolta – helsinkiläisten hyvinvointia, palvelulupausten toteutumista ja henkilöstön oikeudenmukaista kohtelua pitää pohtia.

Tulot viime vuonna olivat 159 miljoonaa euroa budjetoitua suuremmat. Toimintamenot taas lähes 90 miljoonaa budjetoitua pienemmät. Investoinnit ovat olleet 138 miljoonaa investointiraamia pienemmät. Kokonaisuudessaan ylitysoikeudellisistä investointiraameista käytettiin vuonna 2016 vain 78%. Tarkastusraportissa todetaan, että myös pidemmällä aikavälillä investointien toteuma on alittanut käytettävissä olevat määrärahat jatkuvasti. Vuosina 2012-2016 investointien toteumaprosentti on ollut keskimäärin 74%.

Tietty varovaisuus suuren muutoksen alla on tietysti paikallaan. Raportin valossa varovaisuus näyttää kuitenkin olevan osa pitkäaikaista toimintakulttuuria.
Kysymys kuuluukin: Eikö investointitarpeita ole ollut raamien mukaista määrää vai onko investointien suunnitellussa tai arvioinnissa parannettavaa?

SDP:n ryhmän mielestä investointiraamien toimivuudesta tarvitaan perusteellinen keskustelu. Miksi asettaa kannattaville investoinneille keinotekoista ylärajaa, jos investointien arviointiprosessi on kohdillaan? Investointiraami voi pahimmillaan johtaa ali-investointeihin, kun perusteltuja, kannattavia investointeja joudutaan siirtämään keinotekoisen rajan takia. Yhtä hyvin kustannuksia aiheuttaa homekoulujen korjaamisen lykkääminen – vaikkapa sairaanhoitomenoissa puhumattakaan inhimillisistä kärsimyksistä.
Viime vuosina raameihin liittyvä ongelma on onneksi ollut teoreettinen, koska raamit on jatkuvasti alitettu. Näin ei välttämättä ole tulevaisuudessa.

Huomio kannattaa kuitenkin tässä vaiheessa kohdistaa Helsingin investointitarpeisiin ja siihen onnistutaanko näiden tarpeiden tunnistamisessa ja investointien mitoituksessa.

Arvoisa puheenjohtaja

Investointitarpeiden arviointi perustuu aina pohjimmiltaan kahteen seikkaan: Arvioon toimintaympäristön muutoksesta ja omiin strategisiin tavoitteisiin sen puitteissa. Edellinen valtuustostrategia sisältää monia hyviä linjauksia, joita on syytä noudattaa myös tulevaisuudessa.

SDP:n valtuustoryhmän mielestä kaupungin strategiassa on kuitenkin jatkossa kiinnitettävä enemmän huomiota kaupunkilaisten ja kaupungin eri alueiden väliseen tasa-arvoon. Tämä siksi että eriarvoistuminen nousee selkeästi esiin yhtenä tulevaisuuden uhkakuvana, johon kaupungin on syytä toiminnassaan varautua.
Jotta strategian toteutumista ja toimenpiteiden vaikuttavuutta pystytään seuraamaan, on tietysti myös käytettyjen mittareiden oltava kunnossa. Tältä osin arviointikertomuksessa kiinnitetään merkittävään puutteeseen. Laajempien mittareiden puuttuminen on raportin mukaan johtanut siihen, että ”strategisten tavoitteiden toteutumisen seuranta ei ole kaikin osin ollut mahdollista ja siksi on keskitytty taloudellisen tuloksellisuuden seurantaan.”

Tästä syystä SDP:n ryhmä tulee esittämään monipuolisempien, toimialat ylittävien indikaattorien käyttöönottoa sen jälkeen, kun ensin selvitetään, mikä mittaristo parhaiten soveltuu tähän tarkoitukseen.

