Kirjastolautakunta tukee lähikirjastoja

Ajankohtaista 11:11

Risto Kolanen, Helsingin Uutiset, Lukijan Areena 25.9.2013

Lehdessä (14.–15.9.) oli asiallinen, mutta otsikoltaan hälyttävä uutinen ”Keskustakirjasto supistaa palveluita Pasilassa asti”.

Hämmennyksen saattaa aiheuttaa poliittisten ryhmien tiedotteen käsite ”ydinkeskustan kirjastojen toiminnat” tai Lasse Männistön (kok) ilmaus ”keskusta-alueen kirjastojen palveluista”. Koko keskustakirjastoprojektin aikana on ollut selvää, että Kirjasto 10 ja Lasipalatsin yksikkö yhdistyvät tulevaan taloon, koska ne suorittavat uudenlaisia keskustakirjastotehtäviä.

Pasilan kirjastoon jää koko hallinto ja kirjastoautojen talli. Se jää resurssikeskukseksi ja kasvavalle Pasilan alueelle lähikirjastoksi, ja sisältää myös henkilökuntatiloja. Monikielisen kirjaston on suunniteltu muuttavan Pasilasta uuteen keskustakirjastoon.

Minusta on selvää, että vanhan Richardinkadun kirjasto, Kallion ja Töölön nykyiset kirjastot jatkavat elämäänsä käyttöasteeltaan suosittuina kirjastoina. Keskustakirjaston hinnalla lähikirjastoja ei saa lakkauttaa.

Talvella 2010 seitsemän Helsingin lähikirjastoa oli selvitettävänä nk. Pajusen lakkautuslistalla. Lautakunta ei esittänyt yhtään niistä lakkautettavaksi. Päinvastoin, osa on kokenut jo perusparannuksen. Lähikirjastot koetaan ihmisille läheisiksi palveluiksi, joiden puolesta helposti nousee kansalaisliikehdintää.

On tärkeää huomata, että kulttuuri- ja kirjastolautakunnan ehdotuksessa kaupunginkirjaston talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaksi vuosiksi 2014–2018, jonka lautakunta 12.3.2013 käsitteli, tehtiin linjaus:

”Kirjastotoimen kannalta olennaista on se, että keskustakirjaston osuus tulevaan kirjastotoimen käyttötalouteen tulee raamin päälle eli ei ole pois lähikirjastojen käyttöosuudesta. Lasipalatsin ja Kirjasto 10:n osuus käyttötaloudesta jää pois tulevista kokonaiskustannuksista, kun keskustakirjasto on valmis, mikä pienentää paineita käyttötaloudessa.”

Eli kaupungin asiantuntijalautakunta on sitoutunut lähikirjastojen talouden käyttöosuuden ja tulevaisuuden turvaamiseen.

Risto Kolanen

toimittaja, Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (sd)