SDP:n Razmyar vappuna: verotuksen on tuettava yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta

Ajankohtaista 10:38

SDP:n europarlamenttivaaliehdokas Nasima Razmyar nosti esille vappupuheessaan uuden teollisuuden, kuten cleantechin ja peliteollisuuden mahdollisuuksia. Razmyar piti myös perinteisiä teollisuudenaloja, kuten metsäteollisuutta tulevaisuuden alana.

– Metsäteollisuuden suurinvestoinnit osoittavat hyvin selvästi sen, että Suomeen kannattaa investoida. Razmyar muistutti.

Razmyar piti tärkeänä että taloudellisen kasvu nlisäksi Suomessa tavoitellaan edelleen oikeudenmukaista tulonjakoa. Yhtenä välineenä tähän hän mainitsi verotuksen.

– Verotuksen on tuettava yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Siksi kaikki tulot  – myös pääomatulot – on saatava samalle viivalle, Razmyar asanoi.

Razmyar muistutti EU:n roolista rauhanprojektina. Razmyarin mukaan myös Suomen on syytä olla solidaarinen maailman kriiseissä.

– Viimeaikaiset konfliktit maailmalla, kuten Syyriassa, ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Suomen tulee ottaa jatkossa vastaan entistä enemmän pakolaisia. 

 

***

Koko puhe:

 

Hyvät  kuulijat, hyvät toverit!

On suuri kunnia päästä puhumaan vappuna Hakaniemen torille.

Hakaniemi on nyt ja aina ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen sydän.
Historiansa aikana Hakaniemi on nähnyt ja kokenut paljon. Se on kestänyt yhteiskunnan eri tuulet ja säilynyt niistä huolimatta uudistavana ja eteenpäin katsovana voimana.
Tämä on selviytyjien linnake. Brändi, joka kestää.

Toverit!

Minä uskon suomalaiseen työhön ja sen tekijään.
Pitää pystyä tekemään sellaista, mitä muut eivät osaa tehdä. Se on nyt ja aina pienen Suomen valtti, kun se kilpailee muun maailman kanssa. 

Suomella on kaikki edellytykset olla edelleen johtava maa niissä asioissa, joissa pärjäämme. Cleantech- ala, vihreä teollisuus, tuottaa ympäristöystävällisiä ja energiapihejä  laitteita, tuotantotapoja, patentteja ja tekniikoita.

Kyse on miljardien markkina-alueesta, joka kasvaa vuosi vuodelta.
Yhtään vähättelemättä peliteollisuutta, joka on viime vuosina osoittanut voimansa maailmalle. Suomalaisten tekemät Angry Birds ja Clash of Clans tuottavat jo nyt satojen miljoonien verotulot maahamme.
Kuka olisi uskonut pari vuotta sitten, että siat ja linnut sekä keskenään tappelevat klaanisoturit synnyttävät uuden kasvualan taloudellemme? Minä en ainakaan.

Suomi ei ole menneisyyden metsäteollisuuden ihmemaa, vaan Suomi elää metsästä myös tulevaisuudessa. Tästä tuoreina esimerkkeinä Metsä Groupin miljardi-investointisuunnitelmat Ääneskosken biotehtaaseen, ja Stora Enson Varkauden tehtaaseen.

Ääneskosken biotehdas  on  Suomen kaikkien aikojen suurin metsäteollisuuden investointi. Se takaa työtä ja toimeentuloa koko ketjussa 2500 suomalaiselle työntekijälle.  Kyse ei ole vain yksittäisinvestoinnista, vaan on  todella tärkeä ja tervetullut uusi avaus metsien monipuoliseen hyödyntämiseen.

Stora Enso muuttaa Varkaudessa paperikoneen suoltamaan paperin sijasta aaltopahvin raaka-ainetta pakkauksissa käytettäviksi. Uusiutuvaan kuituraaka-aineeseen pohjautuvilla pakkauksilla on hyvät kasvumahdollisuudet sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti.

