Heta Warto haluaa tehdä ihmisläheistä Stadin Ruusua

Ajankohtaista 08:52

Helsingin Sosialidemokraattien piirihallitus valitsi vuodenvaihteen avoimen haun jälkeen Stadin Ruusun uudeksi päätoimittajaksi, 31-vuotiaan Heta Warton.

Uusi päätoimittaja on Töölössä syntynyt toisen polven stadilainen ja kolmen pojan äiti koillisesta Helsingistä. Hän on saanut toimittajakoulutuksen Laajasalo-opistosta, mutta työskentelee markkinointi- ja myyntitehtävissä. Heta on kirjoittanut freelancerina juttuja Anna-lehdestä Doorikseen.

– Tällä hetkellä olen opintovapaalla päivätyöstäni eläkevakuutusyhtiöstä ja viimeistelen ylempää AMK-tutkintoa esimiestyöstä ja johtamisesta. Kiinnostukseni kohteita ovat yhdistystoiminnan ja politiikan, varsinkin lähidemokratian lisäksi, matkustelu ja teatteri. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat intohimojani, joiden vastapainoksi olen innokas liikkuja, harrastan mm. zumbaa, joogaa, uintia ja näin talvisin hiihtoa, Heta kuvaa itseään.
Heta Warto pitää siitä. että tekemistä riittää ja hän on yleensä puuhanaisena monessa mukana, tällä hetkellä luottamustoimia ovat mm. Siltamäki-Suutarilan Sosialidemokraattien puheenjohtaja neljättä vuotta, Palmian johtokunnan varajäsenyys ja oman kaupunginosayhdistyksen johtokunnan jäsenyys.

– Haluan Stadin Ruusun olevan Sdp:n arvojen näköinen, erityisesti inhimillinen ja ihmisläheinen. Lehteen toivon jatkossa sekä faktajuttuja että myös erilaisia mielipiteitä ja kannanottoja. Toivon lehden herättävän lukijoissaan ajatuksia ja tunteita, vielä parempaa, jos nuo mietteet ja fiilikset ovat myönteisiä tai ainakin rakentavia. Politiikan ei tarvitse olla ryppyotsaista, joten ei siitä viestimisenkään tarvitse sitä olla, uusi päätoimittaja linjaa. Hänellä on kokemusta Stadin Ruususta viimeisen vuoden ajalta.

Warto kertoo, että joka lehdellä on teema, jonka mukaan tehdään muutama juttu eri näkökulmista. Samaan numeroon tulee kuitenkin luettavaa myös teeman ulkopuolelta.

– Kulttuuria löytyy joka lehdestä, samoin aloitamme uuden sarjan, jossa esittelemme mielenkiintoisia puolueen jäseniä. Lisäksi esittelemme lautakuntien toimintaa nyt ja jatkossa. Olen innoissani ja erittäin motivoitunut tähän uuteen tehtävääni!

Stadin Ruusu on Sdp:n piirilehdistä kauimmin ja vakinaisimmin samalla nimellä ilmestynyt lehti, joka täyttää ensi vuonna 25 vuotta. Ensimmäiset päätoimittajat vuosina 1989–91 olivat piirin puheenjohtaja Paavo Lipponen ja piirisihteeri Esko Häsä. Pirkko Karhi aloitti ammattitoimittajien kauden vuosina 1992–97. Risto Kolanen oli pisimpään päätoimittajana 1997–2008, jolloin lehti siirtyi magazine-muodosta tabloidiin. Saana Lamminsivu teki sovitun paluun magazine-muotoon ja lehtiuudistuksen 2009.

Piretta Pietilä oli päätoimittajana 2009–2012. Edellinen numero 4/2012 uudisti taittoa Piretan ja uuden taittajan Fredrik Bäckin johdolla. Aiempia taittajia ovat mm. Tapio Heickell, Matti Koivu, Heikki Virkkunen ja Mediataju Oy. Pitkäaikaisia toimitussihteereitä ovat olleet Tapio Pekkola ja Mikko Myller.

Helsingin demareilla on ollut erinimisiä lehtiä 1930-luvulta alkaen, ainakin vaalien alla. Piirin puheenjohtaja Arvo Salo päätoimitti ”Hei, Helsinki” –lehteä 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa.
Risto Kolanen