Stadin demarien toiminta

Järjestö 10:25

Toimintaa Helsingissä järjestävät paikallisosastot sekä piirijärjestö, Stadin Demarit. Lisäksi on lukuisia eri aiheiden ympärille järjestäytyneitä erityisyhdistyksiä, ryhmiä ja verkostoja.

Tule tutustumaan ja keskustelemaan! Tapahtumat ovat kaikille avoimia. Tarkemmat tiedot löydät tapahtumakalenterista.

Miten SDP toimii?

SDP:n jäsenet kuuluvat puolueosastoihin, jotka muodostavat kunnallisjärjestöt ja piirijärjestöt vaalipiireittäin.

Puolueosaston ja samalla SDP:n jäsenenä voi olla jokainen 15 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen ja sellainen ulkomaalainen, jonka kotipaikka on Suomessa ja joka hyväksyy puolueen arvoperustan. Voit myös rekisteröityä SDP:n kannattajaksi.

Ylin päättävä elin on joka toinen vuosi pidettävä puoluekokous. Puoluekokousten välillä ylintä päätäntävaltaa käyttää puoluekokouksen valitsema puoluevaltuusto, joka kokoontuu sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa. Poliittisen toiminnan johtoelimenä toimii puoluehallitus, jonka puheenjohtaja on Antti Rinne. Jäsenäänestyksillä valitaan mm. kansanedustajaehdokkaat ja puoluekokousedustajat.

SDP:n sisarjärjestöillä on puolueen sääntöjen mukaan läsnäolo- ja puheoikeus puoluekokouksessa ja puoluevaltuuston kokouksessa.

Sisarjärjestöjä ovat:

Sosialidemokraattiset Naiset (DemariNaiset)
Sosialidemokraattiset Nuoret (Demarinuoret)
Sosialidemokraattiset Opiskelijat (SONK)
Nuoret Kotkat (varhaisnuorisojärjestö)
Helsingin Nuoret Kotkat

Kansainvälisyys

SDP:n kansainvälinen toiminta on aktiivista. Kehitysyhteistyötä koordinoi Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö. Pohjoismainen yhteistyö tapahtuu poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen yhteistyöjärjestössä SAMAK:issa. Politiikkaa muotoillaan myös Euroopan Sosialidemokraattisessa puolueessa ja sosialidemokraattisten puolueiden kansainvälisessä yhteistyöjärjestössä Sosialistisessa Internationaalissa (SI).