Nämä metsäteollisuuden suurinvestoinnit osoittavat hyvin selvästi sen, että Suomeen kannattaa investoida. Ne asettavat osaltaan kyseenalaisiksi myös hokeman Suomen kilpailukyvyn rapautumisesta. Taloustutkijat ovat tutkimuksillaan osoittaneet, että

Suomen kilpailukyky on parempi kuin kilpailijamaidemme Saksan ja Ruotsin.
Kilpailukyvyn rapautumista hokevat ovat kytkeneet talouden vaikeudet palkkakustannuksiin. Niistä on syyllistetty palkansaajia ja ay-liikettä, joka on pitänyt palkansaajien puolta.

Kansainvälisetkin tutkimukset osoittavat, että suomalaista kilpailykyä ja työllisyyttä on edistänyt yhteinen sopiminen. Ay-liikkeen, työnantajien ja valtiovallan yhteiset sopimukset, keskitetyt tupo-ratkaisut.

Työantajapuoli ei enää halua tehdä tupo-tyyppisiä  keskitettyjä sopimuksia, vaan sopimukset halutaan tehdä työpaikoilla tai liittokohtaisesti. Tämä pakottaa ay-liikkeen miettimään uusia tapoja, joilla ajaa työpaikoilla työntekijän etuja.

Ammattiyhdistysliike on nyky-Suomen suurin yhteiskunnallinen liike.  7 kymmenestä palkansaajasta kuuluu ammattiliitoihin. Tämä antaa ay-liikkeelle neuvotteluvoimaa myös tulevaisuudessa.

Hyvät kuulijat

Tänään on  myös suomalaisen työn päivä. Meille suomalaisille työ on muutakin kuin tapa turvata taloudellinen asema.

Työ on tapa osallistua yhteiskuntaan, työn kautta tapaamme ystäviä, luomme kontakteja, työn varaan rakennamme kotimme ja tulevaisuutemme.

Ihminen, joka on vailla työtä, on myös monesti vailla näitä asioita.

Sellainen yhteiskunnallinen keskustelu, jossa työnsä menettäneet suomalaiset leimataan laiskoiksi ja työhaluttomiksi, on kaukana todellisuudesta.

Monet nuoret lähettävät satoja hakemuksia ilman minkäänlaista vastakaikua työnantajilta. Siinä vahvimmankin itsetunto alkaa horjua. Siksi nuorisotakuu on tärkeä. Nuorten työllistäminen on tehtävä mahdollisimman helpoksi ja houkuttelevaksi.
Vanhempien työntekijöiden kohdalla kyse on uudelleenkouluttautumisesta ja kokemuksen kunnioittamisesta. Suomea ei voi rakentaa vain nuoruuden ihanteiden varaan, vaan vanhassa on usein vara parempi.

Se työpaikoilla saatu hiljainen kokemus on siirrettävä nuoremmille polville niin, että uusi ja vanha yhdessä luovat jotain parempaa, jonka varaan kaikki voivat rakentaa.

Hyvät kuulijat,

Nykyinen hallitus on kuin onkin pystynyt hillitsemään tuloerojen kasvua. Tätä on syytä vakaasti jatkaa. Pienten tuloerojen maat pärjäävät kansainvälisissä vertailuissa parhaiten.

Jopa Maailmantalousfoorumi nimesi tammikuussa tuloerojen kasvun yhdeksi suurimmista uhkista.

Yhteiskunnallinen tulonjako Suomessa alkaa kuitenkin hiljalleen muistuttaa 1800-lukua sillä poikkeuksella, että tuloerojen sijaan nyt kasvussa ovat varallisuuserot. Pääoman tuotto kasvaa jälleen taloutta nopeammin. Edellisten polvien varallisuus siirtyy korkoineen seuraavalle polville ja keskittää näin varallisuutta yhä harvempien käsiin.
Tämä on vaarallinen kehitys.

Puheet perintöverotuksesta luopumisesta ovat oikeistolaista pölhöpopulismia, jonka tarkoituksena on parantaa muutaman harvan asemaa suhteessa suureen enemmistöön. Perintöverotuksen merkitys varallisuuserojen tasaajana korostuu varsinkin nyt, kun varallisuusverosta luovuttiin muutama vuosi sitten.
Verotuksen on tuettava yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Siksi kaikki tulot  – myös pääomatulot – on saatava samalle viivalle.

