SDP:n ryhmäpuheenvuoro valtuuston metropolikeskustelussa

Ajankohtaista 06:09

Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli keskiviikkona 24.4. metropolialueen esiselvityksestä. Sosialidemokraatit kannattavat vahvaa, demokraattista metropolihallintoa. SDP:n ryhmäpuheenvuoron piti valtuutettu Pentti Arajärvi.

Ryhmäpuheenvuoro

Pentti Arajärvi
24.4.2013

Helsingin, Suomen ja maailman tämän hetkisten ongelmien ratkaisuja voidaan hakea erityisesti kolmesta kokonaisuudesta: sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävästä kehityksestä.
Kaupungin strategian keskeinen, keskeisin tavoite on eriarvoisuuden poistaminen eli sosiaalisesti kestävä kehitys. Mikään yhteiskunta ei kestä suurta ja kasvavaa eriarvoisuutta pitkään. Siksi taloudellisen eriarvoisuuden tasoittaminen ja siitä seuraava terveydellisen, koulutuksellisen, työllisyyden, asumisen, yhteisnimeltään yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen on tärkeää.
Tähän liittyy taloudellisesti kestävä kehitys. Talous ei ole päämäärä, se on keino. Terve taloudenpito, tehokkuus, vaikuttavuus sekä tuottavuus ja kilpailukyky antavat mahdollisuuden toteuttaa sosiaalisesti kestävää toimintaa. Ympäristö asettaa rajat niin taloudelle kuin sosiaalisesti kestävälle kehitykselle. Tässä yhteydessä ei ole syytä mennä tarkempaan analyysiin, mutta toiminnan rajoitteet on syytä pitää mielessä.

Hyvinvointivaltion turvaamisen ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kuntauudistuksen toteuttaminen on välttämätöntä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Uudistuksen tulee perustua vahvoihin peruskuntiin. Helsingin seutu ja laajemminkin Uusimaa on Suomea taloudellisesti kantava alue. Kun tämä alue menestyy, menestyy Suomikin, myös kansainvälisesti. Alue vetää investointeja, on koulutukseen ja osaajiin profiloitunut alue ja kasvaa väestöltään.
Näin voidaan vastata niin kansantalouden kuin julkisenkin talouden ongelmiin. Vaikka talous on keino, on se kuitenkin kytkyssä muuhun toimintaan. Sosiaalinen on investointi inhimilliseen pääomaan ja sitä kautta aineelliseen pääomaan.

Metropolialueella on toteutettava sekä metropolihallinto että vahvat peruskunnat. Periaatteessa voisi pelkkä kuntaratkaisu toimia, mutta alue ja sen johdossa Helsinki, on hukannut tähän liittyneet mahdollisuudet. Pyrkimys Suur-Helsinkiin ei ole ollut menestyksekäs eikä ajan myötä myöskään positiivinen hanke. Luova ote on menetetty ja on ajauduttu kunnalliseen egoismiin ja epäluuloisuuteen itse kunkin motiiveista. Yhteistyörakenteet ovat jääneet heikoiksi ja tehottomiksi ja lisäksi vielä epädemokraattisiksi.

Metropoliratkaisu on välttämätön siitä riippumatta, mitä kuntarakenteessa tapahtuu. Toistan tämän. Vaikka jollakin kummallisella epätodennäköisyydellä syntyisi alueelle vain pari kuntaa, tarvitaan nykytilanteessa metropoliratkaisu. Valtiovallan on tultava mukaan vähintään lainsäädännön myötä, mutta myös muuten ratkaisun. Isolta osalta kyse on myös valtakunnallisesta hankkeesta.
Kuntauudistus ja metropoliratkaisu ovat kokonaisuus, johon kuuluvat myös kuntien valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmä, kuntalain uudistaminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisratkaisu. Näiden tulee muodostaa toisiaan tukeva kokonaisuus.

Metropoliratkaisun perustan tulee olla demokraattinen. Se tarkoittaa välittömillä vaaleilla valittua metropolivaltuustoa. Valtuustovaalien tulee perustua yhteen vaalialueeseen, jotta toiminta ei ajaudu oman kunnan etujen ajamiseen ainakaan enempää kuin nykyisin ajetaan kotikaupunginosan etua ja asemaa. Vaalit voidaan järjestää kunnallisvaalien yhteydessä, joskin on harkittava myös vaalien järjestämistä eduskuntavaalien yhteydessä. Valtuustojen eritahtisuus saattaisi tarjota myös etuja.

