SDP:n ryhmäpuheenvuoro sote- ja maakuntahallintouudistuksesta

Ajankohtaista 12:52

SOSIALIDEMOKRAATTIEN RYHMÄPUHEENVUORO – Kaarin Taipale

Periaatepäätös Helsingin kaupungin lausunnosta sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi  

Helsingin kaupunginvaltuusto 3.2.2016

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tässä vaiheessa So-Te-maakuntamallista ei tiedetä juuri muuta kuin itsehallintoalueiden lukumäärä, ja siitäkin kiistellään. Avoimia kysymyksiä on tuskallisen monia: Miten ja milloin on maakuntavaalit, milloin maakunnat saavat verotusoikeuden, miten pitkä tulee ylimenovaiheesta, miten se hoidetaan, jääkö Uusimaa muiden maksumieheksi, miten käy So-Te-kiinteistöjen, kuka jää kenen palvelukseen, mitä valinnanvapaus oikeasti tarkoittaa, montako Carunaa maailmaan mahtuu, ja niin edelleen.

Julkisuus oikoo mutkia ja puhuu ”terveysuudistuksesta”, vaikka kyse on paljosta muustakin. Alkuperäinen kysymys oli, miten sovitetaan yhteen ihmisiä lähellä olevat pienimittakaavaiset sosiaalipalvelut, perusterveydenhoito ja suuruuden ekonomiasta hyötyvä erikoissairaanhoito. Tavoite on yhä sama: ettei kenenkään tarvitsisi juosta paikasta toiseen vaan saisi heti otteen saumattoman hoitoketjun päästä.

Mutta Sipilän hallitus päätti panna samaan ruotuun myös hajanaisen aluehallinnon. Maakuntaliiton laskelmien mukaan Uudellamaalla tämä tarkoittaa 75 000 työntekijän organisaation pystyttämistä.

SoTe-maakuntauudistukseen on loputtomasti näkökulmia. Nostan esiin kaksi. Molemmat liittyvät jatkovalmisteluun: ensiksi, miten kaupunkien ääni saadaan kuulumaan lakia kirjoitettaessa, ja toiseksi, miten me itse näemme Helsingin roolin uudessa maakunnassa. – Puhun nyt erityisesti aluehallinnosta, valtuutettu Anttila tarkentaa myöhemmin sote-kysymyksiin.

Aluehallinnon välttämättömyys

Helsinki näyttää erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä lentokoneen ikkunasta, Tornin baarin terassilta tai kadun tasolta. Lumi on luotava kadulta tässä ja nyt, bussien aikatauluja voidaan muuttaa puolivuosittain, mutta Jokeri-rataa suunnitellaan vuosikausia. Eri asioilla on eri mittakaava, eri aikajänne ja eri foorumit, joilla niitä suunnitellaan ja niistä päätetään.

On helppo kauhistella ”hallintohimmeleitä”. On kuitenkin pelkkää populismia väittää, ettei aluehallintoa tarvittaisi, ettei sitä pitäisi uudistaa tai ettei asioista pitäisi päättää demokraattisesti. Nyt tehdään valintoja siitä, mistä asioista milläkin tasolla päätetään ja kuka päättää. Maksumiehiäkin tulee vielä ikävä.

Mutta onko SoTe-maakuntauudistus aluepolitiikkaa, kuntapolitiikkaa vai kaupunkipolitiikkaa? Vai onko 2000-luvun aluepolitiikka nimenomaan metropolialueiden aluepolitiikkaa?

Helsingin viesti hallitukselle

Nyt ei olla enää vanhassa Suomi-filmissä, jossa vastaniitetty heinäpelto tuoksuu auringossa ja kaupungissa eletään paheellista elämää sateen kiiltäessä mustalla asfaltilla.

Helsingin tuska on olla Suomen ainut kaupunkien kaupunki, rakastettu ja vihattu, vähän ylimielinen pääkaupunki, jonka seuraa naapuritkin joskus vieroksuvat. Mitä enemmän Helsinki korostaa erikoislaatuaan, sitä helpommin syntyy mielikuva vastakkainasettelusta Helsinki – muu Suomi, Helsinki – Uusimaa, Helsinki – Espoo, Helsinki – Vantaa.

