Stadin EU-vaalikentiltä 1: ”Euroopan energialiitto ei realismia”

Ajankohtaista 06:27

Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri ja UM:n erityisedustaja Kimmo Kiljunen väittelivät Suomen ja Euroopan unionin linjauksista Venäjään Ukrainan kriisissä Lauttasaaren kirjaston kerhotilassa tiistaina.

”Venäjää ei voi kohdella kuin jäsenehdokasmaita”

Kumpula-Natrin mielestä Venäjä on strateginen kumppani EU:lle; sitä ei voi kohdella samoin kuin jäsenehdokasmaille jäsenkriteerien asettamisessa.

Ukrainan ja Venäjän talous- ja energiariippuvuus on niin iso, että niiden väliin ei voi tulla pysyvää muuria. Eduskunnan suuren (EU-)valiokunnan puheenjohtaja otti tuoreeltaan kantaa Puolan pääministeri Donald Tuskin tiistaiseen ehdotukseen ”Euroopan energialiitosta”, joka johtaisi yhteen hankkijatahoon.

– Itse uskon useampaan putkeen, kanavaan öljyn ja kaasun saannin ja energiaomavaraisuuden turvaamisessa, Kumpula-Natri linjasi.

Eurooppa tarvitsee vuorovaikutusta

Kimmo Kiljunen puolustaa suomalaista etua EU-sanktioissa. Itäiselle Suomelle kauppa ja taloudellinen yhteistyö ovat tärkeitä elinkeinojen lähteitä. Hänelle EU antaa koheesioturvallisuutta, joka oli ratkaisevaa 1994–95 jäseneksi liittymisessä.

Rautaesiripun sijasta Eurooppa tarvitsee vuorovaikutusta. Hän muistutti, että ukrainalainen NKP-johtaja Nikita Hrustshov luovutti 1954 Krimin lahjaksi Ukrainalle. Imperiumin hajoamisen jälkeen siitä tuli erityisalue, jossa on tärkeä Sevastopolin laivastotukikohta.

Molemmat EU-ehdokkaat näkevät, että Venäjän toimet Krimillä ja muualla kriisin aikana ovat oman turvapiirin puolustamista enemmän kuin jatkuvan hyökkäystoimen ensiaskel. He kiittivät presidentti Sauli Niinistön maltillisia puheenvuoroja, jotka jatkavat Suomen linjaa.

Kuvateksti: Entinen pääministerin sihteeri Jorma Westlund johti puhetta Kimmo Kiljusen ja Miapetra Kumpula-Natrin välissä

Risto Kolanen

Kirjoittaja raportoi lehdelle Helsingin EU-vaalikentiltä 20 ehdokkaan tilaisuuksista

(Ilmestyi uutisselosteena Demokraatissa 25.4.2014)