
Pääministeri Sipilän hallitus on monella tavalla muuttanut hyvinvointivaltion perusteita, eikä vähiten terveyskysymyksissä. Terveys on ihmisille elintärkeää. Sairastuminen on aina suuri shokki. Se voi uhata koko henkilökohtaisen talouden perustaa. Sipilän hallitus on onnistunut tässä horjuttamistyössä erinomaisesti.
Terveydenhuollon kustannustaakan jako on sosialidemokratian ydintä. Kenellä on vahvimmat hartiat kantaa sairastumisen tai terveyden ylläpitämisen kustannuksia – kunnilla/valtiolla vai yksittäisellä ihmisellä? Sosialidemokraatit ovat koko olemassaolonsa ajan ajaneet verorahoitteista, yhteisvastuullista järjestelmää. Siinä vastuu kustannuksista on pääosin yhteiskunnan leveillä harteilla, ei yksittäisellä ihmisellä. Tämä linja on oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen.
Nyt Sipilän hallituksen sote-maksujen korotus esitys loukkasi tätä periaatetta hyvin rajusti. Pääkaupunkiseudun sosialidemokraattiset päättäjät eivät nielleet maksuasetuksen linjauksia, vaan päätimme esittää toisin. Kaikki alkoi Husin hallituksesta ennen joulua, kun se viimeisteli vuoden 2016 budjetin valtuustolle. Hallitus hyväksyi äänestäen, että Hus korottaa asiakasmaksuja vain indeksien verran, ei maksimia 30%. Tältä pohjalta budjetti tuli valtuustoon, missä kokoomus esitti maksujen korottamista noin 15% verran. Siitä äänestettiin ja kokoomus hävisi ehdotuksensa. Hus asiakasmaksut nousivat vain indeksien verran.
Espoon sote-lautakunta käsitteli maksuasetusta myös ennen joulua ja päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun, koska esittelijä esitti täysmääräistä korotusta maksuihin. Asia tulee päätökseen tässä kuussa. Vantaan sote lautakunta päätti kolmisen viikkoa sitten, että sote maksuja nostetaan vain indeksien verran. Ja nyt Helsingin kaupunginhallitus julkisuusmylläkän jälkeen käveli apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädyn yli ja päätti yksimielisesti korottaa maksuja vain indeksien verran ja säilyttää vuodesta 2013 voimassa olleen terveyskeskuskäynnin potilaalle maksuttomana. Tässä päätöksenteossa voittivat ensisijaisesti sairaat ja apua tarvitsevat. Toiseksi sosialidemokraatit, jotka jaksoivat uskoa muiden puolueiden tukeen ja ymmärrykseen rajujenkorotusten mielettömyydestä. Siitä kiitokset, koska yksin näitä asioita ei saada maaliin.
Maija Anttila
kaupunginvaltuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli