Sinikka Vepsä ei halua vanhustenhoidon minimistä maksimia

Ajankohtaista 05:21

Tiistai-iltapäivänä 7.4. Malmin Syystien monipuolisessa palvelukeskuksessa on Helsingin Sinikka Vepsän ja Uudenmaan Säde Tahvanaisen yhteinen terveyden- ja vanhustenhoidon tulevaisuutta käsittelevä tilaisuus. Olemme Sinikan kotikentällä; hän on ollut töissä täällä vuodesta 2006 lähtien.

Juomme kahvia keksien kera. Vanhukset ovat vireitä. Yksi nainen todistaa koko ajan puhujien päälle, vanhempi mies vastaa ääneen kännykkään, toinen on huolissaan siitä, tuoko taksi enää paikalle. Mukana on sekä muistisairaiden yksikön potilaita, pysyvämpiä asukkeja ja myös päivätoimintaan osallistuvia eli kotona asuvia.

Vepsä kiistää Malmin monipuolisen palvelukeskuksen kaltaista laaja-alaista toimintaa vanhusten parissa. Samanlaisia keskuksia on mm. Kinaporissa, Riistavuoressa, Kontulassa, Töölössä ja Roihuvuoressa. Ei ole hyvä olla yksin, jos puoliso on kuollut, ja tarvitsee tukea. Uusi vanhuspalvelulaki mahdollistaa potilaalle yksilöllisen hoidon ja kunnioittaa myös hänen omaa haluaan. Turvalliseen hoivaan kuuluvat myös vapaaehtoiset, jotka malmin yksikössä myös koulutetaan ja heistä pidetään kirjaa, osastonhoitaja muistuttaa tutussa seurassa.

SoTe-uudistus toi politiikkaan

Sinikka Vepsä on 58-vuotias sairaanhoitaja, terveydenhoitaja ja ensiavun ja terveystiedonkouluttaja Puistolasta, joka työskentelee osastonhoitajana muistisairaiden asukkaiden ryhmäkodissa Malmilla. Hän on myös SPR:n ensiapukouluttaja, jolla on monipuolinen terveydenhuollon työkokemus niin yksityisellä kuin kunnallisella puolella. Hän sai ensikertalaisena 576 ääntä kuntavaalissa 2012.

Työkokemus Helsingin kaupungin vanhustenhuollossa ja kotihoidossa avasi Sinikka Vepsän silmät ikäihmisten hoidon, etenkin kotihoidon, kehittämisen tarpeesta. – SoTe-uudistus sai minut lähtemään kuntavaaliehdokkaaksi v. 2012 ensi kertaa. Pidän kunnallisten terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujen kehittämistä ja puolustamista tärkeänä. Vähävaraisten lapsiperheiden asema ja nuorten kasvava työttömyys ja syrjäytymisvaara huolestuttavat tänä päivänä eniten.

Puistolan kylävaikuttaja

Sinikka Vepsä on naimisissa ja kahden aikuistuneen nuoren äiti. Vepsä on Puistolan, Jakomäen ja laajemmin koillisen Helsingin alueen kaupunginosa-aktiivi. Hän toimii Puistola-seurassa, harrastaa monia eri liikuntalajeja, vaikuttaa Vepsä-sukuseurassa ja rajantakaisten karjalaisten harrastusyhteyksissä.

– Olen asunut Puistolassa vuodesta 1992 alkaen ja Helsingin kunnallisten palvelujen kehittäminen on sydäntäni lähellä. Olen naimisissa. 23-vuotiaat kaksostyttäreni opiskelevat ja ovat muuttaneet jo omilleen. Nyt minulla on aikaa ja tarmoa vaikuttaa kuntalaisena kotikaupunkini päätöksiin. Vanhusten ja nuorten asema yhteiskunnassamme on huolestuttanut minua pitkään. Tästä syystä olen ehdokkaana kevään 2015 eduskuntavaaleissa SDP:n riveissä.

Minimistä tuli maksimi

Sinikka Vepsä kirjoittaa blogissaan ,että Nimimerkki Erikoislääkäri (HS Mielipide 18.12.) oli oikeassa siinä, että vanhuspalvelulaissa sanalla arvokkuus ei ole ikäihmisten hoitoa koskevissa päätöksissä sijaa.

– Vanhusten heittopussina olon lisäksi hyvää tarkoittavan vanhuspalvelulain minimihenkilöstöresurssista, 0,5 hoitajasta, tehdään nyt Suomessa maksimia. Niukkuutta ja kurjuutta jaetaan tasaisesti. Ymmärtääkseni tämä ei ollut vanhuspalvelulain tarkoitus.

– Ikäihmisten hyvästä hoidosta otetaan nyt iso harppaus taaksepäin. Tämä ei ole oikein ikäihmisiä eikä hoitajia kohtaan, Sdp:n Helsinki-listan teräväsanainen vanhustenhoidon asiantuntija sivaltaa.

Antti Rinnettä korjaten

Sinikka Vepsä tekee Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen Yleisradion Tv-tenttiin 25.3. korjauksen sekä facebookissa että haastatellessani häntä 28.3. Mirka Vainikan vaalikaraokessa Rautatieaseman edustalla.

– 0,5 henkilöstömitoitus ei suinkaan tarkoita kahta hoitajaa yhtä hoidettavaa kohti. Mitoitukseen lasketaan aina yksikön koko henkilökunta, toimistotyöntekijät, terapeutit. Yksikössä, jossa työskentelen, asuu 14 runsaasti apua tarvitsevia muistisairaita (nosturilla nostettavia, ruokailuissa autettavia).

– 0,5 mitoitus tarkoittaa kolmea hoitajaa aamussa ja kahta iltavuorossa, yksi hoitaja hoitaa kaksi osastoa yöllä. Hoitajat huolehtivat myös kaikista kodinomaisista töistä, kuten laittavat astiat astianpesukoneisiin, ruokien laiton esille, pyykit, asukkaiden lääkehoidon ja pesujen lisäksi.

-– Laitosapulaisia ei ole kuin yksi kahta osastoa kohti. He hoitavat siivouksen. Tämä lausunto antaa todella väärää tietoa kansalaisille hoitajien työmäärästä, Vepsä opastaa omaa puoluejohtajaa henkilöstön ja potilaiden arkitasolla!

Omaishoitajan arjessa

Sinikka Vepsä kertoo verkkoblogissaan Ystävänpäivän illan kokemuksistaan omaishoitajan tuuraajana.

– Ryhmäkodissamme alkoi viime vuonna osavuorokausihoitokokeilu. Arkisin meille tulee sovitusti kotoa muistisairas asukas päiväksi hoitoon. Kokeilu osoittautui niin tärkeäksi, että toiminta jatkuu. Näin tutustuin 1938 syntyneeseen mieheen ja hänen omaishoitajana toimivaan vaimoonsa. Kutsutaan heitä Heikiksi ja Liisaksi.

– Tarjouduin Heikille hoitajaksi, jotta voisin ottaa omaishoitajaliiton haasteen vastaan. Tämä ilahdutti Liisaa ja sovimme, että 14.2.2015 Ystävänpäivänä hän menee elokuviin ystävättärensä kanssa. Ryhmäkodissa Heikki kaipaa Liisaa usein, ei jaksa keskittyä toimintoihin. Hoitajan läsnäolo on tärkeää. Kävely ja tasapaino ovat heikentyneet muistisairauden myötä. Hän kävelee epävarmasti ja rollaattoria Heikki ei muista eikä hahmota.

Heikki ei vierastanut hoitajaa, muttei muistanutkaan. Vaimon lähdettyä Heikki oli rauhaton. Hän teki koko ajan lähtöä lapsuudenkotiinsa. – Hetkeksi tilannetta rauhoitti , kun vakuutin hänen olevan omassa kodissaan ja Viirukissan makaavan lipaston päällä.

Muistisairaan ja epävarmasti liikkuvan henkilön asumismuodoksi talo on hankala. Suihkutila on myöhemmin rakennettu ja ahdas. WC on ahdas ja hankala liikuntaesteiselle. Makuuhuoneet ovat kapeiden kierreportaiden päässä yläkerrassa. Siellä Heikki ja Liisa eivät enää nuku, vaan olohuoneen sohvalla.

Omaishoitaja ei saa uupua

Heikki kävi nukkumaan. Hän heräsi puolen tunnin päästä ja oli lähdössä kotiinsa. Peittelin hänet ja Heikki nukahti hetkeksi. Sama juttu. Hetken päästä hän valitti nälkää. Olimme keittiössä syömässä iltapalaa, kun Liisa palasi kotiin. Liisa on toiminut omaishoitajana kahdeksan vuotta. Kaksi viimeistä ovat olleet hankalia. Heikkiä ei voi jättää yksin . Hän lähtee sukkasillaan ulos, jos Liisa yrittää tehdä lumitöitä. Yöt ovat vaikeita, ja lääkityksestä ei ole apua.

Heikki heräilee lukuisia kertoja yössä ja on lähdössä lapsuudenkotiinsa. Täysin unettomia öitä on usein.

– Kotiin palasin mietteliäänä. Omaishoitajan työ on työtä 24/7. Sopimusomaishoitajia on hiukan yli 40 000 henkilöä. He ansaitsevat työhönsä kaiken tuen ja kunnon korvauksen, Sinikka Vepsä vaatii päättäjiltä.

Enemmän tietoa, blogia ja kalenteria: www.sinikkavepsa.fi

Risto Kolanen

Kirjoittaja tekee vaaliselosteita Helsingin sos.dem. vaalikentiltä. Aiemmin on esitelty Karita Toijonen (20.1.), Pentti Arajärvi (26.1.), Jukka Järvinen (2.2.), Jape Lovén (16.2.), Thomas Wallgren (20.2.), Matti Niemi (12.3.), Pilvi Torsti (17.3.), Päivi Lipponen (20.3.), Jaakko Meretniemi (23.3.), Mirka Vainikka (30.3.) ja Kaarin Taipale (2.4.). Ideoita ja pyyntöjä ehdokkaan omiin tai pari- ja paneelitapahtumiin voi laittaa: risto.kolanen@pp.inet.fi