Strategia tarvitsee selkeiden tavoitteiden lisäksi toimivat mittarit ja kaiken pohjaksi hyvin hahmotetun kokonaiskuvan tulevaisuuden uhista ja mahdollisuuksista.
Emme voi ennakoida tulevaisuuta kovin suurella tarkkuudella, mutta voimme oppia toisten kokemuksista. Sekä virheistä että onnistumisista. Yksi selkeä haaste on ilmeinen. Ei tarvitse mennä kauas löytääkseen varoittavia esimerkkejä alueellisen eriarvoistumisen suurista haitoista

Arvoisa puheenjohtaja

Raportissa todetaan että ”asuinalueiden eriarvoistumisen nähdään olevan toistaiseksi kohtuullisen vähäistä.” (s. 53) Tässä vertailukohteena on pidetty Ruotsin suuria kaupunkeja.
SDP:n valtuustoryhmä ei pidä sitä, etteivät ongelmat Helsingissä vielä ole yhtä pahoja kuin Ruotsissa, mitenkään rohkaisevana näkymänä. Tässä palataan myös seurantamittareiden ongelmaan. Nykyiset mittarit eivät riittävästi auta seuramaan eriarvoistumista ehkäisevien toimenpiteiden riittävyyttä ja vaikuttavuutta.
Eriarvoisuus alueilla, myös julkisissa palveluissa, on jo nyt huolestuttavalla tasolla. Eikä sitä pidä silloitella pois näkyvistä toteamalla, että jossakin muualla ongelmat ovat äityneet vielä pahemmiksi.

Kuten raportissakin todetaan, monella Itä-Helsingin alueen terveysasemalla on hoitoon pääsy ollut ongelmallista. Rikostilastot kertovat myös merkittävistä eroista eri Helsingin alueiden välillä ja laajemminkin ymmärretyt ”sosiaaliset häiriöt” keskittyvät Metro kyselytutkimusaineiston perusteella korostetusti tietyille alueille. On huolestuttavaa, että monella alueella, jossa esiintyy keskimääräistä enemmän sosiaalisia ongelmia, ovat myös julkiset palvelut ainakin osittain heikommat.

Alueelliseen eriarvoistumiseen on puututtava päättäväisesti ennen kuin ongelmat kärjistyvät ja huono kierre pääsee syntymään.
Strategiassa on nostettava eriarvoistumisen pysäyttämiseen ja torjunta keskiöön. Otetaan tavoitteeksi tasa-arvoinen Helsinki.

Puheenjohtaja

Muutama täsmentävä havainto.
Voiko arviointiraportin kanssa olla eri mieltä? Yhdellä kohtaa kyllä. Arviointiraportissa todetaan että ”Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saatavuus on kohtuullisella tasolla.” (s. 54). Helsinkiläisten palaute vuokra-asuntojen saatavuudesta on tältä osin kokonaan eri planeetalla. Ajattelen, että tässä kansalaisten palaute taitaa olla todempi kuin raporttimme kirjaus.

Tasa-arvon toteutuminen vaatii myös eri ikäryhmien huomioimista nykyistä paremmin kaupungin strategiassa ja toiminnassa.
SDP:n valtuustoryhmä tulee esittämään lapsivaikutusten arvioinnin ulottamista kaikkeen kaupungin toimintaan.

Ikähaitarin toisessa päässä tarkastusraportissa kiinnitetään huomioita vanhustenhoidon puutteisiin. Raportin mukaan: ”Palvelujen saanti vaihtelee jonkin verran, henkilöstöä on liian vähän.” (s. 69). Raportti jatkaa: ”Asiakkaat, jotka vielä 5-10 vuotta sitten olivat laitoshoidossa, ovat nyt kotihoidon piirissä. Kotihoidon käyntimäärät ovatkin kasvaneet ja asiakasmäärät lähes kaksinkertaistuneet, mutta kotihoidon vakanssien määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa.” (s. 69) ja jatkaa vielä: ”palvelualuejohtajien mukaan ruotsinkielisten asiakkaiden asema on haasteellinen niukkojen resurssien vuoksi.”
Huolestuttavaa on myös, ettei raportin mukaan palveluasumis- tai laitospaikkaa ei saa aina tarpeen vaatiessa vaan odotusaika voi olla pitkä.

Arviointikertomuksen valossa on selvää, että säästöt ja henkilöstöleikkaukset ovat menneet liian pitkälle. Tasa-arvoisessa Helsingissä pitää turvata lasten, nuorten ja aikuisten palveluiden lisäksi myös arvokas vanhuus.