SDP:n valtuustoryhmä: Helsingille työllisyysohjelma

Ajankohtaista 17:14

Sdp:n valtuustoryhmä esittää, että Helsinkiin luodaan työllisyysohjelma. Työllisyysohjelman tavoitteena on vahvistaa kaupungin työllisyyspolitiikkaa ja lisätä edellytyksiä tehokkaaseen työllisyyden hoitoon.

”Työhön kiteytyy valtava määrä asioita: toivoa, mahdollisuuksia, pelkoa, puutetta. Kaupunki voi tehdä enemmän työllisyyden edistämiseksi. Kyse on yksilön ja yhteiskunnan edusta. Siksi esitämme kaupungille työllisyysohjelmaa.” ryhmäaloitteen tänään valtuuston kokouksessa esitellyt Pilvi Torsti toteaa. Ryhmäaloitteita on Helsingissä voinut jättää tämän vuoden alusta. Jokainen valtuustoryhmä voi jättää neljä aloitetta vuosittain.

”Ei ole mitään järkeä, että Helsinki maksoi viimeisenä kahtena vuonna yhteensä yli 50 miljoonaa sakkomaksuja Kelalle. Siksi esitämme nyt uutta aikaa kaupungin työllisyyspolitiikkaan.”

Aloitteessa esitetään 12 konkreettista toimenpidettä työllisyysohjelman rungoksi. Sdp esittää esimerkiksi sitä, että kaupunki kartoittaa ja kehittää niin sanottuja avustavia työtehtäviä yhdessä eri toimijoiden (työmarkkinajärjestöt, yrittäjät, kolmas sektori) kanssa. Kohteina voivat olla esim. vanhainkodit, päiväkodit, kirjastot, kaupungin remontit, puutarhatyöt kuten Tanskassa on tehty.

Lisäksi esitetään, että kaupunginhallituksen alaisuuteen perustetaan työllisyystoimikunta, jossa kaupungin johdon ja poliittisten puolueiden lisäksi ovat edustettuina ainakin työmarkkinajärjestöt, yrittäjät ja kolmas sektori. Aloitteessa esitetään myös järjestettäväksi vuosittain Työtori -tapahtuma jossa työnantajat ja työnhakijat kohtaavat.

Sdp haastoi aloitteen jättäessään kaikki kaupunkilaiset työtalkoisiin julkaisemalla aloitteen verkossa. ”Keräämme sinne kaikki lisäehdotukset keinoiksi. Sitoudumme jättämään ne kaupunginjohtajalle maaliskuun aikana.”

Koko aloite löytyy täältä: http://terveisiahelsingista.d-blog.fi/2015/02/11/sdpn-valtuustoryhma-helsingille-tyollisyysohjelma/