Heikompien verotaakkaa ei tule kasvattaa. Tulonjakovaikutukset on huomioitava uusia veropäätöksiä tehtäessä. Suomea on aina rakennettu yhdessä niin, että jokainen osallistuu yhteisen hyvän ylläpitoon voimiensa ja taloudellisten mahdollisuuksiensa mukaan. Verokeinottelu ja kierto, kuititon ja rehellistä yrittäjää kurittava harmaa talous eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Me emme halua harvojen almuilla pyörivää hyväntekeväisyysyhteiskuntaa, vaan kaikkien voimilla toimivan, uudistuvan ja kehittyvän hyvinvointivaltion.

Arvoisat kuulijat,

Rauha Euroopassa on viime kuukausina järkkynyt tavalla, jota emme enää uskoneet mahdolliseksi. Valtioiden rajoja voidaan jälleen muuttaa sotilaallisen voiman avulla.
Venäjän suurvalta-aseman kuihtuminen on saanut maan valtaapitävät tuohtumaan tavalla, jonka olisi luullut jääneen historian synkimmille lehdille.

Euroopan unionille myönnettiin kaksi vuotta sitten Nobelin rauhanpalkinto. Valintaperusteina oli EU:n rooli rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa.

Ukrainan kriisin vuoksi rauhanprojekti- EU on historiansa suurimman koitoksen edessä.

Venäjä-mieliset sapelinkalistajat Itä-Ukrainassa leikkivät vaarallisella tulella, joka saattaa roihahtaa ilmiliekkiin.  Varsinkin, kun Venäjä mitä ilmeisimmin tukee Ukrainan separatisteja.

EU on Venäjä-Ukraina kriisin osapuoli. Unionilta vaaditaan nyt malttia ja yhtenäisyyttä.
EU:n Venäjä-pakotteet ovat paikallaan. 
Mutta muuta tietä ratkaisuun ei ole kuin neuvottelujen ja sovittelun tie.

Arvoisat kuulijat,

Minä olen pakolainen. Perheeni joutui jättämään kotimaamme verisen sisällisodan vuoksi. Saavuimme Suomeen Rovaniemen vastaanottokeskukseen vuonna 1992.
Koko elämänsä työskennellyt ja aina perheensä elättänyt isäni odotti vastaanottokeskuksessa viikkorahaa nöyryytettynä. Äitini ei enää nähnyt vanhempiaan ennen heidän kuolemaansa.

Yksikään pakolainen ei jätä vapaaehtoisesti kotiaan tai kotimaataan, ystäviään tai perhettään. Taustalla vaikuttaa aina se suurin mahdollinen pelko, jonka ihminen voi elämänsä aikana kokea – pelko oman ja läheisten hengen menettämisestä. Isäni valitsi Suomen ja pakolaisuuden  taatakseen perheelleen tulevaisuuden. 

Meitä pakolaisia on nykyään monenlaisia. Toiset pakenevat sotaa, kurjuutta ja vainoa viettäen puolet elämästään erilaisilla leireillä ja toivoen ihmeen tapahtumista.
Toiset pakolaiset taas pakenevat veroja naapurimaahansa ja kauemmaksikin.
Rikkailla todella on erilaiset murheet kuin meillä tavallisilla ihmisillä. Siinä missä me tavoittelemme rauhaa, hyvinvointia ja parempia mahdollisuuksia lapsillemme, tavoittelevat toiset verojensa minimointia.

Minulle Suomi on antanut kaiken, mistä olen nöyrästi kiitollinen. Minulle Suomi on tuhkimotarina. Huonoista oloista ponnistava ihminen tarvitsee aina tuekseen vahvan yhteiskunnan, joka työntää eteenpäin, nostaa maasta ja ajoittain jopa tuuppii vähän eteenpäin. Uskon ja tiedän, että moni teistä ajattelee samalla tavalla.