Helsinki on tietenkin aivan oikeassa kuvatessaan pääkaupunkiseudun poikkeuksellisuutta valtakunnan mitassa, oli sitten kyseessä kansantalouden vetovastuu, väestön määrä, väestön kasvu, resurssien ylivoimaisuus, haasteiden suuruus tai kansainvälisyys. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen maakunta ja kaupunki näkee itsensä toisenlaisena kuin ne muut. Tampere on urbaani eurooppalainen kasvukeskus, Lappeenranta on rajakaupunki, Rovaniemen joulupukkikin kilpailee kansainvälisessä turismiteollisuudessa. Ei ole enää paikallista, joka ei olisi globaalia, eikä maaseutua ilman kasvavia keskuskaupunkeja.

Miten kaupunkiseutujen asema otetaan lainsäädännössä huomioon? Nyt puhutaan vuosisadan ehkä suurimmasta hallintouudistuksesta. Siksi on välttämätöntä, että kaupungeilla on lain jatkovalmistelussa vahva edustus ja että eduskunnassa parlamentaariset työryhmät korvaavat nykyiset hampaattomat ”seurantaryhmät”.

Entä metropolialue?

Jotta meillä on rakentavaa annettavaa lakivalmisteluun, pitää olla yhteinen käsitys siitä, millainen maakuntahallinto tukee Helsingin alueen kestävää kasvua parhaiten. Pitää varmistaa, ettei valtakunnan veturi hyydy Hangota Pukkilaan ulottuvan Uudenmaan raiteille.

Sosialidemokraattien viime hallituskaudella ajama metropolihallinto kaatui loppumetreillä. Hallituskumppanin perustelu oli, että metropolihallinnolla ei olisi riittävästi tehtäviä vaan mukaan tarvittaisiin sotea. Nyt sitä saa. Metropolihallinto meni, mutta metropolin ongelmat jäivät.

On turha pohtia, montako kuntaa metropolialue kattaa. Sen karttaa voi piirtää toteutuneen yhteistyön kautta: HSY, HSL; Espoon metro ja Jokeri-hanke; Vantaan kehärata, koko alueelle yhteinen Pisara, MAL-sopimukset valtion kanssa. Mutta yhteistyöteemojen lista jatkuu: kotouttaminen, asuntopolitiikka, yhteinen yleiskaava…

Kysymys ei enää ole, mitä tehtäviä jää metropolihallinnolle vaan mitä jää kaupungeille. Selvitysmies Tarastin raportti on kuitenkin rauhoittavaa luettavaa, kyllä tehtävää jää: esimerkiksi koko ketju tonttipolitiikasta asemakaavoitukseen ja rakennusvalvontaan, asuntotuotanto, koulut, kulttuuri, kadut, puistot, ympäristö…

Jatkovalmistelu

Nyt annettava lausunto on ehkä kärpäsen surinaa hallituksen korvissa, mutta tänään käytävä keskustelu on tärkeä, jotta meille päättäjille alkaa hahmottua yhteinen kuva edessä olevista muutoksista. Millainen on pääkaupunkiseudun, metropolialueen ja kansakunnan näkökulmasta paras Uudenmaan maakunta? Mikä on Helsingin rooli sen sisällä?

Pystyykö Helsinki rakentamaan metropolialueella sellaisen luottamuksen ilmapiirin, että maakunnan sisällä päästään tiiviimpään yhteistyöhön – itsehallintoalueen tuella tai ilman sitä?

Siksi me sosialidemokraatit esitämme, että kaupunginhallitus tekee pikaisesti päätöksen kutsua koolle joukon metropolialueen kuntien edustajia, jotka käynnistävät alueen yhteisen demokraattisen valmisteluprosessin. Ratkaistavista kysymyksistä ei tule pulaa.

Hyvät virkamiehet, kaikella kunnioituksella, päättäjät tarvitaan tähän mukaan! Uudenmaan liitto tekee sille kuuluvaa valmistelutyötä, mutta se ei riitä. Metropolialueen kuntien täytyy muodostaa yhteinen näkemys maakuntauudistuksesta, jotta meillä on vain yksi, mutta sitä vahvempi ääni.