Metropolihallinnon on oltava autonominen samassa mielessä kuin kunnilla on asukkaiden itsehallinto. Se tarkoittaa omia varoja, omaa päätöksentekoa organisaatiosta sekä esimerkiksi oikeushenkilön asemaa. Taloudellinen itsenäisyys voidaan toteuttaa monella tavalla. Metropolihallinto voisi olla verosubjekti, joskin tästä saattaa syntyä ongelmia. Taloudellinen itsenäisyys voidaan myös taata siirtämällä metropolialueen kunnilta jokin osa verotuotosta metropolille. Se voi olla määräprosentti kunnallisverosta, osa kiinteistöverosta tai jokin esimerkiksi asukaslukuun pohjautuva määrä. Tulonmuodostuksen tulee tukea elinkeinopolitiikkaa, tasata kuntien välisiä eroja ja siinä tulee ottaa huomioon myös valtion rahoitusrooli. Terveydenhuolto tarvitsee valtakunnallisestikin yksikanavaisen rahoituksen. Itsenäisyyden varmistamiseksi alueen kunnat eivät saa eivätkä voi päättää metropolialueen tuloista, vaan se on ratkaistava ulkopuolelta lailla. Samalla on huolehdittava siitä, ettei veroaste nouse. Alueen kunnilta siirtyy tehtäviä metropolihallinnolle, joten veroasteen nousun pitäisi olla vältettävissä.

Olennaisin kysymys on tietysti metropolihallinnon tehtävät. Vahvasti on tuotu esille kolme kysymystä: maankäyttö, asuminen ja liikenne. Metropolihallinto soveltuukin nimenomaan näihin asioihin. Lisäksi selvitettäväksi tulee ottaa jo nykyisin ylikunnallisesti hoidetut tehtävät. Metropolihallinnon tulee käyttää kuntiin nähden sitovaa päätösvaltaa eikä sen tule olla palveluja järjestävä organisaatio kuin rajatuissa ylikunnallisissa tehtävissä, kuten liikenteessä ja joissakin ympäristöasioissa. Suhde eräisiin valtion viranomaisiin on selvitettävä erikseen.

Maankäyttö on perusta niin asumiselle kuin liikenteelle ja elinkeinopolitiikalle. Näin päästään kiinni yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen, vuokra-asuntotuotantoon, maahanmuuttajien asumisen järjestämiseen ja segregaation ehkäisyyn, liikennejärjestelyihin ja kansainväliseen kilpailukykyyn. Kaavoitus on räätälöitävä aluetta varten.

Asuntotuotannon nykytila ja asumisen hinta ehkäisee alueen ja koko maan kasvua. Alueelle ennustetaan syntyvän noin 200 000 työpaikkaa lähivuosikymmenenä. Kantasuomalaisten määrä ei juuri kasva, vaan Helsingin ja Suomen väestönkasvu on maahanmuuttajien varassa. Suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat venäläiset, virolaiset ja ruotsalaiset, jotka työllistyvät suhteellisesti nopeammin kuin turvapaikanhakijana maahan muuttavat henkilöt. Tämä väestökehitys merkinnee noin 20 prosentin maahanmuuttajaväestöä, mikä segregaation välttämisen kannalta merkitsee tarvetta tasoittaa väestörakennetta koko alueella, ei vain Helsingissä. Tämä on yksi alue, jolla kuntien vapaaehtoinen yhteistyö ei toimi ja jo tämän perusteella asumisen järjestämisen tulee olla ylikunnallista.

Seudun liikenteen on perustuttava keskeisesti raideliikenteeseen. Se on tehokas ja ympäristöystävällinen tapa hoitaa asiaa. Se luo tarpeen tiivistää yhdyskuntarakennetta. Raiteita on rakennettava kaikkiin ilmansuuntiin, etelä voi ehkä odottaa pidempään. Myös alueen sisällä tarvitaan raidesilmukoita. Osana ratkaisua on Helsingin seudun liikenteen siirtäminen osaksi metropolihallintoa.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut on luontevaa ottaa osaksi metropolihallintoa. Näin myös vähennetään pääkaupunkiseudun erillisiä toimijoita. Sen sijaan erilliset ratkaisut tarvitaan HUSista ja Uudenmaan liitosta.

Kaikissa ratkaisuissa on kuntien ja muiden toimijoiden henkilöstön asema turvattava viime vuosien kuntauudistuksissa toteutetulla tavalla.

Tarvitaan siis suuremmat kunnat ja metropoli, jolla on tosiasiallisesti demokraattiset, taloudelliset ja toiminnalliset mahdollisuudet hoitaa tehtäviään ja vahva toimivalta alueellaan.