Eurooppaan ja varsinkin Välimeren maihin tulee pakolaisia muun muassa Afrikasta, Syyriasta ja Afganistanista. Moni tulee niin heiveröisesti rakennetuilla lautoilla ja täyteen ahdatuilla veneillä, että ne uppoavat jo kymmeniä kilometrejä ennen satamaan saapumistaan. Jo tuhansia on hukkunut matkalla kohti toivoa ja parempaa elämää.
Välimerestä on tullut epätoivoisten ihmisten joukkohauta, ja häpeä on meidän kaikkien yhteinen.

Kaikki tämä ja ennen kaikkea viimeaikaiset konfliktit maailmalla, kuten Syyriassa, ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Suomen tulee ottaa jatkossa vastaan entistä enemmän pakolaisia.

Hyvät toverit!

Monen SDP: jäsenen mieltä painaa puolueemme puheenjohtajakamppailu. Tunteet ja aatteellinen keskustelu käyvät nyt kuumina, kun puolue valmistautuu viikon kuluttua järjestettävään Seinäjoen puoluekokoukseen.

Kävi miten kävi, voitti äänestyksen kumpi tahansa tai joku kolmas –  valittava puheenjohtaja ansaitsee täyden ja vankkumattoman tukemme. Ei enempää eikä vähempää. Kaikki leirit on purettava viimeistään puoluekokouksen jälkeen.

Työväenpuolueen luonnollinen paikka on hallituksessa. Sellainen ajattelu, jonka mukaan vain oppositiossa voidaan kerätä kannatusta ja että oppositioon on myös  SDP:n jäätävä, kannattaa hylätä saman tien.
Velvollisuutemme äänestäjiämme kohtaan on ajaa mahdollisimman tehokkaasti arvojemme mukaista politiikkaa ja se on mahdollista vain hallituksessa.

Hyvät vapun viettäjät!

Parin viikon päästä alkaa Euroopan parlamenttivaalien ennakkoäänestys.
Varsinaiseen vaalipäivään 25. toukokuuta on siihenkin alle kuukausi.

Euroopan parlamentti on EU:n toimielimistä ainoa, joka valitaan suorilla vaaleilla.
On siis aivan oikein, että parlamentin vaikutusvaltaa on lisätty.

Euroopan parlamentti on ennen kaikkea lainsäätäjä. Useimmat EU-säädökset eivät tule voimaan ilman parlamentin hyväksyntää.

Suomen eduskunnan käsittelemistä laeista iso osa on lähtöisin EU:sta. Ei siis ole ihan sama, keitä Suomesta Euroopan parlamenttiin lähetetään.

Euroopan parlamentin jäsenet eivät työskentele Euroopan eduskunnassa maittain, esimerkiksi Suomi-puolueena, vaan  poliittisissa ryhmissä.
Sosialidemokraatit parlamentin demariryhmässä, joka on tällä hetkellä selvästi toiseksi suurin ryhmä. Kokoomuslaiset ovat parlamentin tällä hetkellä suurimman, Euroopan kansanpuolueen ryhmässä. Keskustalaiset ovat liittovaltiota ajavassa liberaaliryhmässä, vihreät vihreissä ja vasemmisto vasemmiston ryhmässä. Kaikki nämä ryhmät ovat julkaisseet etukäteen omat vaalitavoitteensa.

Mutta missä ryhmässä perussuomalaiset Euroopan parlamentissa aikovat toimia, mitä tavoitteita ryhmällä on?  Tätä äänestäjille ei ole kerrottu.
Tällä hetkellä perussuomalaisten edustaja on samassa ryhmässä mm. Iso-Britannian itsenäisyyspuolueen kanssa, joka kannattaa mm. työntekijöiden suojaksi säädettyjen lakien purkamista. Ryhmä koostuu monenkirjavista kansalliskiihkoilijoista, jopa rasisteista – heitä yhdistää lähinnä EU-  vihamielisyys.

Vihalla ei yhteistä eurooppaa rakenneta. ei myöskään pelkillä markkinavoimien käsillä. Viimeiset 15-vuotta EU:ta on johtanut oikeisto ja unionia on kehitetty lähinnä rahan ehdolla.

Nyt on ihmisten vuoro.

Toivotan kaikille oikein hyvää vappua!